United States or Liechtenstein ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tällä aikana oli se vähäinen päivän tuulenhenki kuljettanut Tapanin lauttoineen lammin toiseen päähän, matalikon rintaan, jossa oli rantana vaan veden päällä olevaa ohutta sammalta ja ruohotuppaita, jonka alla oli pohjaton, vetelä lieju, monta sataa askelta pitkältä kovaan rantaan. Nyt miesten täytyi tehdä puista uusi lautta, jolla pääsivät hakemaan Tapanin pois.
Vaikka se onkin niin ruma ja vetelä nykyään, on siinä kuitenkin sievä savi-pohja läpeensä, eikä ole nykyäänkään kuin parin kyynärän päässä maan pinnasta; minä olen tänä päivänä lapiolla koetellut ja tutkinut joka paikasta rämeen pohjan. Veden saa rämeestä ja järvestä putoamaan Kurnuvan ojaan, johon ei ole lammesta kuin noin kuusisataa syltä.
Tämä tämmöinen ei ole elämän eloa eikä kuolevan kuoloa. "Mihin minä vaan silmäni käännän," sanoi Lents yhtenä päivänä Annille, "on suo siellä ja vetelä täällä. Minun täytyy hakea tukevampi pohja jalkaini alle". Annin tuskin huomasi nyykytävän päätänsä, mutta Lentsin luja päätös antoi hänelle uutta voimaakin.
NUORI JOUKO. Tässä on parahin paikka: Siellä suo, vetelä täällä, Keskellä tasainen tanner. Tästä on tapa hänellä Käydä Ilmarin talossa Näissä päivin. KIRRI. Mies keralla, Kun hän käypi kukkumassa. NUORI JOUKO. Sano: ulvomassa! Kilvan Huutavat saloja pitkin, Jotta kansa kummastuisi, Kertoisi ja kuuluttaisi Mainetta mokoman miehen, Vallanpyytäjän pahimman.
En apua osannut odottaa enemmän kuin tuo aavalle meren selälle laivasta pudonnut, jolla ei ole muuta kuin allansa vesi vetelä.» »Niin.» »Vaan minä löysin pelastuksen kallion: Jumalan. Minä en ollut koskaan häntä muistanut, kun hyvät päivät olivat, olin maailmaan kiintynyt, iloiten onneani, rakastin tätä elämää ja ylitse kaikkea Viioa, pidin häntä Jumalanani.»
Eikä ollut Yrjössä vastustajaa. Sanattomana seurasi hän mukana; laihtunut hän oli ja kalpean harmaa kasvoiltaan, ruumis vetelä ja käynti ryhditön. Aaro saarnasi pitkin tietä häntä kulettaessaan, puhui saatanan viettelyksestä ja helvetin tulesta. Yrjö kuunteli; ei hän paljoa tajunnut, ei monta sanaa mieleen tarttunut, mutta hän kuunteli kuitenkin tavattoman sävyisänä.
Vanhemmat ottivat tavallisesti noiden pienten, jäävillisten kantajain todistukset täysinä vastaan ja heidän katsanto-tapansa Jaakkoon ei suinkaan sen kautta käynyt leppeämmäksi. Kaikesta tuosta näkyy, että Jaakko raiskalla oli suo siellä, vetelä täällä.
Tuolla kaukana Suomen sydänmailla, missä mustat vedet seisovat liikkumattomina hallaisissa rämeissä, oli Jaana Rönnyn koti. Se sijaitsi yksinäisen metsä-maantien varrella, kahden pikkukaupungin välissä, joita kymmenpeninkulmainen autio ja kolkko korpitaival erotti toisistaan. Majatalot olivat harvassa, tie aina joko vetelä tahi kuoppuralla.
Tiesihän koko maailma, että Vilajoki tosiaan oli hänen samoin kuin Viipurikin ja koko Karjala. Ja vaikka ei ollut hupaista Ruotsin puolella, niin ei ollut hupaista venäläisenäkään. Suo siellä, vetelä täällä, mutta siellähän on oltava mihin kuulutaan. Toiset olivat kuitenkin toista mieltä. Ruotsalainen kurjuus ja ruotsalainen sotamiehenotto olivat nyt mennyttä.
Mutta kun sitten sattui silmään pesukaapilla oleva tyhjä seltteripullo, puoleksi kuivunut pyyhinliina ja surkeassa kunnossa olevat vaatteet, selvisi kaikki: miten Pekka oli häntä hoitanut kuin sairasta, ja kuinka hän oli ollut niin vetelä, ettei itse saanut kenkiä jalastaan. Se kaikki suututti häntä niin, että hän heti kohta laittautui nousemaan ja pukeutumaan.