United States or Turkey ? Vote for the TOP Country of the Week !
Monelle palatsinsa loistava On paljon ahtaampi, kuin minulle On holvi Samarian muurissa, Ja valtikkaansa moni ruhtinas Saa usein kantaa mielin raskaammin, Kun Mika kantaa näitä kahleita; Ei unta untuvilla pehmeillä Niin levollista hovissasi maata, Kuin palvelijas tyrmän paasilla.
Meit' yhdistävät riennot yhtehiset: Mont' iloist' iltaa, yötä liekkumaista. Vaan aamut pisteli ja kiroilutti, Siks että uusi ryyppy untuvilla Taas kietoi sydämen oi onnen aikaa! Vaan nyt mun toisin: Asun, tiedät, maalla, Joss' on vaan tuhmaa moukkaseuruetta. Ja isäntäni, aika itseviisas! Ei siinä kyllin saarnaa raittiutta: Ei itse juo ja hammastaapi muita. Siit', armas veli, tunnet asemani.
PROCULA: Sitten onnellisna, autuaana Elin, kunnes murha-aikehista Juutalaisten kuulin kuiskattavan. Mutt' en tiennyt, että aikoisivat Vedota sun tuomiohos tässä; Enkä yönä sinä onnetonna Aavistanut rikostyötä mustaa, Herran pyhän kiinniottamista. Nukuin linnassamme untuvilla, Yöhyt rauhaa henki ihanainen.
Toiset käyttivät myöskin valkoisesta tahi vaaleanpunaisesta silkistä tehtyä ja joutsenen untuvilla reunustettua »tanssiaislevättiä». Vanhemmilla naisilla oli tavallisesti hartioillaan pitkä sopulin- tai kärpännahkainen »peleriini», kaulakappa, jollaisia siihen aikaan yleisesti käytettiin. Tanssiaispukuun kuului vielä puolipitkät valkoiset hansikkaat.
"Haahkan untuvilla et vainen maata," vastasi Martti; "mutta pelastettu sinä kuitenkin täksi kertaa olet, ja siinä on enemmän, kuin minä itse kymmenen minuuttia takaperin olisin voinut uskoakaan. Suokoon Jumala, että tämä on onneksi sinulle, että sinä rupeat ajattelemaan entistä elämääsi, ja muutat paatuneen mielesi.
Asessorin rouva oli myöskin tullut ulos Lillin kanssa, kun ilma oli erittäin leuto ja ihana. Hänkin tahtoi nähdä, kuinka nuoret huvittelivat. Lilli oli puettu valkoiseen päällysnuttuun ja lakkiin joka oli reunustettu joutsenen untuvilla, joten häntä syystä sopi nimittää "Lumikoksi", niin hieno ja puhdas hän oli, ja hänen poskensa olivat vienosti rusottuneet raittiista ilmasta.
kun päässyt olin, tunsin keuhkojeni niin hengästyneen, etemmäksi että en jaksanut, vaan alas istuin heti. Nyt Mestari: »Sun aik' on tarmostua, ei istuen näät untuvilla eikä matolla maaten maine saavu koskaan. Ja maineetta ken elämänsä elää, hänestä moinen jää vain jälki maahan kuin savu ilmaan, vaahto veteen jättää.
Ylhäällä vaatimattoman kivitalon kolmannessa kerroksessa oli lamppu muutamassa kadun puoleisessa huoneessa jo sytytetty. Akkunaverho oli vielä ylhäällä ja me näemme kalpean ja riutuneen, mutta vielä nuoren naisen kumartuneen viehättävän ja hienon, valkoisesta silkistä tehdyn peleriinin ylitse, jota hän reunusti joutsenen untuvilla. Huoneessa oli kaikki hiljaa.
Hän makuutti meitä untuvilla kuin lintuemo poikasiaan, toistamistaan toistellen: "Te olette nyt minun lapsiani, teidän pitää antaa minun kuvitella, että olette minun, minun vain nämä päivät." Kautta elämän patoutunut äidinrakkauden tarve purkihe hänessä silloin meihin niinkuin ennen minuun.
kun päässyt olin, tunsin keuhkojeni niin hengästyneen, etemmäksi että en jaksanut, vaan alas istuin heti. Nyt Mestari: »Sun aik' on tarmostua, ei istuen näät untuvilla eikä matolla maaten maine saavu koskaan. Ja maineetta ken elämänsä elää, hänestä moinen jää vain jälki maahan kuin savu ilmaan, vaahto veteen jättää.