United States or Nepal ? Vote for the TOP Country of the Week !


Me kolme olimme taas kävelyllä puistossa. Kuljimme kapeata polkua, jota kummaltakin sivulta tammet ja muut puut varjostivat. Päittemme päällä puitten oksat ystävällisesti tervehtivät toisiaan, että olimme aivan kuin lehtikatoksen alla. Aina jonkun matkan päässä oli penkkejä väsyneille istumasijoiksi. Irenen äiti sanoi tuntevansa väsymystä ja istuutui. Me jatkoimme hiljalleen matkaa suoraan kulkevaa tietä pitkin.

Nenä oli suora ja hieno, suulla, jota varjostivat vaaleat viikset, oli harvinaisen täydellinen muoto ja mitä kauniimmat, valkoiset hampaat. Koko tässä muodossa oli jotakin suoraa, eloisaa ja se sai katsojan aavistamaan, että sielukin mahtoi olla tämän soman pinnan kaltainen. Kun hänen kerran oli nähnyt oli häntä vaikea unohtaa.

Koko muussa osassa laajaa puistoa nähtiin vain siellä täällä pieniä, punaiseksi maalattuja puurakennuksia, joissa asui metsästyspalvelijoita ja joita maaseutumaisen kauniit tammet ja lehmukset varjostivat.

Se ajatus teki toisinaan oikein alakuloiseksi, varsinkin kun muutama oli nimittänyt hänet lummesilmäksi. Ne olivat nuo luomet niin kovin lähekkäin ja tummat silmäripset vielä lisää varjostivat, niin että ne voivat jostain näyttää kipeiltä. Mutta sittenkin, tutki hän, ei niiden pitäisi olla mitättömät.

Jumalan kiitos tiesi Susanna, lopetti hän puheensa, isässänsä löytävänsä sen ystävän, johon hän hädän hetkinä voi turvautua. Pappi vei minut majaan, jonka ikkunoita valkeat uutimet varjostivat; hän seisahtui paarien viereen hetkeksi ja kyyneleet valuivat virtana hänen kasvoillensa, sitten kääntyi hän ympäri ja meni. Tuossa makasi hän neitseellisessä, lumivalkoisessa pu'ussaan.

Minä huomaan omat entiset mielettömyyden työni, Minä toivon, että hän katuu koko sitä pahuutta ja syntiä, johon hän on ottanut osaa". Minä huomasin, että useat geutlemanit varjostivat silmiänsä kädellään, niinkuin olisivat juuri tulleet kirkkoon. "Tämä on teille kunniaksi, Kahdeksankolmatta", vastasi kysyjä. "Tätä olen teiltä odottanut. Onko teillä mitään muuta sanottavaa?" "Sir", vastasi Mr.

Georg oli kaunis nuorukainen. Korkea otsansa, jota tummankellertävät hiukset varjostivat, tummansiniset silmänsä, solakka, korkea vartalonsa tekivät aina miellyttävän vaikutuksen. Mutta vaikka hän oli nuori, oli jo kalvavat huolet vieneet punat hänen poskiltaan ja nuorille kasvoilleen oli surunvoittoinen vakavuus ilmaunut. Lapsuudesta pitäen oli hän saanut puutteen kanssa taistella. Vanhempansa olivat köyhät. Isänsä, taitava taidemaalari, oli jo vuosikausia ollut vuoteen omana ja oli nyt niin huonona, että Georg odotti jo piankin kuoleman tulevan.

"Luulenpa lopulta tulevani hulluksi tuon tytön tähden", mutisi hän itsekseen hampaiden välistä ja hänen sormensa, ikäänkuin epätoivossa, harailivat tuuheissa hiuksissa, jotka varjostivat hänen otsaansa. Silloin tuntui hänestä, ikäänkuin joku pikaa liikkuisi altaaniin tulevilla rapuilla kevyesti ja melkein kuulumattomasti kuten kissan pojan pehmein askelin. Ihminen ei se suinkaan olla voinut.

Uutimien kautta syntynyt ruusuinen valo loi lämpimää punaa kuolon kalpeille kasvoille, pitkät silmäripset varjostivat hienoja poskia ja pää oli hiukan sivullepäin käännetty, aivan kuin luonnollista unta nukkuvan. S:t Claire käveli kuin unissaan, ei välittänyt mistään, ei kuullut mitään, seisoi vaan tuntikausia tytärtänsä katsellen.

Hän ei tahtonut mennä kotiinsa, vaan ensin koota ajatuksensa ja rauhoittua vilpoisen ja raikkaan kevätyön hiljaisuudessa. Hän meni syrjäiseen puiston paikkaan ja käveli siellä edes takaisin vanhojen jalavain alla, jotka muhkeassa rivissä varjostivat yksinäistä kävelytietä.