United States or Vanuatu ? Vote for the TOP Country of the Week !
*Forella*. Tulen sulle rouvaksi. *Prinssi*. Mitä? Ootko Forella? Se on nimen todella. *Prinssi*. Taivas, olen petetty? No miks et jo lähesty? Kosk' on hidas kulku miehen, Menen vastaan puolitiehen. Teidän armonne, on vielä Tyttö kovin lapsekas, Vaan se talttuu elon tiellä... *Forella*. Tulen rouvaks, tulenpas. Ole vait! Vai ole vait? Mitä mamman kielto tiennee, Pappi meidät vihkii kait?
Ensin hälle Poseidon, maan järisyttäjä, virkkoi: "Herkeä, Peleun poika, jo, noin älä väisty ja pelkää! Luonasi auttajat taivahiset Zeun mielt' ovat myöten moiset tässä nyt sulla, ma itse ja Pallas Athene. Eip' ole kohtalonas toki virtaan vaipua vainkaan; kohta se talttuu kuohustaan, sen näät omin silmin.
Välttääkseni sitä tahdon senvuoksi lausua vain sen toivomuksen, että sinusta, kun mielesi ajan pitkään talttuu, vielä on varttuva mies, yhtä viisas ja ymmärtäväinen kuin kuka muu tahansa. Sinä, poikaseni, jatkoi hän, olet valettu samaan kaavaan kuin isäsi. Sinä olet oikeudenkiihkoilija ja turhantarkka omantunnon-noudattaja, aivan kuin hänkin, ainoa ero on vain kasvatuksessanne ja mielipiteissänne.
Ja yhteen painoon kestää sitä vauhtia vielä pari tahtia, kunnes ääni taas heikkenee ja talttuu ja juurikuin rauhottuu lepäämään kohta alkavaa uutta yritystä varten. Se tahdikas laulu ikäänkuin kokoo miesten voimat yhteisiin pisteisiin ja innostaa joka miestä köytensä päässä painamaan uudelleen ja uudelleen.
Kuin luona alttarin sen kynnyksellä myös talttuu intohimo jokainen. Ei miekka välky siellä, sana uhkaa, ei solvauskaan vaadi kostoa. Sen ulkopuolla katkeruudelle ja vihalle jää kyllin kiistatilaa. Ei uhkaa raukka siell', ei mies käy pakoon.
Niinkuin hiljenevät äänet luonnon, kun saa Turjan rannoille raisun pakkasen talven ja yön ikivalta, tahto taitajan myös tuiki tyyntyvi, kun viestit tähtein hän kuulee taivaalta kylmänä kaareutuvalta; hänen tarmonsa talttuu, hänen myrskynsä suistuu, päivät lapsuuden lauhat hälle mielehen muistuu, niinkuin taivalten takaa hänen laulunsa helää, siinä autius, tuska, tunto tyhjyyden elää Hän yksin on!
On saapunut Metsä-Merviasta miehiä iloisin uutisin, tärkein asioin. He odottavat sinua. URMAS Tulen heti niin tervehdi isäntääsi! Orja poistuu. Iloisia uutisia, tärkeitä asioita kuulitko sinä, äiti? Niin, se kasvaa kuin vyöryvä lumipallo! Miehiä menee, miehiä tulee, kirot suistuu, kiistat talttuu.
Laamanni saattaisi kuulla meitä... Hän nukkuu nyt niin vähän öillä... Kun leini talttuu, kulkee hän edestakasin huoneissa... Minä kuulin vast'ikään hänen tohveli-jalassa hissuttavan tuossa viereishuoneessa... Mutta kerrohan jo! lausui Maria, tietämätönnä siitä kiivaudesta, jota hänen olentonsa ilmaisi, ja puristi kovasti Hannaa käsivarresta.
Tuon kauniin vuoren ahot voitte jättää Ja mennä tuohon nevaan rypemään! Haa! onko silmät teillä? Rakkaudeks Sit' älkää sanoko. Ei, veren kiihko Tuoll' ijällä jo talttuu, lannistuu Ja järkeen mukaantuu. Mut mikä järki Vie tuosta tuohon? Aistit teill' on, muuten Himoja teill' ei ois; mut aistit varmaan On halvatut.
Viel', uljas turhaan, sotajoukko vastustaa, jok' ennen kohdannut ei tiellä tenää. Ei kammota Rajevskin tulet: raukeaa nyt nimi, äsken kuulu, peljätty, jo saa sen loisto lopun, tenhoa ei enää. Mut vielä koitos. Sijaan lyötyjen viel' uudet laumat vyöryttää hän voipi, jo talttuu vauhti Suomen urhojen; mut kuule: hetki hetkelt' yhä paisuen, nyt Porin uljas marssi kaukaa soipi.