United States or Malaysia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näin päättivät he viimein atriansa ja kävivät lepoon sysikoijun suojaan. Tuli yö, pilvinen, mutta tyyni toukokuun yö. Korvessa huuteli huhkain käheällä äänellänsä, Ilvesjärvellä narisivat sorsat, ja tuolloin, tällöin kuului kaukaa kontion terävä vihellys. Muutoin vallitsi luonnossa rauha ja syvä hiljaisuus. Mutta veljeksiä turvemajassa ei mielinyt käydä tervehtimään hienosiipinen Unonen.
Siinä katsoi hän puiden latvoja, purjehtivia hattaroita, mietiskellen maan ja taivaan rakentoa; ja etäältä, Impivaaran aholta, kaikui hänen korviinsa mäikynä kiekkokankien iskuista. Viimein tahtoi hän siirtää aivostansa kaikki aatokset pois ja päätti nukkua; vaan eipä mielinyt uni häntä lähestyä. Mutta mitä keinoa käytteli tavallisesti Lauri, koska tapahtui että Unonen viipyi?
Unonen, isoisäkseni tulit, Ja isän mulle siitit, äidin loit Ja kaksi veljeä. Mut voi, mitk' ivat! Tuskinpa syntyivät, niin katosivat. Heräsin siihen. Kurja, joka luottaa Isoisten lempeen, uneksii, kuin minä, Ja herää tyhjään. Ah! Vain houreksin: Moni tyhjää unelmoi, ja syystäkin, Mut onneen aivan uppoo. Minä samoin: On syyttä mulle kulta-aarre avoin. Keijunko työtä? Kirja? Kuinka soma!
Laulan lasta nukkumahan, Uuvutan unen rekehen; Käy unonen kätkemähän, Poik' unosen ottamahan, Kultaisehen korjahasi, Hopiaisehen rekehen!
Turkit lämmittivät ja unonen tuli lämpimän kanssa. Topias luki ehtoosiunauksensa ja nukkui. Palatessaan aamulla kirkosta meni hän Simon luokse, mutta tämä ei ollut kotona. Kun Topias tuli puolipäivän saarnasta, nukkui Simo niin sikeästi, ettei herännyt, vaikka Topias häntä pudisteli ja huuteli hänelle korvaan. Vasta iltakirkosta tultuaan sai Topias hänet hereille ja ylös.
Sitte saatua rekehen, Kopattua korjahasi, Ajele tinaista tietä, Vaskitannerta tasaista; Vieös tuonne vienoistani, Kuletellos kullaistani, Harjulle hopiavuoren, Kultavuoren kukkulalle, Hopiaisehen salohon, Kultaisehen koivikkohon, Kussa käet kullan kukkui, Lauleli hopialinnut. Käy unonen kätkyehen.
Yli virtain hän rientää ja vuorten, Lepo löydy ei missäkään. Ei lepoon yö häntä vietä, Ei helle auringonkaan. Hän rientää eellehen tietä, Kuin mieletön raivossaan. Eikö viihdytä unonen kallis? Eikö rauhoitu onneton? Ei virkansa sitä sallis, Sillä posteljuuni hän on. Koditon vapaus. Tänne rientäin joutukaatte Kaikki vapaamieliset; Orjina kyll' olla saatte, Pois nyt orjuus, kahlehet!
Vaan tiedänpä tään juoman uhriansa Ei liioin vaivaavan, vaan hellästi Kuin Unonen se silmät ummistaa. HANNA. Niin kuulin kerran isäs sanovan. ELMA. Oi isäin kova, armas kuitenkin! En kasvojasi nähnyt lähteissäni, Sun jätin jäähyväiset jättämättä Ja paisteess' illan koto kuumotti. HANNA. Senpä taidat toivoa, että kuolemasi nyt isäs joko pelastaa kuolemasta tai tekemästä murha-työtä.
Se on todellakin hän!... Hän, minun armas Kaarinani! Tännekö hän siis pakeni? Oi, Aksel sulhaseni! Sanotko vieläkin minua sulhoksesi? Missä olen? Niin nyt muistan ... väsyneenä istahdin äsken Velhovuoren juurelle ja siinä uuvutti minut viehkeä unonen... Taru kertoo, että ken vaan juhannusyönä nukkuu täällä, saa nähdä kultansa-kuvan. Oi, Aksel unelmaini kaunis sulho, ällös jätä minua!
Huomenna, kun silmäni sua kiehtoo, Leikitse sen soman ruusun kans, Sormillasi poves kunnahilla, Ja se mulle taivaan leikki on. Mutta ellen näe leikkii tätä, Ellen ruusuu leukas lumen all, Sillon toivon päivä multa peittyy Ijankaikkisesti pilvihin.» Kirjoitti näin kirjeen neitoselle Nuorukainen päivän sammues; Tuli yö, mut Unonen hän viipyi, Viipyi kauvan hänen vuoteeltans.