United States or Panama ? Vote for the TOP Country of the Week !
ja jonka yllä tulihuurut sammuu.» Viidestoista laulu Nyt eespäin kovaa rantatörmää käydään, sen ylle virran usma varjon heittää, tulelta turvaten näin veen ja äyräät. Kuin välillä Wissentin ynnä Brüggen patoja luovat flanderlaiset, että pakenis meri sekä viihtyis vuoksi; kuin Brentan varrella padovalaiset suojaavat huviloitaan, linnojansa, kesäisen Chiarentanan vuorivuolta;
Ilman linnut lentäväiset varvuille varustelihe, veen kalaset kaikenlaiset rantahan rakentelihe. Matosetki maanalaiset päälle mullan muuttelihe käänteleivät, kuuntelevat tuota soittoa suloista, kantelen iki-iloa, Väinämöisen väännätystä. Siinä vanha Väinämöinen kyllä soitteli somasti, kajahutti kaunihisti.
Niin suuret on suojat siellä, salit hohtaen huikaisee, sadat soihdut seinillä räiskyy, tuhat tuohusta leimuelee. Ja tuuli kun joskus tyyntyy ja taivas seijastuu, niin kaunihit kangastukset veen pintahan heijastuu.
Hän rakkauden voimaa kuuluttaa, jok'ei armahda, sääli, ei säästä, joka surmaa sen, keltä suukon saa, joka ei elin-aikana päästä, joka kuin kulo lyö, min loi elontyö, niin kauniisti kajavat veen yli itkee.
Ma sanoin itsekseni: Tää kai kansa on se mi kadotti Jerusalemin, kun lihaa poikansa Maria nokki. Olivat silmäkuopat heillä niinkuin kivetön sormus; ja ken lukee omo kasvoilta ihmisen, nyt m:n näki. Ken uskois, että halun suuren nostain niin vaikuttais veen näky, heelmän tuoksu, joll' ei hän tietäis, kuinka tapahtuu se?
Hän kulkee öisen lähteen reunamalle, hän katsoo kammoksuin sen aaltoin alle, kuin kuultaa sieltä tähdet kirkkahasti. Veen pintaan vihertävät varjot heittyy. Hän seisoo hetken, lähtee, yöhön peittyy ja nyyhkyttääpi hiljaa aamuun asti. Niin lauhat aamutuulet hengittävät. Nuor Psyyke nurmikolla unelmoi, viel' unestansa posket purppuroi ja silmät kostein kiilloin kimmeltävät.
Tuuli kuvaa tajuntaa eli henkeä, Ilmatar eli »veen emonen» ainetta ja Väinämöinen kuten sanottu maailmaa, ja koko kuvaus tuo mieleemme jehovistisen kosmogonian Mooseksen 1 kirjan alussa, jonka mukaan »jumalan henki liikkui vetten päällä»:
Pöydän päässä taas istui Ahti ruokoparta itse, Vellamoinen veen emäntä vierellään. Kummallakin heillä oli hovimestareinaan pari mursua, joiden alaisina taas toimi epälukuinen määrä hylkeitä, veen koiria y.m. palvelusväkeä. Tarjoilu sujuikin näiden avulla aivan moitteettomasti.
Yhteisiä Lauluja I. Kaikille yhteisiä Eräskummainen kantele. Ne varsin valehtelevat, Tuiki tyhjeä panevat, Jotka soittoa sanovat, Arvelevat kanteletta Väinämöisen veistämäksi, Jumalan kuvoamaksi, Hauin suuren hartioista, Veen koiran koukkuluista; Soitto on suruista tehty, Murehista muovaeltu: Koppa päivistä kovista, Emäpuu ikipoloista, Kielet kiusoista kerätty, Naulat muista vastuksista.
Kaikki ne laivat, jotk' ovat rannimmaisina maalla, aika jo temmata on telapuiltaan veen pyhän aaltoon, rantaan kiinnittää kiviriipoin; iliolaisten taistelon taltuttaa ehk' yön tulo ambrosiaisen; silloin laivat muut alas aaltoon laskea voimme. Kehnoa ei tuhon alt' ole väistyä yötäkin myöten; karkota vaaraa kauniimp' on kuin sortua surmaan."