United States or Belize ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt vallitsi siellä kuolonhiljaisuus ei minä varjosin silmät kädelläni paremmin nähdäkseni yksinäisellä arolla ilmestyvää ihmettä. Liikkuihan jotakin tuolla kapealla tiellä, jota Heintz kunnioitti "maantien" nimellä. Taivas, Ilse oli täyttänyt uhkauksensa ja lähettänyt tohtoria noutamaan! Peloittivathan minun kalpeat kasvoni ja alakuloisuuteni häntä sanomattomasti. Tumma pilkku lähestyi lähestymistään! punainen iltarusko valasi sen tykkönään oikein, nyt tunsin samat vanhat vaunut, joissa lääkäri tuli mummoni kuolinvuoteelle. Ne kääntyivät vähän, varjokuvan tapaiselta näyttivät hevonen ja vaunut taivasta vasten; ikkunoittenkin näin kiiltävän ja minä voin erottaa kutsinlaudalla istuvan hartehikkaan ajajan.
Se on tämä tämmöinen orpana Ewelynin etevyys, joka tekee, että hänen ystävällisyytensä tuntuu antavalta eikä vaativalta, voimallisen käden kaltaiselta, joka pujottaa vyötäisillesi sinua hellästi suojellaksensa, pikemmin kuin heikon köynnöksen tapaiselta, joka kiertyy ympärillesi tukea etsiäksensä ja pystyssä itseänsä pysyttääksensä.
Siinä huoneessa oli kivilattia sekä, kuten jo olen maininnut, kaksi ulos vievää ovea. Mielestäni oli se koko talon hupaisin osa. Kesäiseen aikaan olikin ruokapöytä siellä lähellä takkaa. Istuessani Ilsen kanssa, sisälle palattuani myrskyiseltä iltakävelyltäni, paloi lamppu pöydällä, vaan näytti suuressa pimeässä huoneessa ainoastaan pienen säkenen tapaiselta.
Hän näyttää samalla enemmän kuningattaren tapaiselta kulu milloinkaan, ja minä iloitsen nähdessäni, että kaikki muut vaistonmaisesti taipuvat hänen valtansa alle paitsi ainoastaan täti Beauchamp-parka, ja hänen sairashuoneessansa Ewelyn miellyttää minua enemmän kuin missään muualla.
Jeanne ja Julien katselivat ensin näkemättä mitään, mutta eroittivat vihdoin jotakin harmaata, joka näytti ylhäältä pudonneen kiviröykkiön tapaiselta. Siinä oli kylä, pieni kiviasutus, joka oli kuin mikäkin linnun pesä, kiinni tarttunut sinne melkein näkymättömiin korkeiden kallioiden kupeelle. Tämä pitkä, käyden ajettava matka alkoi hermostuttaa Jeannea.
Vaalean harmaan ilman valossa, joka oli täynnä lumipilviä, hän näytti kummallisesti aaveen tapaiselta. Knut meni epävarmasti häntä vastaan, mutta pysähtyi taas. Hän ojensi kätensä, mutta antoi sen taas vaipua velttona alas. Hän kutsui häntä nimeltä ja tavoitteli sanoja, tietämättä, mitä hän aikoi sanoa, oli kuin tuska olisi hervauttanut hänen tahtonsa ja sammuttanut hänen muistinsakin.
Minä talutin häntä noita pimeitä portaita ylös, ettei hän loukkaisi päätänsä johonkin, ja hänen kostea, kylmä kätensä tuntui todella niin sammakon tapaiselta kädessäni, että minun teki mieli hellittää siitä ja juosta tieheni. Agnes ja vieraanvaraisuus voittivat minut kuitenkin ja minä saatin hänet majaani.
Sinä näytät kutakuinkin ihmisen tapaiselta. AKSEL. Vai niin! Kiitän siitä! RIITTA. Kiitä Jumalaasi, että näytät siltä. AKSEL. Niin teenkin, mutta kun ensi silmäyksellä näin pahanpäiväisesti säikyttää nuorta tyttöä, niin täytyy olla joko kauhean ruma tai aivan rosvon näköinen. Sanoppas, kiltti tyttöseni, keneksi minua luulet? Kenties ryöväriksi? RIITTA. Enpä niinkään!