United States or Czechia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta tammikuun 1 p:nä 1863 ilmestyi vihdoin Lincolnin suuri julistus, jonka kautta kaikki kapinamiesten omistamat neekerit vapautettiin ikuisiksi päiviksi orjuudesta; ja nyt järjestettiin kokonaisia neekeri-rykmenttejä.
Hän vapisi kuin haapa tuulen käsissä; hänen onnettomuutensa nousi partaittensa yli ja oli kokonaan niellä hänen. Kun luutnantti hänen jätti, seisoi hän muutaman minuutin rauhassa liikkumatta niinkuin patsas, ja vihdoin, kun hän rupesi kääntymään kotiinsa päin, ei hän tiennyt, että hän kulki.
Norinen poika oli kasvanut molempain äitiensä turvissa ja molemmat he olivat yhtä hellät hänelle; vihdoin alkoi poika sekaantua äiti Norinen ja äiti Cécilen suhteen, hän tuskin tiesi, kumpi heistä oli hänen äitinsä. Ja nämät äidit elivät ja tekivät työtä ainoastaan tätä poikaa varten.
Hinkki torkkui myöskin, leuka tuolinselkää vasten nojattuna. Vihdoin lakkasi morsian soittamasta ja käski palvelustytön korjaamaan pöydältä kaikki mitä siinä oli. Kapteeni nousi nyt lähteäkseen, sillä hän luuli juhlan loppuneen; mutta Hinkki sanoi: istu, ei tämä ole vielä loppunut.
Sydämeni paukutti rinnassani, mutta suuni pysyi kiinni. Minun mieleeni tuli kohta Egyptin ja Arabian "ulvovat dervischit", jotka Allah'n kunniaksi laulavat ja hyppelevät, meluavat ja raivoovat, kunnes he vihdoin vaahtoavin suin suonenvedosta kaatuvat maahan.
Mutta Kukkelman lähti nyt asioille itse... Ja toi vihdoin tullessaan oikein kantamuksensa tavaraa: leipää, voita, juustoa, paperituohisen puutarhamansikoita ... ja makkaraa Nelmalle; sitä paitsi kahvia, sokeria ja muutamia leivoksia.
Vihdoin katkasi hän äänettömyyden ja lausui pelottavalla äänellä: "Rikos on painanut leimansa teidän kasvoihinne, ja teidän pirullinen kyykäärmeenluontonne loistaa ei ainoastaan teidän silmistänne vaan koko teidän olennostanne. Ei koskaan ole perkeleellä tässä mailmassa ollut todellisempaa kuvaa kuin te olette tällä hetkellä! Mutta vapiskaa, konna!
Kauhea aavistus valtasi hänen mieltänsä, kun hän vihdoin seisoi Knapstadin Karin oven edessä. Sellaista hiljaisuutta hän ei milloinkaan ennen ollut tuntenut. Tuntui siltä kuin hän olisi ainoa elävä olento koko maan päällä, ja niinkuin ijankaikkisuus olisi ammoittanut ylt'ympäri häntä! Hän pani korvan lähelle ovea ja kuunteli, ei kuulunut mitään ääntä sisästä. Hän hiipi ikkunalle.
Hän ei muuta odottanut, kuin että itsekin sinne joutuisi hevosensa kanssa. Sittemmin joutui hevonen valtatielle ja rupesi tavallista vauhtia eteenpäin nelistämään. Sándor katsahti pelästyneenä taaksensa ja havaitsi että se kylä, jonka oli jättänyt, jäi yhä kauemmaksi hänen selkänsä taa, kunnes se vihdoin kokonaan katosi, niin että ainoastaan kirkontorni enää näkyi.
Sitten vanha kassanhoitaja Frankly, ilmoittaen, ett'ei hän milloinkaan ollut vastaan-ottanut tavaroita suuremmalla ilolla. Sitten, vihdoin runoilija Beit-Weber.