United States or Aruba ? Vote for the TOP Country of the Week !


Kun Suomen kansa korotettiin kansakuntien joukkoon alettiin kysellä ja tutkistella sen muinaisuutta, siitä arvatakseen myöskin sen tulevaisuutta. Silloin mainittiin 1788:n ja 1741 vuoden sodat ja luultiin sillä jo päästyksi alkukohtaan, josta vähitellen kehittyi 1809 vuoden kumous. Vaan vielä etäisempi alku unhottui. Sen maamme vaiheiden käännöksen syntysana lausuttiin Isonvihan aikana.

Kuinka usein vuotikaan verta tuo jalo, herkkä sydän! Mutta kaikki kipu ja tuska unhottui ja hautaantui, kun kevät tuli ja kolkon kaupungin herttaiset ympäristöt lukemattomilla miellykkeillä kaunisti: kun kukat nouseskelivat pienistä piiloistansa ja puut tuhansilla kukansilmillä häikäistymättä katsoivat säteileviä auringon kasvoja; kun kaikki luodut riemuitsivat ja olemisen hekumaa tunsivat.

Päivä loisti, orjuus hältä, Raipat, kaikki unhottui, Vapaa, suuri sieluns' oli, Henki hänet mieheks loi.

Kuinkapa kirkko olisi muuten voinut lausua heille kiitoksensa kuin puhumalla heille kirkon paraat sanat, neuvomalla heitä pysymään keskinäisessä rakkaudessa ja veljellisessä sovussa elämän kovan taistelun ja Luojan tutkimattomain lakien mukaan. Semmoisia sanoja muodostui itsestänsä papin huulille. Koko tuo oppinut selitys, koko tuo ulkoa opittu puhe unhottui kerrassaan.

Mutta arvaanhan minä, että tekin olette kuulleet tuon tyhjän jutun, että minä muka ja perimies Olsen olemme kihloissa. Olsen mainitsi sen minulle juur'ikään; mutta se unhottui peljästyksessäni." "Ei minun olekaan tarvinnut mitään kuulla, näinhän ihan omilla silmilläni " "Ettäkö minä annoin hänelle kirjeen?" "Niin juuri." "Kuljettavatkohan sitte rakastavaiset itse kirjeitänsä?

Lausui näin, oven sulki ja läks. Mut neitosen rinnan valtasi hämmästys, miel' aavistuksihin vaipui. Peili jo unhottui, kukat poskien, tummunut tukka, silmäys, nuoruuskaan ei joutunut mielehen hälle; kaikki hän unhotti pois sekä vanhan kylkehen juoksi turvaa etsimähän; mut säikähtyneenä hän lausui: »Vanha Susanna, te nyt sanokaa, mitä tehdä?

Mut Hannu seisoi koulukaupungissaan ja koulumäen alla, muistelmissaan. Vuoskymmen unhottui ja jällehen hän siinä seisten oli poikanen. Mut katoovata aikaa mitaten löi tornin kello täyden tuntisen. Niin oli menneet vuodet unen lailla ja kohta oli koko nuoruus mailla. Niin omituiseks Hannun mieli suli. Mit' oli aikonut hän lähteissään? Hän oppinutko oli läksyään? Niin koko nuoruus tuomiolle tuli.

Koston kovan mietti neiollensa poika nurjamieli metsätiellä: Kolmeen iltaan impyensä luokse aikonut tuo julmuri ei mennä. Työtä tehden kului ensi päivä, lauleskellen poika nuori raatoi, keveästi kuokka nousi, laski, hiki helmieli kulmillansa. Tuli toinen päivä. Laulu lakkas, kuokka unhottui ja otsa kuivi, katse kuokkijalta aina nousi yli kuusten tuonne kunnahalle, josta puiden taitse talo puunti.

He olivat pelosta vapisten, äänettöminä ja turvattomina kääriytyneet kokoon, mutta kun siinä ajan kuluksi tuli jutelluksi ja leikkiäkin lasketuksi, unhottui pelko kokonaan ja pian kuului naurun tirskuntaakin heidän ryhmästään. Tuo peli oli näin vaaran hetkenä toki liian rohkeata ja hävitöntä... Kuinka kevytmielistä se on tämän nykyajan nuoriso. Tämmöisenä hetkenä...

Hänen ruskottavat poskensa olivat kuopalla, huulet verettömät ja ohkaset, silmät olivat isontuneet ja niiden katse oli synkkä ja hehkuva. Minulta unhottui vastaaminen, niin tämä havainto vaikutti mieleeni. Mutta hän lisäsi: "Et voi millään tavoin uskoa, ett'ei kaikki voisi muuttua hyväksi jälleen, kun vaan tahtoo?" "Kyllä sen uskon. Tässä ei auta vakavinkaan tahto".