United States or Equatorial Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Uimahuone on lämmin, ja järvelle päin avatusta ovesta tulvii auringon valo häikäisten sisään. Seinät tuoksuvat viileää puhdasta puuta, siinä on veden tuoreutta ja pihkaisen mäntymetsän kiihoittavaa kuivuutta sekaisin, ja melkein hekkumallisella tunteella koskettaa jalka päivänpaisteesta kuumuneita lattialautoja.
Oi jos ihminen voisi johtaa mieleensä kaikki muinaiset tapahtumat noissa laaksoissa, jos saisi tietää kaiken, mitä on puhuttu noitten lähteitten vieressä, missä omaisuuden kansan jäsenet kauvan, hyvin kauvan sitten juottivat karjaansa! Kaikkialla tarjoovat suuret puut viileää varjoansa väsyneelle matkustajalle, ne ovat kuin ystäviä, joiden vieraanvaraisuuden myöhään unhottaa.
Ja kaiku lähtövirrestäni vaan, Mun viimeisistä huokauksistani, Kuin iltatuulen henki metsässä, Viel' rinnan ruusulähtehellä kuiskaa. Niin herttaista, niin viileää on toki! Sa kohta, sydän raukka, hoivaa saat! Sen tunnen ja se mua iloittaa. Ei ennen tok', kuin määräni ma voitan, Kuin hänen morsiamensa ma löydän!
Paul pyysi saada lainata hänen mainion, Saksassa julkaistun teoksensa: De essentiis rerum aeternis. Professori Mesterton, laihankalpea, Gadolinin ikäinen mies, istui paitahihasillaan avoimen ikkunan luona ja näytti ihailevan viileää aamuilmaa. Hänen huoneensa oli kylmä kuin kellari, hän itse oli, jos mahdollista, vieläkin kylmempi. Aikooko herra suorittaa tutkinnon? kysyi hän.
Ja kaikkeen tähän tulee päivänvalo ylhäältä eikä koskaan kuonnu pylväistöä kuumentamaan, jossa helteisimpänäkin vuodenaikana on viileää ja varjokasta istuskella, astuskella, miettiä ja nukahtaakin jopa ikuiseen uneenkin. Sillä tänne näkyvät ihmiset pyrkineen kuolemansakin jälkeen lepäämään.
Tämä luonnon rauha ... tuo viehättävän tyyni lahti, jonka pinnassa taivas kuvasti tumman sinistä kauneuttaan, kirkkaasti kimaltelevia lahtiaan ja keveästi leijailevia pilven hattaria ... tämä oli ikäänkuin luonnon haltiatar olisi tahtonut viihdyttää tuota onnetonta Mariaa. Maria aukasi akkunan ja hengitti yösydämen viileää ilmaa.
Meidän pitäisi kysyä kukkasilta, sanoi vaahtera, joka levitti viileää ja tuuheaa lehtivarjoansa yli mättäiden, joissa kasvoi vuokkoja ja muuramen kukkia. Sitä ei ollenkaan tarvita, intti petäjä äreästi. Ollaksensa kaunis täytyy olla suuri ja vahva. Katsokaa minua; enkö minä ole komean näköinen?
Kaikki sanovat: »Et olisi koskaan voinut parempaa toveria saada». Ne sanovat aina »toveria». Niille on rakkaus vain toveruutta, ystävyyttä. Ja niinhän sen tietysti tulee ollakin, kun se on sitä oikeaa, sitä viileää sisarellisuutta, äidillisyyttä.
Näinpä mä kaikk', vaikk' hämäräss' tummass' Kaikk' korvani kuuli myös, Ihmisten äänet ja myrskyen pauhun, Näin impeni sitovan Myrttikranssii viileää Kauneudeks kuolleelle, Ja viimein sen päähäni painoi, Poskillans tuskan kuume.
Niissä on aina jotakin yläilmojen tuoksua, jotakin viileää pohjolaa, niinkuin merenrantaheinässä on meren suolaa, jotakin luonnon temppelin pyhää suitsutusta, joka tuntuu vaatteissa vielä päiviä, niinkuin pyhän savun tuoksu kirkonkävijöille jää muistuttamaan soitosta, laulusta, kauniista alttaritauluista ja mielen hartaudesta.