United States or Tunisia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kellon käydessä viittä iltapäivällä nähtiin komean kuninkaallisen fregattilaivan "Iriksen" majesteetillisesti halkovan meren suolaisia aaltoja ja paikkakunnan kokeneimpien luotsien ohjaamana varovasti lähestyvän Sundin lahtea.
Kello naksutti viittä minuuttia vailla kuusi sen komean herrastalon salissa, jonka herrana oli ollut pöyhkeä Parooni Yrjö Boije, ja jota nyt omisti hänen leskensä, rouva Katariina Boije. Samassa kuului kellon-soiminen kutsuvan talonväkeä kokoon ilta-rukoukseen. Salin alapäähän kokoontui hiljaisilla askeleilla koko väki ääneti odottamaan.
"Oletteko todella täällä? Voi te häijy poika, hyi häpeä, mitä teette niin kaukana poissa kotoa? Jotakin pahuutta toimittamassa, takaan minä. Oh, te olette aika veitikka, Steerforth, niin te olette, ja minä olen toinen, enkö ole? Ha, ha, ha! Te olisitte nyt pannut vetoa sata puntaa viittä vastaan, ettette saisi nähdä minua täällä, ettekö olisi? Minä olen joka paikassa, oiva ystäväni.
Hänellä oli mukanaan ainoastaan kultaa, kaksi louisdooria ja kymmenen frankin raha. Nuo kolme rahaa kiilsivät pöydällä. Couteauska ei voinut silmiään irroittaa niistä. "Minä en voi antaa teille takaisin viittä frankia, minulla ei ole soutakaan pikkurahaa mukanani. Voitko sinä särkeä Céleste?" Hän teki tämän kysymyksen sellaisella äänellä ja sellaisella katseella, että toinen sen heti ymmärsi.
Pitkä, solakka vartalo, niin pitkä, ett'ei sille näytä loppua tulevankaan, musta ihonväri ja hoikat kasvot muistuttavat kovin elävästi jotain synkkämielistä itämaalaista ruhtinasta, jonka oikea puku olisi valkoinen viitta ja uljas turbaani.
Rakastan, raukka, kaikin erheinesi sua enkä muuta saata ma onneton, mink' osan kurjan sainkaan! Ma tuota vaikerranko? Oh, en vainkaan, ihanin ihmisistä oot sa, armain, tien viitta mulle, vahti suuntain varmain, vereni vaikka velloo tuulispääsi.
Keräyslistoja oli myöskin paljon levitetty, joten voi toivoa runsasta avustusta. Seuraavana päivänä ilmestyi Aarnion työpaikalle kumma kapine Pietarista. Se oli ammattitoveri Rimpinen, kovin ovela ja notkea mies. Sanoi juuri paikkakunnalle sattumalta saapuneensa lakosta tietämättömänä. Rimpinen oli itse kohteliaisuuden perikuva, puhuen viittä erikieltä. Hänen makeileva puhetapansa oli verratoin.
»Vaikka siihen kuluisi puolet maan tuloista, ei kukaan nurisisi», vastasi tohtori Leete, »eipä vielä sittenkään, vaikka se veisi kaikki ja jättäisi meille vain niukan ruuan. Mutta itse asiassa ei kymmenentuhannen nuorukaisen kasvattaminen maksakkaan kymmentä, eipä edes viittä kertaa niin paljon kuin tuhannen.
Tämän sanantuojan jälkeen saapui heti toinen, suurella rahasummalla lahjottu sotilas piirittäjäin puolelta Burcentius nimeltään . Hän toi lyhyen, verellä kirjoitetun kirjeen. "Meillä on enää vain kivien välissä kasvavaa rikkaruohoa syötävänä. Viittä päivää kauemmin emme kestä."
"Miksi ei Jumala voinut samaa ihmettä tehdä isällemme?" vaikeroi eräs kurja vaimo, syleillen viittä pientä lastansa. "Antero oli tosin hyvä nuorukainen, vaan hän ei jättänyt jälkeensä mitään vaimoa eikä orpoja."