United States or Åland ? Vote for the TOP Country of the Week !
YORK. Sa hupsu vaimo, mitä täällä kuokit? Yhäkö rinnoistasi konnaa ruokit? HERTTUATAR. York hyvä, tyynny! Herra, kuulkaa mua! BOLINGBROKE. Oi, täti, nouskaa! HERTTUATAR. En; rukoilen sua. Ijäksi tähän polvilleni jään, En pyydä onnen päivää nähdäkään, Ennenkuin ilon, lohdun mulle kannat Ja pojalleni erheens' anteeks annat. AUMERLE. Mun polveni se äidin pyyntöön taipuu.
Hanna heräsi, kohotti päätään, terotti korvansa kuulemaan ja seurasi korvillaan askeleita, kunnes Jukke kiskasi oven auki ja työntyi tupaan. Keskelle lattiaa hän seisahti, puhalti voimakkaita henkäyksiä, rykästeli ja virkkoi: »Yhäkö täällä nukutaan?» »Mitäs sitä yöllä tehdään... Mikä sinua nyt ajelee, kun yösydämmellä olet kuhnamassa.
Tyynenä kuunteli Jussi alkua, mutta jo keskipaikoilla kirosi hän Antille: »Yhäkö sillä lemmolla piisaa!» Ja kun siitä ei tuntunut loppua tulevankaan, kiehahti veri, ja kun tuomari oli lopettanut, sanoi Jussi hänelle suoraan: »Elä pölöpötä!» Hänet tuomittiin nyt maksamaan sakkoa oikeuden loukkaamisesta.
Ja minun pikku kissimirristäni tulisi oiva emäntä. Eikös olisi hauskaa, vai mitä?... No, sirkkuseni, yhäkö sinä vaan jörötät? Elä ole milläsikään. Tämmöiset pienet kahakat eivät merkitse mitään. Emmehän me siltä ole pahassa sovussa. Enkähän minä ankara ole sinua kohtaan, vaikka välistä saattaa siltä näyttää. Jos ei aina käykään mieltäsi myöten, niin on se sinulle vaan hyväksi.
Ikäänkuin opettaja A.B. Minkkisen uhalla kiskoi hän täydellä kurkkuäänellä: "Hii-iis!... Hii-iis!" Hän korotti äänensä yhä kimakammaksi ja pinkasi jo täyttä voimaa: "Hi-iiiiiis!" "Yhäkö sinä laulat!" tarttui silloin hänen rouvansa, järjestellen tuoleja paikoillensa.
Puuhaillessansa kysyi jo Anna Liisa mieheltänsä: »Yhäkö sinä Ihalainen nukut?» »Ei se kuule, se nukkuu!» vahvisti Miina ja huomautti: »Eihän tästä ole suoraan mennessä Hyväriseen kuin kuusi virstaa.» »Eihän tästä ole», oli Anna Liisa samaa mieltä ja nyt hän jo kysyi mieheltään kovemmin: »Etkö sinä Ihalainen kuule ja nouse siitä hakemaan tulitikkuja Hyväriseltä?»
MATLENA. Topra-Heikki ja Mikko, ne ne vielä istuvat raudoissa jonakin kauniina päivänä, saadaanpas nähdä. SILJA. Elä, Matlena kulta, semmoisia ennustele. Minulle jo oikein tekee pahaa. No, mikä nyt? MATLENA. Hss ! SILJA. Kuuluuko jotain? MATLENA. Hätähuutoa. Aivan selvään. SILJA. Kumma, kun ei minun korviini ota. MATLENA. Hss-hss! SILJA. Yhäkö sitä jatkuu? MATLENA. Nyt lakkasi.
SYLVI. Etkä tarvitse nytkään. Istuhan ensin, tuonne keinutuoliin, tai mihin tahdot, niin minä heti paikalla No ? SYLVI. Maltahan nyt, pitää minunkin saada istua. VIKTOR. Mitä maailmassa? Yhäkö sinulla vielä on vanhat tapasi? SYLVI. Niinkuin näet. VIKTOR. Vaikka jo olet aikaihminen? SYLVI. Aikaihminen? Kapas tätä, kahdeksantoista vuotias vasta! VIKTOR. Mutta rouva kumminkin.
Väinämöinen, viisas tietäjä, mestari tulee vihdoinkin kamppailevan sielun luokse ja puhuu sille, ei ivalla, vaan säälillä: »oi sielu, yhäkö luulet yksin käyväsi? Etkö jo saa silmiäsi auki sille tosiseikalle, että oikea Pohjan tyttö jo on sinun omasi? Etkö muista viettäneesi häitä Pohjolassa? Etkö tiedä, että jo olet yhtä korkeamman itsesi kanssa?
Enkä usko, että kykeneisikään, sanokaa minua valehtelijaksi.» »Ooho? Niinkö sen on hullusti asiat.» »Antaahan olla, ajan kulua. Mutta kyllä minä vaan niin ennustan.» »No, kukahan tuon on narrannut?» Mari ei kerinnyt vastaamaan. Hanna tuli sisään. »Yhäkö sieltä vaan kannetaan», hän sanoi nähdessään Hannan nyytin.