United States or Canada ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä olen täällä hyvin tyytyväinen, ja minä todellakin tuntisin kaipuuta, jos minun täytyisi jättää tämä joukko omatapaisia henkilöitä, jonka sattumus on saattanut tänne laivaan minun huvikseni. Omatapaisia henkilöitä! virkahdin minä, katsahtaen matkustajain puoleen, joita parast'aikaa virtasi salonkiin. Mutta ovathan kaikki nämä ihmiset yhdenlaisia!
Vai ehkä ei olekaan? Päätin tiedustaa sitä häneltä itseltään. Kuules, Musti! virkahdin ääneen. Sinä olet muuten niinkuin monet ihmiset ... tarkoitan tietysti, parhaat ja jaloimmat ihmiset... Mutta onko sinulla mitään omaatuntoa? On silloin, kun se on huono, vastasi hän heti silmää räpäyttämättä. Mutta kun se on hyvä? Silloinhan siitä ei tiedä mitään. Aivan oikein, ajattelin.
Jos haukun, haukun vain huvikseni ja iloani osoittaakseni, kuten äsken sinun tullessasi. Syntyi hetken hiljaisuus. Kuules, Musti, virkahdin ajatuksissani. Kenties sinä sittenkin olet kuollut? Niinkö arvelet? kysyi Musti hiukan surullisesti. Voi olla. Kenties sinä sittenkin kuolit sinne isäntäsi haudalle, vaikka et itse tiedä siitä? Voihan sellainenkin olla mahdollista.
Mutta samalla muistin minä jotakin, joka teki minut hyvin vakavaksi. Kuulepas, virkahdin hänelle hetken perästä. Mikäli oikein muistan, pitäisi sinun olla jo aikoja sitten kuollut. Mutta olethan sinä siinä ilmielävänä minun edessäni! Myöskin Musti, joka sillä välin oli pistänyt pieneksi intiaanitanssiksi, talttui nuo sanat kuullessaan ja istahti äskeiselle paikalleen varsin vakavana.
"Mutta, Betty," minä virkahdin, "sekä minä että Jack ja Roger olemme todellakin useasti olleet kiusalliset ja tehneet väärin, ja kyökki ja maitohuone ovat juuri ne paikat, jotka Jumala on määrännyt teille vaikutus-piiriksi; niistä teidän sentähden tuleekin pitää huolta." "Mitä auttaakaan vastustaminen, mrs Kitty," sanoi Betty toivottomasti päätänsä pudistaen.
Anteeksi, taisin kulkea muissa mietteissäni... Mutta emmeköhän me ole vanhoja tuttavia? Nyt vasta suvaitsi Mustikin minua lähemmin tarkastaa, nuuskaisi kerran ja hyppäsi samalla kohoksi ilmaan. Musti, virkahdin minä hiljaisesti. Olisittepa nähnyt, kuinka hän ilahtui! Hän hyppi, hän tanssi, hänen päänsä oli alituisesti oman pääni tasalla.
Niin, si fabula vera, lisäsi ystäväni, lähtien solumaan rannalle päin, jossa jo meillekin näytti venheissä rupeavan tilaa aukiamaan. Sehän ei lienekään kansantarujen merkitys, virkahdin minä. Jos olisin jonkinlainen keräilijä, niin kirjoittaisinpa kiitollisuudella satusi muistikirjaani, vaan nyt en viitsi.
Lienen päässyt näin pitkälle mietteissäni, kun Musti äkkiä kysyi minulta: Entä sinulla? Minkälainen omatunto sinulla. Ei kannata puhua, virkahdin irvistäen happamesti. Minä olen syntynyt pahan omantunnon kanssa maailmaan. Yhyy, murahti Musti. Sinä kuulut siihen lajiin! Mihin lajiin? Niihin, jotka kulkevat häntä koipien välissä ja pyytävät anteeksi omaa olemassaoloaan.
Huono aamu- ja iltarukous, huokasin minä. Hiljainen sairashuone saa kerta toisensa perästä kuulla toistettavan noita vanhoja sanoja, kun Runeberg puhuu, kuinka rakas Emilie on ollut hänelle ja on yhä vielä. »'Minä ajattelen sinua herkeämättä, silloin kun olet poissa. 'Mutta hänellä on koko sinun sielusi', virkahdin minä. 'Sielu! kertasi hän puoliääneen ja lyhyesti.
Tunsin itseni täysin muserretuksi. Ajatteleminen on aina ollut minulle vaikeata, virkahdin sitten hiljaisesti. Se saattaa johtua siitä, ettei minun pääni ole oikein luotu sitä varten. Musti katsahti osaaottavasti minuun ja ojensi sitten hyväntahtoisesti minulle käpälänsä. Ei se ollut aivan helppoa alussa minullekaan, lausui hän sitten rohkaisevasti.