United States or Pitcairn Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Aamutuuli saa nuoret, norjat oksat keinumaan. Kuin lapsensilmät, kasvinlavoistaan meit' armahina katsoo kukkaset. Jo peitteen estämättä päivä silmää oranssien ja sitroonien majaan. On päämme päällä tyyni sinitaivas, ja etäisinten vuorten harjoilta kuin utuverho ilmaan haihtuu lumi. PRINSESSA. Mä kevään tuloa vain siunaisin, jos ystävätärtä ei multa veis se.
Sua onnessa tuossa en häiritseis, vaikk' katsees kylläkin murheeni veis pyhän, puhtaan uinuthan unta. Mun ihailla kainoutta sentään suo, jota kertovi kasvosi kauniit nuo sydän lie myös valkeempi lunta.
ENOBARBUS. Läsnäolonne Antonion hurmais aivan, Veis hältä järjen, sydämmen ja ajan, Joit' on nyt tarvis. Löyhyydestä häntä Jo syytetään: käy huhu Roomass', että Photinus, kuohilas, ja hovinaiset Nyt sotaa ohjaavat. CLEOPATRA. Kadotkoon Rooma! Mädätköön kieli, joka meitä parjaa! Sodassa mull' on tehtäväni: minä, Jok' olen vallan pää, myös tahdon miesnä Siell' esiintyä.
Jos tynnyr' ois oltta, en katoamasta Maailmoja kieltäis, olvi kun jäis, Sill' olvipa huolet hornahan veis. Muun unhoittakoon tää nouseva polvi, Mut muistossaan pyhän' olkohon olvi: Ken unhoittaa, sen parempi ois, Ett' astuisi maailmastakin pois. Kas viisas Väinämö, oltta hän nieli, Ja siitäpä virkos lauluhun kieli; Ja Lemminkäinen, se urhokas mies, Myös olven arvoa parahin ties.
Vaipuen polvilleen, rukoellen pyys oman armaan veljen lainaamaan hevot kullanvälkkyvä-suitset: "Armas veljeni, auttaos pois, hevot antaos mulle, 359 jotka Olympoon veis, kotilinnaan kuolematonten. Toi kivun kauhean, vammasi mies mua kuoleva moinen, Tydeun poika, jok' ottelis vaikk' ihan Zeutakin vastaan." Virkki ja Areen sai hevot kullanvälkkyvä-suitset.
Ja onpa kuin suvinen, lempeä tuuli taas honkien latvoissa soitteleis ja vuorilta jylhiltä sanoman uuden nyt laakson lapsille laulaen veis ja onpa kuin seestyisi jälleen päivä ja haihtuisi taivaalta viimeinen häivä kas, takaa vaarojen rusko jo viestin toi, ett' uuden aamun jo koittavi huomenkoi.
KILIAN. Sinä haaveksit, mun ystäväni, sinä hourit. SELMA. Se onnistuu, kun löydän vaan miehen, mi esittäisi noitaamme. Muistele nyt yhtä ystävistäs, joka veis mun aikeeni maalle ja avaisi isäni silmät. Sillä mitä aattelee hän miehestä nyt? Ah, hän on »Herraa pelkäävä, oiva ja helläsydämminen mies». Mikä sokeus! Mutta ken lähestyy meitä? THEKLA. Oi Selma, mikä riemu, mikä riemu!
Luo kosken jos kuohuvan tullut on ja katsovi hyrskyjen vuohon, niin huimaa päätä ja arvaamaton veis voima jo nieluun tuohon. Niin myös, sysimustiin silmiis sun kun katselin kerran taaskin, näin aattelin: noiden liekkiin mun tekis mieleni ainiaaskin! EL
Ptruu! Seiso, seis! Tuoll' koira on ees, Kuka pienosen tieltäni poi'es veis! Vai niin, Hän on siin'! Hän elää. Hän ontuu. Ei siis olla kiin'! Nyt maalle, heleijaa! On veräjä tuo... Siis siinä kiusa jo alkaa! Mut ken tuolla tulee kuin nopea vuo? Kas, tyttöstä paljas-jalkaa! Oi, kiitosta vaan Nyt lausua saan! Ja lantti on tuossa! Hei, hei, hurrataan! Noin, noin, Ilakoin!
On niin herttaista ajatella, että me toistamme lemmittäis, että kun yhdelle tulisi murhe, toinenkin itkusilmihin jäis. Ei meitä maailma eroittaisi, ei synti, ei sydäntuskatkaan, sulho ois suuri ja nuori ja vankka, morsian kulkisi kukilla vaan. Sulhanen laittaisi suuren talon, jonne hän impensä ihanan veis, impynen sulhonsa ikkunalla illoin istuis ja lauleleis.