United States or Bahrain ? Vote for the TOP Country of the Week !


Tässä on paikkakunta, joka on rikas kätketystä metallista, ja se verhoo itsensä mitä huonoimpiin ryysyihin ja repaleisin, ja nöyristelee ja vapisee ja uskottelee meitä olevansa niin köyhä, ett'ei voi hankkia elatusta edes kurjimmalle eläimelle. Vallan niinkuin inhimillinen saituri, eikö niin?"

Mutta kuinka saadaan tuosta pohti kussa kunkin pilvet junnailevat tuolla taivaalla? Missä on esimerkiksi minun liutani? KONRAD. Onpa siinä ensin pieni askare. Niin, jos nyt mielitte hieman nostaa ylös sitä pimeätä vaippaa, joka verhoo teidän tulevaisuutenne, niin katsokaat mikä on ensiksi tehtävänne.

Näät laulun kun kulkevi ruhtinas, hän käy kuin kruunattu kuningas, ei hoida hän aarteitaan kuin saita, tää lemmen ja toivojen valtias: hän loihtee ruusuja, verhoo maita, hän syttää rintoja toivekkaita ja urhojen haudalle, itkien hiljaa, hän kylvää muiston ja maineen liljaa.

"Tällä tapaa näyttää luonto meille myöskin näissä tulemis-verrannoissaan eli näissä muuttuvaisissa olennoissa, mitä varten se valtakuntansa luotuihin asetti kuollon-unen. Tämä on virvoittava horros, mikä verhoo olentoa, jonka elimelliset voimat pyrkivät uuteen muodostumiseen.

»Nään kyllä, kuinka asut valkeudessas omassa, jota heijastaa sun silmäs, kun hymyillessäs niin ne tuikahtavat. Mut tiedä en, ken olet, sielu pyhä, en myös, miks asut tässä taivahassa, min kuolevilta säteet toiset verhooValolle virkoin näin, mi ensin mulle puhunut oli, ja se tuosta tuli viel' entistäkin kirkkaammaksi paljon.

Valosta valkeimmasta tanhupiirin pienemmän kuulin silloin äänen kauniin kuin Enkelin, mi Maarialle haastoi. Se vastasi: »Niin kauan säteilevä on rakkautemme, joka meitä verhoo, kuin kestää riemu paratiisin tämän. Oleva verho on kuin rakkautemme, rakkaus kuin kyky nähdä Luojaa, kyky taas tää kuin armo ylivuotavainen.

Minä huomaan, että olette olento, jolla ei ole sydäntä eikä sääliä, virkkoi nainen, nousten jälleen ja astuen häntä askeleen lähemmäs. Ja sen te sanotte minulle? Niin sanon. Minulle, joka aina olen uskonut, että ihmistä verhoo nahka, joskin olen havainnut sen liian ohueksi! sanoi vanhus. Ettekö siis aio antaa minulle avainta? kysyi nainen nyt hiukan päättäväisesti. Kahdeksan päivän kuluttua.

Unet verhoo luomia silmien, hän on nuori vielä kuin tyttönen, maan lapsi ja synnin puoleks vain ja paratiisin puolittain. Hän on halpa ja armoon arvoton, hänet sentään enkeli valinnut on, hän tietää Korkeimman katseensa luoneen hänen puoleensa joukossa vaimojen. Ylin voima on varjonnut Joosefin huoneen Maria, Herran piikanen! Hän nousee ja kulkee kuutamoon, ulos laakson liljakartanoon.

Uhkeat ja miellyttävät asumukset ovat muratin peittämät; puutarhoissa tuoksuaa moninaiset kukat; kunnaita ja kukkuloita verhoo mehukas, tuore nurmikko. Ja niin kauniita tuuheita puita kasvaa täällä joka paikassa, jonka vertaisia tuskin missään muualla Euroopassa näkee. Ja Libanonin solakat seeteripuut viehättävät silmääsi joka askeleella.

Sa taivaas verhoo, Zeus, utu-usvihin ja voimaasi lapsekkaana, kuin poika ohdakistoon, koe tammihin ja kallioihin! Kas, yhä vaan mun maani on vankkumatta ja majani, jot' et kattanut, ja lieteni, min loimotus sun kateeks käy. En auringon alla tunne kurjempaa, kuin te, jumalat!