United States or Dominica ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nydialle niin tuskalliset hetket kuluivat hänestä niin pian ja hämärä oli jo heidät verhonnut, ennenkuin hän Nydian lähetti takaisin Ionen luo uusin kirjein ja uusin kukin. Tuskin oli hän poissa kun Klodius ja jotkut muut hänen toverinsa tulivat häntä tapaamaan. He naureskelivat hänen koko päivän kestänyttä yksinäisyyttään ja hänen vetäytymistään pois tavallisista huvituksista.
Lukkari oli itse häntä saattamassa ja hankkimassa hänelle kortteeria. Iirin oli kyllä ensin vähän ikävä Pekkoa, mutta pian se ikävä haihtui, sillä hän luki ahkeraan. Tämä työ oli hänestä niin hauskaa, ettei hän ollenkaan muistanut yksinäisyyttään, ja toisena syksynä oli hänkin pääsevä Hämeenlinnaan; silloin hän oli asuva Seljan kanssa yhdessä. Se aika häämötti ihanana hänen mielessään.
Aholle kävelemään riensi Viija, ettei ennättäisi muita tulla hänen yksinäisyyttään häiritsemään. Minä olen kaikkein onnettomin, vaikka minua onnelliseksi ylisteltiin, ajatteli hän. Vieläkö minä sitä osaan uskoa... En minä osannut valita sellaista, joka minuakin rakastaisi... Voi, kun ei tätikään tuota sanonut, eikä ollut vastaan... Pienoinen joki juoksi tuolla muutaman matkan päässä.
Edessäpäin siintävät saaret ja niemekkeet taas selvenivät selvenemistään. Ne saavutettiin, sivuutettiin ja jäivät jälelle. Siellä ne sitten taas siintivät jälessä tahi kokonaan katosivat näkyvistä. Jussi lauleli perässä yksinäisyyttään, köyhyyttään, toivotonta rakkauttaan. Keulateljolla makasivat Erkki ja Katri. Erkki oli olevinaan jo Oulussa. Tervahoville hän laski.
Hänen hermonsa olivat kuin kuumeessa; hän ei voinut enää sietää yksinäisyyttään hän alkoi huutaa hän löi nyrkillään oveen. Hänen huutonsa kuului halliin saakka, ja Sosia riensi aikalailla pelästyneenä katsomaan, mikä oli hätänä, ja vaijentamaan vankiansa mikäli mahdollista. »Hoo! Mikä nyt on?» hän kysyi tylysti. »Nuori orja, jos pidät tuollaista melua, täytyy taas käyttää suukapulaa.
Ja tuntuipa se joskus siltä hänestä itsestäänkin; hän heltyi itkemään yksinäisyyttään, elämän autiutta ja kärsimystä. Mutta naurahtaa täytyi sitten taas sille hetkelliselle tuskalle. Ajatuksen heikkoutta se vaan oli. Jos oikein oman pienuutensa tunsi, niin mitä tarvitsi surra, kun ympärillä oli ääretön, rikkaudessaan rajaton luonto, jonka tuhannet värit ja vivahdukset mielen huumasivat?
Kaikki tunsivat täällä Jorin ja ikävöivät häntä. Koivut huokailivat, linnut alakuloisina ja äänettöminä hyppivät puitten oksilla ja pyörähtelivät pensaikoissa. Ainoa oli leivo laulava, vaan senkin sävelet olivat kaipausta. Marjanvarret ympärillään, kivet, joita oli siellä täällä koivikossa, tuolla kedot, niiden takana metsä, kaikki olivat alakuloisia yksinäisyyttään, ikäväänsä.
Olen vihdoinkin löytänyt unelmieni kauan haetun ihanteen ja kyprolaisen kuvanveistäjän lailla olen saanut hengen mielikuvitukseni luomalle.» Rakastuneen Glaukuksen yksinpuhelu olisi kenties kestänyt vielä kauemminkin, mutta samassa huoneen oviaukon tummensi varjo, ja nuori tyttö, vuosiltaan vielä lapsi, häiritsi hänen yksinäisyyttään.
Kello löi yhdeksän eikä hän vielä ollut saapunut. Silloin ei kovia tuskia kestänyt rouva parka enää voinut kärsiä yksinäisyyttään. Himmeä toivo, että neuvos Heimbergerin luota saisi selkoa viipymisestä, pakotti hänet menemään sinne. Hän heitti nutun päällensä ja riensi pitkin katuja Heimbergerin tuttuun asuntoon.