United States or Belgium ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaikki, mikä oli tapahtunut, mitä hän oli kuullut ja mitä nyt tunsi, oli niin järkyttävää. Hän nojasi raskaasti kaidetta vastaan. Te olette väsynyt, Eilert Olsen pakoitti hänet istumaan. Sitte hän meni tapaamaan emäntää. Neiti Toll tuli hetken perästä. Hän ilmoitti jäävänsä sairaan luo. Hevonen rattaineen pysähtyi portaitten eteen. Tulkaa, sanoi Eilert Olsen, auttaen Toinia rattaille.
Ja teidän luvallanne loppuu runo näin: Ei tiedä aikakirjat, Hän saiko muuttumaan Teollaan uljahalla Asiat Suomenmaan, Vaan hämmästyipä kyllä Läheisin maailmans, Karl Lagerborg, Toll marski Ja Piper kreivi kanss. Enempää ei hän virkkanut enkä minäkään. Näimme vielä Suomen pankin talon, Valtioarkiston, Säätytalon ja poikkesimme siitä vielä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran talolle.
Sun, kahdestoista Kaarle, otamme kintahas, osoittain olevamme niin mies-kuin kuningas. Me vyöttäymme miekkaan tuon suuren urohon, kuin hänkin hämmästyttäin maailman untelon. Te, Piper, saatte toisen kätemme kinnastaa, ja, Lagerbring, te toista niin myös nyt palvelkaa. Toll marski, maine, vanhuus, ne teille kunnian suo varrellemme vyöttää tuon, miekan voittoisan.»
"Kahdennentoista Kaarlen nyt kintaat otamme, sen miesnä, kuninkaana me tehdä tahdomme, tuon suuren urhon miekan vyöllemme sidottaa, kuin hänkin hämmästyttää velttoa maailmaa." "Te Piper, toinen kinnas käteemme vetäkää, ja, Lagerbring, te toista samaten käytelkää. Toll, vanhuus ynnä maine suo teille kunnian sitoa vyötäisiimme tuon miekan voittoisan."
Ei tiedä aikakirjat, min verran muuttumaan hän työllään ylvähällä sai seikat Suomenmaan; mut lähin maailmansa maar hämmästyksen sai, Toll marski, kreivi Piper, Karl Lagerbring myös kai. Rantsilassa riemu raikui, leiriss' oli juhla suuri; Siikajoen voiton viestin saanut oli Cronstedt juuri. Eri seurueissa juotiin maljat maalle rakkahalle, onnen ensi koittehelle, kohonneelle kunnialle.
Sai kierron kiertäneeksi, uus näky nähtihin: hän kintahat ja miekan ojensi takaisin, loi katseen, josta poissa ol' leikki, muihin päin, taas hiljaisuuden päätti, suvaitsi virkkaa näin: »Saa Lagerbring nyt saattaa armeijan tietohon, ett' armoss' asu Kaarlen meill' yllä ollut on. Toll marski, kreivi Piper, ma teidät velvoitan todistajiksi työlle tään hetken korkean.»
Kun hän kuuli puhuttavan kiirastulesta, nosti hän hätäisesti pitsisen nenäliinan silmilleen ja alkoi huojutella ruumistaan edes takaisin. Niin, niin, Jumala armahtakoon hänen sieluaan. Tuoli kolahti äkkiä lattiaan. Neiti Toll oli noussut. Suokaa anteeksi! Ovi sulkeutui. Hän oli poistunut huoneesta. Puhelu katkesi. Jokainen päätti vaiteliaana ateriansa.
Kun emäntä viimein työnsi tuolinsa syrjään ja nousi, tuntui se helpoitukselta. Menkää hänen luokseen, pyysi Eilert Olsen. Hän tarvitsee teitä. Toini juoksi portaita ylös ja nakutti neiti Tollin ovelle. Vastausta ei kuulunut. Silloin raotti hän ovea. Neiti Toll oli painunut oven viereen leposohvaan, ja voimakkaat nyyhkytykset vapisuttivat hänen koko ruumistaan.
Toini lähestyi hiljaa, sanaakaan sanomatta. Hän tunsi sitä kunnioitusta, jota suuri suru herättää. Vasta kun nyyhkytykset vähän hiljentyivät, laski hän kätensä itkevän olalle. Neiti Toll nosti päätään. Te tulitte? Jos voisin, tahtoisin niin mielelläni Te voitte, neiti Toll tarttui kiihkeästi hänen käteensä. Menkää, kysykää. Ehkä joku tietää hänen nimensä hänen, joka ampui. Minä en voinut.
Mutta kaiken tämän rinnalle kohosi vastustamattomalla voimalla ne ajatukset ja kysymykset, jotka neiti Toll kirjeessään oli kohdistanut suoraan häneen: »Tulen iloitsemaan, kun kuulen, että olette oppineet ymmärtämään, mitä rakkaus on, sillä naiselle on yksin rakkaus elämää.» Lapsi, lapsi sinä olet, puheli hän itsekseen, sinä, joka rakastat ja omistat.