United States or Slovakia ? Vote for the TOP Country of the Week !
VAINIKKA. Saanko luvan tuota noin TUOVILA. Isäni kuoltua äkkiä, tapasin minä hänen tärkeimpien papereinsa joukossa tämän velkakirjan, jonka mukaan teidän on maksaminen minulle heti 10,000 markkaa. VAINIKKA. Niinkuin 10,000 markkaa, minäkökö? TUOVILA. Tietysti te. Velka on langennut jo kaksi viikkoa sitten. VAINIKKA. Herra, te erehdytte. Ei tämä velka, niin sanoakseni, minua koske lainkaan.
Hän vaan sanoi Hampurista äsken juuri laivan tulleen tänne ja kertoi, ketä matkustajia sillä saapui, ynnä muuta sellaista hupaista. OLLINEN. No, ketä sillä saapui? IMPI. Muun muassa eräs matkustaja Amerikasta asti, mikä hänen nimensä taas olikaan? SOHVI. Tuovila. OLLINEN. Tuovila? SOHVI. Niin. OLLINEN. Mikä mies hän on viraltaan? SOHVI. Sanoivat kauppiaaksi. No voi sun perhana, olisko se hän?
Avaappas ovi lääkärille. Pyydä häntä odottamaan hetkisen. SOHVI. Antaa hänen syödä rauhassa. Hän on hirveän äkäinen, jos hänen syöntiään vähääkään häiritään. Meneppäs avaamaan ovea, siinä jouten ollessasi. Minulla ei olisi aikaa. Kuudestoista kohtaus. VAINIKKA. Päivää, päivää. TUOVILA. Oli erittäin hyvä, että teidät heti tapasin, sillä minulla ei olekaan aikaa viipymiseen.
TUOVILA. Teistä! AINA. Minusta. AINA. Olisihan tämän meidän välisen asian voinut toimittaa postin kauttakin, niin ei teidän olisi tarvinnut Amerikasta lainkaan lähteä. TUOVILA. Mitä sanotte? AINA. Telegrammilla se olisi ollut tehty. TUOVILA. Telegrammilla? Minä en ymmärrä teitä. AINA. Te tulette Amerikasta, ettekö sitä tiedä.
Tulen tänään kello viiden aikaan nostamaan rahat, jotka perimäni velkakirjan mukaan olette velkapää minulle heti maksamaan. Kunnioituksella Antti Tuovila." OLLINEN. Siinä kuulit nyt! AINA. Paljonko olet hänelle velkaa? OLLINEN. 10,000 markkaa. AINA. Niin paljon; ja et ole minulle siitä koskaan hiiskunut mitään! OLLINEN. Niin!
Kuinka saatoinkaan äsken tuota räätäliä sinuksi luulla. TUOVILA. Vaadi nyt hyvitystä, mitä tahdot. IMPI. Minä tyydyn siihen, mitä jo tarjosit. TUOVILA. Minä ymmärrän. IMPI. Vihdoin viimeinkin! Kahdeskymmenes kohtaus. TUOVILA. Hän on jo kokonaan terve. AINA. Kuinka on tämä selitettävä? OLLINEN. Saanko esittää vaimoni ja tohtori tohtori kas kun en muistakaan nimeänne.
Ei siinä sen suurempaa vaivaa olisi ollut, kuin että minä täällä olisin pankkiin pistänyt ja te olisitte heti Amerikassa saanut ottaa halttuunne omanne. AINA. Ettekö usko vielä? TUOVILA. Te suvaitsette laskea leikkiä. (Its.) Mutta selville tässä pitää tulla ja pian. (
TUOVILA. (Koettaa otsaa, its.) Kuinka ihana, sanomattoman ihana hän on. Tuo otsa, nuo silmät, voi kuinka kalliit olette minulle. Joko minä otan hänet syliini! En vielä. (
Kun minä sitten mestariksi pääsin, tein alussa kolmen sadan markan edestä velkoja mutta en minä muista sen suurempaan velkaan joutuneeni. TUOVILA. Tahdotteko maksaa pois velkanne vai ettekö? VAINIKKA. Ei minulla ole rahoja! TUOVILA. Vai ei ole, vain. Kyllä teidän varanne tunnetaan. Heti paikalla rahat tänne! VAINIKKA. Kun se Ollinen, tuota noin, sieltä tulisi! TUOVILA. No, ettekö ole Ollinen?
Taisin tulollani hämmästyttää AINA. Ette suinkaan! Teitähän minä juuri odotin, vaikka en luullut teidän vielä täällä olevan. TUOVILA. Palattuani Amerikasta. AINA. Niin, tehän olette juuri tulleet sieltä. No, miltä tuntui olonne Amerikassa? Miellyttikö? TUOVILA. Enpä olisi sieltä palannutkaan, joll'ei täällä olisi... AINA. Minä ymmärrän! Asian haarat pakoittivat.