United States or Panama ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sa sanot: 'Ilman nään ja nään ma tulen ja veen ja maankin, kaikin yhtymineen, häviävän ja kestävän vain hetken. Ja sentään nääkin seikat luodut ovat. Siis jos on totta, mitä sulle sanoin, tuholta niiden turvass' olla pitäis. Ah veikko, Enkelit ja seutu kirkas, miss' olet nyt, vain voidaan luomiks virkkaa olennon täydellisen niinkuin ovat.
Nousivat laivaan, kulkivat pois, latu aallokas allaan. Vaan Agamemnon käski nyt puhdistautua kansan. Puhdistautuivat, meren aaltoon heittivät saastan, partaall' uhrasivat ikivellovan veen satauhrit vuohia, härkiäkin valioita, Apolloa palvoin. Tuoksupa taivaaseen kera sauhun kiirien nousi. Tää oli leiriss' askare.
Oi, suljehan silmäsi sirkkusein ja luo'os kiini luomet, niin näätkö sä vieläkin virran veen ja tunnetko rannan tuomet? Ma tahtoisin tuomien tuoksut nää sun rintahas ijäiseksi ja tehdä sun päiväs ja tehdä sun yös sinivirtojen välkkeheksi. Nuku hetkinen impeni nuori, nuku hiljaa hetkeä kaks, niin teen minä tenhosoljen unes valkean vartiaks.
"Kesäkuussapa keijut karkeloi, He kukkain kesken liehuu, Mut nyt syys synkkä vallitsee, Ja metsissä tuulet riehuu." "Luon' Pietari Nielsenin vietin yön, Hän lauloi tenhoisin innoin; Yli metsän ja maan, yli virran ja veen Ma seurasin henkeni hinnoin. "Kuin kuolo laulu on voimakas, Se vie vain yöhön ja turmaan. Mua vieläkin polttaa hehku tuo, Ja nyt käy tieni surmaan."
Siitä tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi: "Mi sinä olet miehiäsi, ku, kurja, urohiasi? Vähän kuollutta parempi, katonutta kaunihimpi!" Sanoi pikku mies merestä, uros aallon vastaeli: "Olen mie mokoma miesi, uros pieni, veen väkeä. Tulin tammen taittamahan, puun murskan murentamahan."
Korennot heijuvat hehkussa illan yllä kuulaan, viihtyvän veen lailla siintävän smaragdi-sillan kortepylväästä kortteeseen. Säteistä painuvan päivän luotu, kultainen perho, hetkesi lyö: keinuvan lumpeen umpussa suotu sulle on hauta ja ikuinen yö! Värisee rusko, kauneusmurhan partaalla niinkuin se vaikerois. Itken kuoloa korennon turhan, ruskon myötä mi raukee pois.
Kyynelvedet nousee silmiin; kautta sielun pyhäkön, sulle, armas, värjyy ilmiin yöhön rukous äänetön! Jos onnes näit jo häipyneen, ja koskaan ei se palaa, niin katso juoksuun virran veen, se pois vain vuotaan valaa. Jos vietiin sulta rakkainkin, ja tuskaan sai sun kaipuu, luo silmäs syvään vesihin, niin unhoon huoles haipuu.
Veen vierelle, mi taistelon kuvasti taannoisen, soturi vanha jäänyt on, Suursaaren aikuinen, pää kättä vasten, kalmaiset jo kasvot, veret vierrehet. Hält' ystävä ei yksikään jäähyväissanaa saa, maa, jota kastoi verellään, ei ollut synnyinmaa; kotonsa Volgan äärell' on, tääll' on hän vieras suomaton.
Nää heidän kasvoistansa verta veti, sen kyynel-sekaisena iljettävät kokosi madot heidän jaloistansa. Etemmä katsoin, näin ma kansanjoukon veen vankan vieremällä. Virkoin siksi: »Oi, Mestari, mun salli tietää, keitä nuo ovat, mistä syystä tahtonevat niin pian kuin suinkin päästä poikki virran, mikäli tässä hämärässä näkee.»
Oi te henget maassa Ja veessä sekä ikitaivahassa, Te lievitystä rintahani tuokaa Ja hetkeksi nyt lepo mulle suokaa!" Oil lausununna Vesi kohahtaapi Ja neito Vellamon nyt liukahtaapi Veen kalvohon kuin tähdet taivahalla Sen silmät säihkyvät, kun lumoovalla Nyt voimalla ne onnettomaan kääntää Ja hälle sanat siivilliset ääntää: "Oi kauno!