United States or Liberia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän oikein ikävöi nyt Verneriä; hänen olisi pitänyt saada kuiskata nyt juuri Vernerin korvaan: rakastan sinua niin äärettömästi. Mutta hän kirjoittaa sen heti, vie kirjeen postiin, Verner saa sen huomenna. Ja niin Ester tekikin. Hän suuteli vielä kirjekuorta ennenkuin pani sen talon seinällä riippuvaan postilaatikkoon.
Hän ei ole Oscar Levertinin, Verner von Heidenstamin tai Axel Lundegårdin tavalla hienontunut elegantiksi ylimystörunoilijaksi, jotka varsinaiselle kansalle aina tulevat pysymään vieraina, vaan on hän terveen runoilijavaistonsa avulla käynyt kehityksensä itsetietoon, palatakseen takaisin luonnon lähteiden alati pulppuaville hetesuonille.
Mutta Arnold ei häntä kuullut. Verner, mistä hakija sinut löysi, kun näin pian jouduit kotiin, kuule, mistä? Mikä hakija? huudahti Arnold vihdoin kiihtyneenä. Minähän lähetin sinua noutamaan ja ilmoittamaan... Minua noutamaan? Niin, ja ilm... Sinä siis vakoilet minua, huusi Arnold, siksipä oletkin taas noin kylmäkiskoinen kohtaani.
Se oli ollut Verner Arnoldin isä, Saksasta Suomeen saapunut karkulainen. Hän oli kertonut suuresta aatelissuvustaan ja näyttänyt joitain sineteillä varustettuja papereita, jotka muka olivat aateliskirjat. Suomalaiset niitä uskoivat, sillä olihan Arnold ulkomaalainen, ja se oli jotain. Verner Arnold tiesi hyvin noiden paperien sisällön.
No sitte saanen tarjota lasin konjakkia kahvin kanssa? Kiitoksia, kyllä se menee. Ester, huusi Arnold. Ester ilmestyi ovelle tyynen ja totisen näköisenä, mutta huomatessaan pehtorin hänen kasvoinsa yli vilahti hentoinen hymy. Sitä ei kukaan huomannut. Kutsuitko minua, Verner?
Arnold oli kotoaan matkustanut kaupunkiin ja ajanut erään "naisystävänsä" kanssa. Kun nyt Verner Arnold tätä muisteli, hymähti hän. Sellaisia "naisystäviä" hänellä oli ollut paljon, paljon . Hupaisesti oli matka kulunut. Perillä, Valkaman isossa salissa tanssittiin ja remuttiin koko yö. Seuraavan päivän vieraat nukkuivat, söivät sitten vahvan päivällisen ja pimeän tullen poistuivat.
Vernerin silmät katselivat häneen niin tyynesti ja lepyttävästi. Verner oli kaunis mies, hän oli naisten ihailema suosikki. Kaikissa huveissa, kaikissa juhlatilaisuuksissa naiset häntä hempeydellään kokivat lumota, nauroivat, laskivat leikkiä ja kilvan suositella pyysivät. Verner oli hyvä mies... Ja Ester avasi laatikon.
Verner suuteli kuiviksi hänen kyyneleensä, asetti hänet sohvalle istumaan, sytytti paperossin ja alkoi keskustelun. Ester, anna anteeksi, mutta sinä olit niin sanomattoman kaunis. Annathan anteeksi? Mielelläni! Ja hänen silmänsä säkenöivät ilosta. Mutta todellakin, lähde nyt Valkamaan. Saatan sinut huomenna takaisin, sanoi Verner. Hyvä Verner, ei se nyt sovi, minulla on täällä vielä tänään työtä.
Arnoldin silmät saivat kiiltävän ilmeen. Hän painoi Esterin miehuutensa koko voimalla sykkivää sydäntänsä vasten. Ei, ei Verner, älä niin kovasti. Minä vallan tukehdun, puhui Ester punaisin poskin ja hehkuvin silmin, koettaen irroittaa itseään kauvemmaksi Verneristä. Mutta miksi et...? Ei Verner, ei!
Tuo mies, jonka kuva oli hänellä edessään, rakasti häntä niin tulisesti. Hän painoi kuvan rintaansa vasten ja kohotti katseensa korkeuteen... Ovi oli hiljaa avautunut, ja Verner Arnold seisoi kynnyksellä ihannoiden rukoilevaa morsiantaan. Verner, kuinka sinä minua säikäytit, huudahti Ester ja heittäytyi hänen kaulaansa. O, miten olet kaunis, Ester! He istuutuivat sohvalle.