United States or Turkmenistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vieläpä näkyi ruokaryyppyä varten olevan pieni pullo, jossa lienee ollut pari naukkua. En ollut juuri usein käyttänyt ruokaryyppyä; mutta nyt otin pienestä kultapikarista siemauksen. Ja hienon hienoa oli sen mukaan kaikki muukin, mitä ateriaan kuului. Syötyäni ja juotuani heittäydyin pitkään sohvalle; otin pöydältä sikarin ja vetelin haikuja.
Tyhjillään sitä sitten vetelin perässäni, kunnes opin ymmärtämään, mitä se Helena sillä tarkoitti, kun hän suupieliäni oikeaan tahi vasempaan nyki. Mutta ei se lyönyt, ei milloinkaan. Kevätpuolella talvea minä jo ystävätäni kulettelin perässäni, kuni mikäkin mestari. Ja lystiä se olikin, kun vaan ensin tottui. Seuraavana kesänä kasvoin jo reippaaksi nuorukaiseksi.
En minä pappilan hajua tuntenut, ennen kuin olin ehtinyt puutarhan aidan viereen. Huh, kun siitä lemusi hajua monenlaista, niin ettei ollut enään määrääkään. Minä vetelin hienoa hajua nenääni ja oikeinpa tuntui se menevän sydämen pohjaan saakka. Hyvähaju nenässäni hyppäsin pappilan portista sisälle, oikein tasakäpälässä. Mutta joko taas, pihassa lähellä porttia makasi hallava koira.
V. lupaa siirtää "mielipuoleksi" tulonsa ja parin päivän kuluttua lausuu hän, telefoonin ääressä kyyköttäessämme: Nyt minustakin alkaa tuntua, että me kohtiaikoihin pääsemme täältä pois. Esimerkiksi viime yönä minä olin olevinani Iisalmen sydänmailla ja vetelin ongella metsälammesta lihavia ahvenia. Aivan niin. Minä taasen panin erikoisesti merkille uudenvuoden yönä näkemäni unet.
En suuren suurta, en pienen pientä, paninhan kolme palokärjen päätä kolmennäköiseen ja kolminkertaiseen villalankaan ja sitä vetelin perässäni ympäri kierroksen. Palokärki kun on otson lemmikki ja saman haltijan joukkoon kuuluva kuin hänkin, niin turvelo tietää olevansa turvassa, kun on palokärki kiertänyt. Oli siinä vielä kolmaskin temppu, vaan en tiedä, kertonenko.
Minä panin aina uutta tupakkaa, vetelin savuja, sujuttelin sormieni välissä uutta punasta varrenletkua, tein uusia savurenkaita, syleskelin puhtaalle lattialle yhä uusia laattoja, juuri kuin olisi ollut minun tehtäväni saada vasta pesty lattia aivan sylen valtaan. Savua oli jo matalanlainen pieni kamari täynnä kuin huono kota. Mari alkoi tuumia, että
Yhdeksäntenäkymmenentenä päivänä lähtöpäivästä lukien näimme taasen toisenlaatuisen juhlakulun meren asujanten valtakunnassa. Oli taasen suloinen iltapäivä. Noin kolmen ajoissa istuskelin kajuutan katolla ja vetelin päivällishaikuja kaikessa rauhassa, muistellen kaipauksella Marya, jonka kuvaa en vielä ollut voinut sydämeni sopesta poistaa.
Ja, uskokaa pois vaan, koko sitten jatkuvassa taistelussa, joka päättyi sillä että vihollinen pois vetäytyi, minä vetelin joustani vireesen ja lennättelin nuoliani yhtä huolettomasti kuin jos olisin pilkkutauluun ampunut, enkä ihmisiä.
Kun vielä päästin peränpitäjän siteestään, oltiin valmiina lähtemään maamatkalle. Piispa näet ei asunut rannalla, vaan keskellä saarta tornissa, joka ulottui puiden latvojen yläpuolelle. Tornin juurella oli piispa vastaanottamassa vieraitaan. Ja silloin minä hänet näin. Toiset menivät sisälle piispan puheille, minä vetelin renkituvassa unia, kootakseni voimia paluumatkan ponnistuksiin.
Syötyään heittäytyivät mieheni penkille pitkälleen ja alkoivat kohta raskaasti kuorsata. Istuin vielä muurin kupeella ja vetelin savuja nysästäni. Muori oli kiivennyt uunille, ja vaari kutoi päreen valossa verkkoa. »Minnekäs se poika jäi, kun sitä ei näykään tallista palaavaksi?» kysäisin minä saatuani piipun poltetuksi pohjaan.