United States or Guernsey ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hohhoo voi, voi! huokasi vanha emäntä ulos mennessään ja lausui Anteron mielestä tuomionsa kaikesta tuosta lausuiko ehkä hänestäkin? Mutta ei se tuntunut nyt häntä liikuttavan, vaikka olisi niin tehnytkin. Naisväki seurasi emäntää. Vähän päästä vetäytyivät miehetkin pois. Jos vierasta raukaisee, niin olisi tila aitassa. Kun Antero isännän seuraamana meni ulos, tuulahti häntä vastaan yökylmä.
Oli juuri heinänteon aika, ja vasten hänen kasvojaan tuulahti leuto ilma. Edellisenä päivänä tehty heinä oli karheella kuutamossa. Tämä suloinen tunne koski häneen ja pahoitti häntä kuin iva. Hän palasi vuoteen viereen, tarttui äitinsä toiseen, hervottomaan käteen ja alkoi katsella häntä. Hän ei ollut enää turvoksissa niinkuin silloin kohtauksen jälkeen.
Häntä vastaan tuulahti muistoja ylioppilasajoilta, jotain kauan sitten häneltä loppuun kuluneen ajan ilmaa. Noinhan sitä silloinkin puhuttiin, tuohon samaan tapaan, mutta henki oli nyt toinen, totisempi, syvempi, oleellisempi... Hänessä herahti kuin kaiho, että hän on, että hänen täytyy olla siitä niin kaukana. Mutta täytyykö hänen? Miksi hänen täytyy?
Liikutuksen puna, joka leimahti neiti Emilie Bergbomin poskille, sytytti saman punan palamaan sadoilla muilla. Tunne, joka silloin tuulahti heitä vastaan, oli koko kansan tunne. Tuo pieni, lyhyt alkukohtaus oli samalla ilmaus koko juhlan sisimmästä sisällöstä.
Ummehtunut, kellarintapainen ilma tuulahti vastaani; en voi kuitenkaan sanoa, että ilma olisi ollut suorastaan kostea. Huone, jotenkin iso, näytti olleen isännän työhuone, koska siinä oli isonpuoleinen kirjoituspöytä. Astuin läpi tämän huoneen ja tulin melkein samanlaiseen, mutta vähän pienempään huoneeseen, joka, kuten myöhemmin huomasin, oli pojan huone.
Jos joukkio käärmeitä olisi meitä lähestynyt, eivät nuoret Boerit enempi kuin minäkään olisi kyenneet torjumaan niitä; sillä kumpaakin kättämme käytimme asetta varjellaksemme kastumasta. Kun Ulan assegait kysyivät vähemmän huolenpitoa, niin jäi hänen tehtäväkseen suojella meitä. Yhä ahtaammalle supistuivat liekit, ja kärventyneen karvan sekä palaneen lihan ilkeä katku tuulahti nyt sieramiimme.
Homeiselta tuntuva viileys tuulahti sieltä heitä vastaan, semmoinen kostea ilma, joka värisyttää ihoa ja tunkee syvälle keuhkoihin. Ruoho ei siellä kasvanut ilman valoa ja raitista ilmaa, sammal vain peitti maankamaran. He astuivat sinne. Jeanne sanoi: Tuonnehan voimme hiukan istahtaa.
Hänen täytyy lähteä täältä, ja kohta hän on taas siellä kolkossa, kylmässä maailmassa, yksin, ihan yksin. Kun Heikki aamulla heräsi, paistoi päivä iloisesti hänen huoneensa seinälle aivan niinkuin ennenkin. Hän nousi nopeasti ylös, sillä hän aikoi lähteä niin pian kuin mahdollista. Kun hän avasi ikkunan, tuulahti sieltä sisälle miellyttävän raikas ilma.
Kedolta tuulahti häntä vastaan omituinen makea tuoksu, joka raukaisi häntä, vaivutti hänet äärettömän mielihyvän tilaan. Ja hän alkoi haaveksia poikansa tulevaisuudesta. Mikä oli hänestä tuleva? Milloin toivoi hän hänestä suurta, kuuluisaa, mahtavaa miestä, milloin taas halusi saada pitää hänet vain vaatimattomana, rakastavana, aina uskollisena, äitiään kohti käsiään hellästi ojentavana lapsenaan.
Portinvartija osoitti ylös ovelle; se oli auki; ei ollut ketään, joka olisi ilmoittanut rouvalle vieraan tuloa. Hän odotteli hiukan porstuassa ja astui sitte edemmäksi. Kun hän avasi oven seuraavaan suojaan, tuulahti lämmin, tuoksuava ilma häntä vastaan. Kuu paistoi saliin; sen valossa huomasi hän naisen istuvan nojaustuolissa, uunin edessä, puoleksi mustunutta hiilosta katsellen.