United States or Republic of the Congo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Molemmat olivat nuoret ja voimakkaat. Uhkamielisesti olivat he kumpikin lähteneet takkaansa tuomaan. Severinin täytyi vaikeroita. Mari ei vaikeroinnut. Se eroitus nähdään joskus miesten ja naisten välillä. Siinä kun mieheltä pääsee valitus-huuto ei nainen tavallisesti lausu sanaakan.
Jälkeenpäin saimme kuulla, että hän oli valanut päälleen paloöljyä ja sytyttänyt sen tuleen. Vain pari kolme minuuttia oli hän hiljaa vaikeroinnut ja sitten kuollut. Lääkäri ja päällikkö poistuivat kohta; savu ja palanneiden vaatteiden sekä ruumiin hajua tuntui vielä seuraavanakin päivänä.
Ma rakkaat poikani kaikk' kadotin, Mut en mä itkenyt, en vaikeroinnut, Kun oli mulla toivo kostosta Ja rauhaisasta Manaan-matkasta; Nyt päiviäni itken poloinen! KITKA. Sen kiireessäni pöydäll' unhotin! NYYRI. Ja kansas vapauden menetit! KITKA. Niin tein... Haa! LALLI. Siaa epä-toivolle Ei ole tässä! Mailman matkoilla Jos on tuo malja olkoon vaan! Ei koske Se seikka minuhun.
Luultavasti vaan sillä tapaa, että, jos mahdollista, ne romantilliset uskollisuuden ja ystävyyden tunteet olisivat kasvaneet, joilla minä hänen vieressänsä astuin pimeätä, talvista hiekka-rantaa vanhaa venettä kohden, samalla kuin tuuli huokaili ympärillämme vielä surullisemmin, kuin se oli huokaillut ja vaikeroinnut sinä iltana, jolloin minä ensi kerran pimitin Mr. Peggotyn ovea.
Hän lausuu surunsa ilmalle, metsälle. Ja kun hän on vaikeroinnut, syyttänyt, valittanut, hän taasen palajaa lähteen partaalle ja samat menot uudistuvat taas. Kuitenkaan hän ei väsy rakastamasta. Hänen sielunsa on lumottu rakastettuun olentoon. Lähteen ääreltä hän ei enään voi lähteä. Mutta onneton rakkaus tuottaa hengelle kuoleman.
Hän nyt vetäytyi kokonaan pois julkisuudesta ja eli umpinaisimmassa hiljaisuudessa, tuskin likimpäin ystäväinsäkään nähtävissä. Yksinänsä ja eroitettuna kaikesta, mikä hänen sydämelleen kallista oli, näki Mary päivän menevän, toisen tulevan, ilman toivoa, mutta ilman murhettakin. Hän ei koskaan vaikeroinnut, vieläpä oli iloinenkin; taisihan hän laulaa ja lauloihan toisen sielu hänen kanssansa!
Näin olj tuskin vanhus vaikeroinnut, Kun jo tyttärensä ääni kuului, Ja hän lausui, vasta paikkaan tullut: "Armas olj hän mulle, sydämensä Sydäntäni vasten sykkiessä, Kalliimpaa ei ollut maailmassa, Mutta kahta vertaa armahampi, On tuo jalo kylmänä nyt mulle kylmää maata vasten sortununna. Kalliimp' elämää on, näin mä, lempi, Tämän kuolo viel' on kallihimpi."