United States or Montserrat ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Koskas korppi valkenevi, Poikani poloinen?» »Konsa hanhi mustenevi, Emoni kultainen». »Koskas hanhi mustenevi, Poikani poloinen?» »Konsa kivi veen päällä pyörii, Emoni kultainen». »Koskas kivi veen päällä pyörii, Poikani poloinen?» »Konsa höyhen pohjaan painuu, Emoni kultainen». »Koskas höyhen pohjaan painuu, Poikani poloinen?» »Konsa päivä syön-yöllä paistaa, Emoni kultainen».
Voi kun mie mokoman saisin; Joka päivä pään pesisin, Joka ilta saunan saisin, Ve'et, vastat laitteleisen, Veen virrasta vetäisin, Vastat varvikkometsästä, Puut kokoisin korpiloista, Vaikka väen virstan päästä. Voi kun mie mokoman saisin, Saisin sitte pienen poian, Käsi ketreä vetäisi, Jalka lasta liekuttaisi. Kun tulis sulho vierahaksi. Lintunen lehossa lauloi, Pyy lehossa pyypötteli.
Se on vain minun syyni, että minua haukottaa. »Oi, teitä valoisat pohjolan yöt, kun aurinko myötään päilyy, veen vienossa taivahan kanss» ... jahah, valoisat, kiitän nöyrimmästi, niin valoisat, ettei saa yökausiin unta silmiinsä ja sääsket ynisevät korvan juuressa lakkaamatta. Ei sovi moittia. Saisit sitä vaikka silmivedeksesi. Siihen se olisikin omansa, mutta olut on luotu juotavaksi.
Veen valio, ulapan urho, tuosta suuttui ja syäntyi, nosti aallot ärjymähän, hirmumyrskyt mylvimähän väkivalloin vieäksensä ilman impyen ihanan. Vuorina meret kohosi, tuntureina tuulten alla, veet samosi syövereistä, pohja kuivana kihisi, paaet paukkui, louhet loukkui, vaahto pilviä valeli.
Hän uhmaa tuulia tuskassaan, hänen varttansa kuohut kaulaa, rajatonta hän huutavi rakkauttaan, taas lempeä vienoa laulaa, näy sankari ei, meri mahtajan vei, niin kauniisti kajavat veen yli itkee.
Mä kyselen kannattelen Mihin panet apirahasi? Vai ostat sota-hevosen Vai ostat sota-satulan Vai ostat pyrreen pyssyn? Elä osta sota-hevosta Elä osta sota-satulaa Elä osta pyrreetä pyssyy. Osta orja emällesi Tuo tulen puhuja Saa saunan lämmittäjä Tuo veen tuoja. Vett' on vanha vaaliasi Nousee ohkaen olilta Voivotellen vuoteelta Lyöpi kättä kylkiissä.
Siihen laativi pesänsä, muni kultaiset munansa: kuusi kultaista munoa, rautamunan seitsemännen. Alkoi hautoa munia, päätä polven lämmitellä. Hautoi päivän, hautoi toisen, hautoi kohta kolmannenki. Jopa tuosta veen emonen, veen emonen, ilman impi, tuntevi tulistuvaksi, hipiänsä hiiltyväksi; luuli polvensa palavan, kaikki suonensa sulavan.
Mut kun meri heljänä heijastuu ja loivina laineet läikkyy, kuin kaukainen kantelo soipi sen suu, merenkultana varsi sen väikkyy läpi mainingin öin valoisin, niin kauniisti kajavat veen yli itkee.
Sadat vuodet hän siinä jo seisonut on, nyt vain hän on valkea paasi, monet toivehet, itse toiveheton. hän ympäri yössä kaasi, moni talvi ja syys veren lämpimän hyys, niin kauniisti kajavat veen yli itkee.
Päivä hongat jo punasi, tuli tuska impyelle: "Suo mulle sulkani takaisin, tahi taattoni toruvi!" "Milloin oot minun oman?" "Koska päivä koittanevi." Päivä päätänsä kohotti. Sai pukunsa peilikylki, antoi suuta sulhoselle linnunluisella nokalla, veen suulla verettömällä: hymy hyytyi, silmä sammui, pois kulki kultainen elämä, muuttui mieli miehen nuoren.