United States or Jamaica ? Vote for the TOP Country of the Week !


Kaikkialla kuului nyt hyväksymishuudahduksia. Syntyi mitä vilkkain keskustelu, jollaista ei oltu vielä ennen koskaan nähty. Asia saavutti yksimielisen tunnustuksen. Tässäkö enään rupeaisimme toisten armoilla elämään, oli yhteisenä huutona. Ja kaikki ihmettelivät samalla kun ei tuo ollut ennemmin heidän aivoissaan syntynyt.

»Joko huomaat, että olet uneksinutEsterin pää painui rinnalle. Hän otti virkkauksensa, jota oli näyttänyt äidilleen, ja sanaa sanomatta lähti. Forstmestarille norahti kyynel silmiin. »EsteriHän otti Esteriä kädestä ja vei sohvan luo. »Tässäkö äiti istui?» »Sehän oli vain unta

Tässäkö entisen kodin raunioilla kylmässä pakkasessa ... kuolla siinä kaikin ja kadota kodin kanssa yht'aikaa? Eihän siitä elämisestä enään puhettakaan ... työtä ei saa kuin silloin tällöin... Mökin hintaa ei ikänä enää saa kokoon... Tuo entinenkin oli häärahoilla ostettu! Ei kukaan ainakaan ota huoneesensa tällaista joukkoa pitemmäksi aikaa.

En sure, vaikka nyt samassa pitäisi koskeen menemäni. Shemeikka liikahti venheessään, ei herännyt, käänsihe vain toiselle kyljelleen. Vaan ehkäpä en tarvitsekaan enää koskeen? Ehkei olekaan tämä vielä lopussa? Nyt vasta ehkä oikein alkaakin. Häntä aina odotin, tulijata, ottajatani tulipahan, ottipahan. Tässäkö nyt keitän, missä keittänenkin hänen vieressään valvoen?

Sen huomasi isäntäkin ja kaunis kerta hän otti minun mukaansa kaupunkiin ja etsi minulle paikan tähän." "Ja tässäkö on hyvä?" "Tässä on hyvä; sen parempaa ei köyhän poika tarvitse. Minä koetan opetella suutariksi, eikö tuota silläkin eläne." "Elää kait", sanoi Elsa ja läksi pois. Kotiin tultuansa kertoi Elsa mamselille: "Matti on Haneliuksella suutarin opissa."

Minulle on aivan yhdentekevä missä me asumme, tässäkö puustellissa vai Savossa, ihan yhdentekevä. Johan minä olen kotini jättänyt, lisäsi hän hiljaisemmalla äänellä ja Henrik huomasi, että hänen sieramensa liikahtivat ja alaleuka värähti. Kyllä se oli minulle vaikeata, minä rakastin niin kotiani, voi, voi, kaikkea mikä oli kotona, ja ystäviäni.

"Tuossa mökissähän me asumme ... tulittehan sen siwu", sanoi hän. "Tässäkö wiimeisessä?" "Ei kun siinä toisessa... Ettekö te tunne minua?" sanoi hän, ja katsoi minua hymyillen silmiin. "Sinä olet se, joka akkunasta aina katselet."

Et usko kuinka nätti puisto täällä! Tulehan tänne! Ja kuinka kaunista nurmea tuossa järven kielellä, ihanhan siinä kukat kohta puhkeavat, ai ai. Ja tässäkö perunamaa? Onko se jo kylvettyä? Onhan se. Ai ihme kun perunakin on jo kylvetty. Kuulehan. Hermanni, kun perunakin täällä on jo kylvetty. Ai ai.

Liisa ei varsinkaan tiennyt, mitenkä oli tullut tuon isolasisen ja lasiovisen rakennuksen eteen ... olihan hän komeita huoneita ja kirkkoja ennenkin nähnyt ... ja komeahan pappilankin pytinki ... eikähän tuo niitä nähdessä noin ... mutta minkä tähden se nyt lie niin kummalta tuntunut tämä, kun ihan polvia vapisutti... Tässä se inspehtori asuu. Tässäkö pehtori ... tässäkö tässä suuressa?

Oli pitkä matka; lapsella oli huonot, puoleksi kuluneet kengät, jotka eivät koskaan olleet sopineet sille. Antura oli irti, kanta kalisi ja kolisi, viimein se putosi, olipa tuo helpoitus, sopi kulkea nopeammin, kun se oli poissa. "Tässäkö talossa te asutte?"