United States or Burundi ? Vote for the TOP Country of the Week !
Joka yö kuvitukseni luopi Mun eteeni petturin, vaan Unhotuksen ja rakkauden suopi Toki viini. Siit' riemun ma saan! Niin, anna minulle unhotusta! sanoi Mansurin poika; en tiedä mikä minua tänäpävä vaivaa; sen sijaan että huumaisi minua, viini vaan tekee minut surullisemmaksi. Lyö kovemmasti rumpuasi, tyttö, laula kiireemmin, hurmaa, innostuta minua!
Laiva oli siis ennen pitkää liikkuva Amerikan vedellä. Aamuisella en nähnyt Fabiania tavallisella paikallaan, mutta Drake istui paikallensa. Vaikka räyhäävä tuo katala näytti minusta levottomalta. Etsikö hän omantuntonsa tuskain unhotusta viinin kiihoituksista. En tiedä, mutta tiheään hän ryypiskeli tavallisten toveriensa kanssa.
Kyllähän siten hankitut ihanat toiveet jälestäpäin pettivät ja katkeroina irvikuvina kouristivat, mutta hermojen turruttaminen väkevällä nesteellä antoi hetkeksi unhotusta. Absinttilasi oli nytkin hänen vierellään pöydällä, mutta sen rinnalla näin nyt pienen pullon, jossa oli epäilyttävää ainetta. Sen lienee hän tuskan aikana ottanut taskustaan ja hiukan aavistin, mitä siinä pullossa oli.
Mutta silloin heräsi kaameana muisto eilisillasta ja samoin sen edellisestä. Jos hän nyt lähtee ulos, käy niinkuin silloinkin. Hänen täytyy hakea unhotusta, ja unhotus vaatii joka kerralta yhä voimakkaampaa huumausta. Ja entä sitte, sitte? Hän oli jo portailla. Sieltä kääntyi hän juoksujalkaa sisään. Pöydällä oli valmis kirjeenkuori osoitteineen ja postimerkkeineen.
Knut otettiin ystävällisesti vastaan ja hän viipyi siellä useita viikkoja. Samahan hänestä oli, missä hän oli; hän etsi vaan unhotusta ja antoi tahdottomasti kuljetella itseään olemuksen merta pitkin minne tahansa. Hän ratsasti puolivilleillä hevosilla yhdessä tyttären kanssa ja metsästi isän kanssa. Hurjassa, hillittömässä elämässä oli jotain, joka hetkeksi juovutti hänen tuskansa.
Ehkäpä sinäkin vielä voit saada hoivaa, unhotusta, koetin minä lohdutella. Unhotusta en koskaan elämässäni, enkä hoivaakaan ennenkun luonnon järjestyksen mukaan ruumiini riutuu ja henkeni pääsee vapaaksi. Niin kauvan kun on elämää, on toivoakin, sanoin minä vastaukseksi hänen toivottomaan päänpudistukseensa. Hän painoi päänsä alas ja vapisi liikutuksesta.
Se oli minun rakkauteni palkka hänelle. Mitä suurempaa siunausta olisinkaan voinut toivoa kuin tuoda unhotusta ja sytyttää valoisaa iloa hänen väsyneisiin, poloisiin silmiinsä? Nuo armaat, väsyneet silmät! Hän työskenteli uutterammin kuin kukaan, koko ikänsä hän oli työskennellyt toisten ihmisten hyväksi. Se oli hänen ihmisarvonsa mitta. Hän oli humanisti ja rakastaja.
Ja mitä lähemmäksi tulimme hänen ratkaisevaa ylennystänsä kysymys oli todella sangen merkitsevästä asemasta ylimmissä piireissä sitä välttämättömämpi näytti hänen olevan hakea unhotusta, suorastaan humaltumista.
Unhotusta etsimään lähetettiin neiti Hanna Geneveen, suureen pappiskaupunkiin, protestanttisuuden Roomaan, jossa kaupungin ja kantonin ylimykset tutkivat jumaluusoppia ja puhelevat uskonnon asioista yhtä innokkaasti, kuin ruotsalaiset ja saksalaiset ylimykset rykmenteissä väittelevät arvoasteista ja ylennyksestä.
Työ sujui, mutta jännitys kulutti. Odottaa hän kyllä olisi voinut, mutta tuo kauhea epätietoisuus kävi päivä päivältä yhä sietämättömämmäksi. Onko isä ymmärtänyt vai suuttunut, olenko tehnyt hyvän vai pahan työn hänelle, ne kysymykset kalvoivat. Kun kuukausi oli umpeen kulunut ei Eero enää odottanut. Hän etsi tovereita ja unhotusta.