United States or Canada ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Eikö hän ole terve?" "Kyllä, mutta melkein liiaksi." "Voineeko terveyttä koskaan olla liiaksi?" "Niin se kuuluu sukuumme. Palamme ahkeruudesta ja halusta ihmisiä hyödyttämään. Hän suree siitä, että on niin vähän maailmassa tehnyt." "Todella jalo murhe!" sanoi Alberti, jolla oli vähäinen tunto samasta murheesta. Hänelle näytti tuo ihana tyttö vielä ihanammassa valossa.
Voineeko mitään sisäistä, siveellistä voittoa katsoa suuremmaksi kuin sitä, että kiusauksista, houkutteluista, tarjotuista eduista huolimatta on pysynyt oikeuden ja velvollisuuden tiellä eikä ole hetkeksikään joutunut edes epätietoisuuteen siitä, miten oli meneteltävä. Mikä ero meidän ja heidän välillä!
Naimin kanssa olisin tietysti joutunut takaisin maailmaan, kytkeytynyt sen kahleisiin... Mitä hän mahtoi ajatella minun kirjeestäni, jonka hänelle heikkona hetkenä annoin? En ole hänestä senjälkeen sanaakaan kuullut enkä tahtonutkaan kuulla. Voineeko olla toista ihmistä maailmassa niin epäitsekästä, niin uskollista, niin uhrautuvaa kuin tuo Emma? Se on kai se, jota hänessä rakastan.
Yhdentoista penikulman päässä Tukholmasta pohjoiseen, sanoo eräs sen aikalainen, nähtiin teiden varsilla ylen harvassa hengissä olevia ihmisiä, ainoastaan siellä täällä menehtyneitä olentoja, jotka istuivat nälkään kuolleiden eläinten ruumiiden vieressä. "Minua kauhistuttaa vieläkin", sanoo eräs samanaikainen tarttolainen, "ajatellessani kaikkea sitä viheliäisyyttä, jota olen ollut pakotettu näkemään; kauhistuttaa ajatellessani noita nälkiintyneitä ihmisiä, nuoria ja vanhoja, joita joka päivä kömpi kaduilla, kasvot nälästä ryppyisinä ja murtuneina." Ihmiset kuolivat lopulta niin laumoittain, että viimein ei ehditty heitä haudatakaan, vaan heitettiin ruumiit läjittäin toistensa päälle kirkkomaihin. "Siihen aikaan" sanoo H. Forsius vuonna 1757 julkaisemassaan Helsingin kuvauksessa "vihittiin Kampilla oleva hautausmaa kuolleiden leposijaksi, kun nuo monet maaseudulta tulleet ihmiset eivät kaupungin kirkkomaahan mahtuneet. Voineeko kukaan murtumattomin mielin kuulla vanhustemme kertovan, että ihmisten kaduilla käydessään täytyi ruuan puutteesta kaatua toistensa päälle? Voiko kukaan mielikarvaudetta kuunnella kertomuksia siitä, kuinka moni siihen aikaan meni hautausmaalle, siellä lähenevää pelastustaan odottamaan? He näkivät itse sen paikan, missä heidän raukeat luunsa tulisivat lepäämään. Heidän hajalliset ryysynsä tulevat olemaan heidän käärinliinansa ja ruumisarkkunsa. Kaksi heikkoa jalkaa tulee nyt olemaan heidän hautapaarinsa ja nälkäinen vatsa heidän ainoa saattueensa.
Jaa, totta on, että yhteen aikaan pidin minä hänen vähästä viehättäväisyydestään enemmän kuin se ansaitsikaan ja tilani ankaruus myöntää; mutta voipiko se hupsu sentähden vaatia, etten minä saisi katsoa muihin kun häneen? Minä pelastin hänen, ettei häntä muurattu elävänä; voineeko mikään uhri olla kylliksi suuri semmoisesta hyvänteosta?
Kun Fröberg kehoitti hänen ylhäisyyttänsä astumaan alas laaksoon, asettui Sprengtport kreivin eteen synkkänä kuin syyttävä kohtalo, ja uhkaavalta tuntui hänen äänensä, kun hän kysyi: Voineeko teidän ylhäisyytenne tulevaisuudessa, kestää sitä edesvastuuta, joka kohtaa teitä ja meitä, jos nyt luovumme tästä verrattomasta asemasta yrittämättäkään puolustaa sitä?