United States or Central African Republic ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ovet aukenivat, ja sisään astui Maria Larsson, vavisten, ja Elias Pietarinpoika, joka vähän hämmästyi nähdessään itsensä näin ylhäisessä seurassa. Kuningatarta palvelevat naiset ja herrat jäivät edelleen ulkopuolelle, ja ovet suljettiin taas. Ulriika Eleonoora katseli hetkisen aikaa nuorta tyttöä tuimasti.
Palatkaamme valtakunnan asioihin, puuttui puheeseen kuningas, joka viimeisen selityksen kuultuaan alkoi toivoa kalabaliikin loppuvan paremmin kuin hän alussa oli uskonut mahdolliseksi. Ulriika Eleonoora repi kirjelipun rikki ja heitti sen lattialle. Jumalien sanansaattajan tekemäksi sangen keskinkertaista! huusi hän.
Edellisen vuoden lopulla oli Kaarle-kuninkaamme saanut ohimoonsa surmanluodin Fredrikstenin linnan edustalla ja lepäsi nyt esi-isiensä seurassa Ritariholman kirkossa. Kuninkaan valtikkaa hoiti maanmieheni Arvid Hornin johdolla ja opastuksella prinsessa Ulriika Eleonoora. Vihollisvaltojen kanssa oli jo ryhdytty rauhanneuvotteluihin, mutta siitä huolimatta olivat sotatoimet vielä käynnissä.
Kun Ulriika Eleonoora oli suutuksissaan, silloin täytyi Fredrik I:n näytellä uskollisimman alamaisen osaa. Kuningatar istuutui, tumma puna nousi yhä ylemmä hänen kasvoilleen ja otsalleen. Rakastettava hän ei silloin ollut, mutta hänessä oli kumminkin jotakin, mikä muistutti Benderin kalabaliikkia. Hän ei vielä virkkanut mitään.
Kerrotaan, että kuningatar Loviisa Ulriika, joka oli saanut siitä kuulla, antoi heti käskyn, että mansikoita oli viljeltävä kaikissa kuninkaallisten huvilinnain kasvihuoneissa, ettei tältä suurelta luonnontutkijalta talvellakaan puuttuisi näitä hänen mielimarjojansa. Eriikka tiesi, kuinka hänen enonsa suosio oli voitettava.
Isonvihan aikana hän kuului Löfvingin sisseihin ja teki viholliselle vahinkoa enemmän kuin koko Lybeckerin johtama Suomen armeija, mutta sitten hän sai pienen tilan Munsalan pitäjästä Pohjanmaalta ja nai minun äitini, joka oli porvarintytär, ja kuningas Fredrik ja kuningatar Ulriika Eleonoora olivat heidän häissään.
Kuningatar Ulriika Eleonoora istui siinä kankeana ja juhlallisena muodottomassa pönkkähameessaan, niinkuin puusta veistetty madonna, ja näytti hyvin vähän ottavan osaa illan huvituksiin. Kuningatar parka, hän seurasi synkein ja epäluuloisin silmin noita kirjavia parveilevia naamioita, ikäänkuin aavistaen, että jonkin naamarin alla piilivät ne kasvot, joita hän kaikkein vähimmin halusi nähdä.
Mutta omavaltainen Ulriika Eleonoora ei voinut antaa anteeksi hänelle sitä, että hän, joka oli ollut hänen sisarensa pojan ja kilpailijan, Holsteinin prinssin opettajana, yhä edelleen piti entistä oppilastaan niin rakkaana kuin valtakunnan menestys ja uusi vallanperimys sallivat. Kreivi Horn teki ja toimi kuin mies, mutta hänen kuningattarensa vihasi kuin nainen.
Käsitätte kummastukseni, kun hänen kirjavasta tavarakasastaan löysin erään medaljongin... Jossa oli kuningatar Ulriika Eleonooran kuva? Mutta kuinka te, herra kreivi, tiedätte... Se oli siis todellakin se! huudahti Torsten kiivaasti. Se oli sama medaljonki, jonka hänen majesteettinsa kadotti Rajowkan luona, koko henkivartijajoukko tunsi sen.
Pfalzilaisen suvun suuria silmiä ja paksuja huulia lievensi Kaarle XII:n vanhemmassa sisaressa naisellinen hempeys, mutta Ulriika Eleonooralle ne antoivat jonkinlaisen miesmäisen piirteen, joka, yhdessä ison nenän ja paksujen käsivarsien kanssa, ei oikein tahtonut sointua niihin kauneuden ylistyksiin, joilla silloiset runoilijat häntä kilvan mielistelivät.