United States or Iceland ? Vote for the TOP Country of the Week !


Kun se nyt kerran oli huomioni herättänyt, en saanut sitä korvistani. Muistui mieleeni tarina, joka oli olemassa tästä koskesta. Kun se tavattomammin äänteli, oli tapana sanoa: »Nyt Pyhä taas uhriaan huutaaJa useimpana vuotena se oli saanut, mitä huusi, tavallisesti jonkun lapsen, joka putosi myllyn ränniin tai lipesi rantakiviltä kuohuihin.

Tämän lisäksi tulee hänen toimensa, joka hänen tutustaa niin vaaroihin, että kuolema pidetään oikein perheesen kuuluvana, kamalana vieraana, joka päivittäin piilee oven takana uhriaan odottamassa. Rannikon asukkaiden laulut ovat yhtä yksitoikkoisia, kuin muukin yleensä pitkäveteisiä, surumielisiä säveliä, usein liikuttavaisia lauluja laulellaan maatöissä.

Niin kauvan, kuin jalopeura ei vielä ole haavoitettu, huvittelee se itseään kiinni saatuaan miestä maahan pieksämällä, ja tämä, vaatteuksensa suojelemana, tavallisesti pääseekin muutamalla pienellä haavalla. Mutta jos jalopeura on haavoitettu, raatelee se uhriaan hampaillaan, kunnes se huomaa jonkun toisen, jonka kimppuun se uskaltaa hyökätä.

Muutaman minutin perästä murhaajat hiipivät täällä ja etsivät uhriaan, mutta sinua, Publius, eivät he löydäkään, sillä Klea on sinut pelastanut, sama Klea, jota sinä ensiksi ystävällisesti kohtelit ja jolta sinä sitten ryöstit sisaren, sama Klea, jota sinä äsken tahdoit uhata ja joka nyt matkustavaisen tapaan hattuun ja viittaan puettuna, niin että häntä helposti kuun epävarmassa valossa voidaan pitää sinuna, heti on menevä erämaahan ja tarjoova sydän parkansa murhaajan puukolle lävistettäväksi."

Vaan hattarat! Kuinka on taistelu päättynyt?... Kova on se ollut! Rivit ovat harvenneet, hajonneet... Poissa on päällikkö. Tuolla makaa hän verissään. Ken se hänen vieressään polvillaan? Hänen äitinsä haamu! Kas kuinka se tuijottaa rakkaansa vaaleisin kasvoihin. Ja tuolla istuu vainajan morsian mustan kosijansa rinnalla. Kyyneleitä ei polonen vuodata, hänen silmänsä ovat kuivuneet. Pirullinen hymy huulilla, katselee julmuri onnetonta uhriaan... Vaan mitä nyt?...

Olisiko kasteen ansiota kaikki tuo? Ja siitä naiset pappia kiittämään. Missä tapasitte miehen, joka juhlallisemmin puheli, joka ryhdikkäämmin astui, joka hellemmin haastatteli, kun kahden kesken hänen puheilleen menit? Ei lehdoissa uhriaan uhrannut, tuvan oli haltijalleen teettänyt, ison ja avaran, ei sieltä naisiakaan ajanut, salli kaikkien uhripöytänsä eteen astua.

Ja joka ilta olen rukoillut puolestasi: Rakas isä, suojele kallista nuoruuteni ystävää, anna hänelle puhdas omatunto ja varjele häntä synnistä ja kostonhimosta.» »Schrandenilaiset ovatkin juuri omiaan vierottamaan uhriaan kostonhimosta», vastasi Boleslav.

Eipä siinä wielä kyllä, sillä paljon, paljon oli tuo sattumus aikaan saanut. Se oli Tuonen tuwille wienyt kaksi puhtainta sydäntä ja saattanut minulle sanomatonta tuskaa ja murhetta. Kolmattakin uhriaan se wielä pehmitteli, sillä Kalle, joka saman sattumuksen johdosta oli ruwennut juomaan, joi nyt niin ankarasti, ettei sitä woinut kauwan kestää.

Hänellä oli suuri etumatka, sillä Vitigeksen oli täytynyt seitsemän kertaa raivata itselleen tie hunniparvien läpi. Mutta gootin ratsu Boreas tuntui saaneen siivet. Hän pääsi yhä lähemmäksi uhriaan. Pakeneva kuuli hänen jo käskevän pysähtyä ja ryhtyä taisteluun. Calpurnius kannusti hevostaan. Silloin se kaatui hänen allaan.

Poishan tämäkin loittoni, jätti Haltian siihen yksikseen olemaan, mutta kun aikainsa päästä palasi, niin toi toisiakin tullessaan, eivätkä ne milloinkaan lahjatta lähteneet eivätkä uhriaan unohtaneet. Hyvillä mielin eleli siinä erämaan Haltia, koivunsa oksia soitteli ja elämästään iloitsi.