United States or Taiwan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Uutela pysähtyi kuin kahlittu. Mikään muu voima kuin tuo ääni ei olisi sinä hetkenä kyennyt häntä pidättämään. Hän kääntyi ja näki tytön seisovan nilkkaa myöten vedessä, yhä jälessä tulemassa. Uutelan ajatukset olivat aivan sekaisin. Hän viittasi kädellään Hannan peräytymään, mutta ei tiennyt itse mitä tehdä. Astui muutamia askeleita rantaan päin, mutta pysähtyi taas.
Uutelan täytyi tunnustaa, että ellei Hannaa olisi ollut ja elleivät he olisi tavallaan kuin yhdessä tätä kuormaa kantaneet, niin hän ei olisi kestänyt. Häntä ensin kovasti hävetti, että pahahenki oli saanut hänet silloin niin valtaansa, että hän, vanha mies, oli tuon viattoman tytön edessä puhunut sellaisia kauheuksia.
Tyttö vastasi samoin, levollisesti ja varmasti: odottakaa! Mutta Keskitalo katseli yhä levottomasti pihanpuoleisesta ikkunasta. Vihdoin hän näki Uutelan tulevan. Hän tunsi rintaansa kuristavan niin, että hän tuskin sai henkeä vedetyksi. Hän rupesi palavasti rukoilemaan. Uutela tuli hiljaa, semmoisena kuin hän oli rannasta noussut: saappaat ja vaatteet märkinä.
Keskitalon suupielet vetäytyivät makeaan hymyyn, että Uutelakin kerran käytti raamatun vertausta. Hän kääntyi Uutelaan päin: »Ja molemmille kävi hyvin ja heidän joukolleen niinkuin myös olivat miehet ja veljekset keskenänsä!» Uutelan kielellä kirpelöi myrkyllinen sana tuon lopun vuoksi ja sen hurskaanimelän äänensävyn tähden, jolla se lausuttiin.
Kaikki yhtenä lyhyenä silmänräpäyksenä sen enempää he eivät toisiinsa katsoneet. Oven luona seisova Keskitalo oli puristanut kätensä ristiin ja kyyneleet vierivät pitkin laihoja poskipäitä. Hänen olisi tehnyt mieli mennä Uutelan luo, langeta häntä kaulaan ja sanoa: sinä olet kostanut pahan hyvällä anna nyt vielä meillekin anteeksi! Mutta hän ei olisi voinut paikaltaan liikahtaa.
Morsian vain ei ollut mukana, hän vielä puuhaili kamarissaan, juhlatamineitaan kuntoon laitellen. Sitten lähdettiin kirkolle. Uutelan mieltä hiukan kaiveli, että hänen piti tehdä tämä matka toisen hevosella, vaikkapa apenkin. Hän oli kuitenkin omasta puolestaan ostanut uudet kärryt ja välähtelevät valjaat se ikäänkuin tasotti asian.
Liinu oli tänään tavallista vinhemmällä tuulella niinkuin hänkin olisi ymmärtänyt päivän merkityksen. »Sinussahan taitaa olla oikein juoksijan vikaa», myhäili Uutela, kiinnittäen ohjia kireämmälle. Hevonen iski yhä tulisemmin jalkaa, pyörät sirisivät ja valjaitten tinahelat välähtelivät Uutelan omassa mielessäkin sirisi ja välähteli.
»Arvolan tallin takana on aivan samanlainen!» huudahti Hanna, osottaen kädellään sinnepäin. »Ja tuolla näettekös? On Hämeessä sentään komeita kuusia!» Ne kaikki piti nyt jättää. Ja niiden takaa häämötti Uutelan vertauksen nostamana matkan raskaansalaperäinen, kohtalomainen tausta.
Hän tiesi kysymyksensä tarpeettomaksi, mutta hän oli itse niin levoton, että hänen täytyi saada vaihtaa edes joku sana Uutelan kanssa, tutkiakseen missä mielentilassa tämä nyt oli. »Mene sinä vaan», vastasi Uutela ja koetti nyökäyttää päätään. Mutta Keskitalo huomasi, että hän oli kokonaan omiin ajatuksiinsa vaipunut ja puhui aivankuin ulkopuolitse itseään.
»En minä ymmärrä mitään muuta, kuin että täytyy puhua kaikki Uutelalle, niinkuin asia on», huokasi emäntä. »Täytyy luottaa Uutelan hyvyyteen ja Jumalan armoon, ei tässä omat voimat kuitenkaan auta. Ja niin minä uskon, että olisi ollut parempi, jos se olisi ilmotettu mitään salaamatta jo silloin Hämeessä.»