United States or Greenland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän oli enkeli maan päällä, ennenkuin hän muuttui taivaalliseksi enkeliksi. Menetelkää hänen kanssansa niinkuin sisarenne kanssa; me tulemme vielä erään kerran tänne rukoilemaan hänen haudallensa. D'Artagnan kätki kasvonsa Athoksen povelle ja puhkesi nyyhkytyksiin. Itke, sanoi Athos, itke, sinä sydän, joka olet täynnä rakkautta, nuoruutta ja elämää!
Missä on sinun otasi, kuolema?» Paavali kutsuu samporuumista »taivaalliseksi» ja »hengelliseksi» ruumiiksi, kuten näkyy saman epistolan seuraavasta otteesta: »Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten.
Siten ja ainoastaan siten rauha voittaa levottomuuden ja huolen, ja rasittuneen luonnon tuskasta väräjävät kielet virittäytyvät taivaalliseksi sopusoinnuksi. Tukehuttaminen. Vielä yksi onnettoman perhe-elämän syy semmoinen, joka on ennenmainittuja vieläkin vaarallisempi.
Herra nyt sinä lasket minun rauhaan menemään! huudahti vanha Stein, purskahtaen ilmi itkuun. Niin, hän se on! Se on Feliks, meidän Feliks'imme! Mikä armo Jumalalta jalolle, surumieliselle herrallemme. Tule Feliks, minun täytyy viedä sinua isäsi luokse, muuttaakseni suurta suruansa taivaalliseksi autuudeksi!
Hänen rakkautensa Katriin oli tosiaan niin ylevää laatua kuin jos sen esineenä olisi ollut enkeli taivaasta, josta syystä Simo ukko sekä muut, jotka sepän käytöksen näkivät, arvelivatkin tätä rakkautta liian ylevänluontoiseksi ja taivaalliseksi, että se maallista tyttöä voisi miellyttää. Siinä he kuitenkin vallan pettyivät.
Lygia kävi hänen mielikuvituksessaan joksikin ihmeeksi, joksikin taivaalliseksi näyksi tai jumalten suosikiksi, joka on sata kertaa kauniimpi kaikkia kukkasia Caesarin puutarhassa ja kaikkia kuvapatsaita hänen palatsissaan. Mutta kreikattaren sydämessä ei ollut tilaa kateudelle. Päinvastoin hänet valtasi suuri säälin tunne, kun hän ajatteli kaikkia vaaroja, mitkä tyttöä uhkasivat.
»Kuule siis, Klodius. Joku kuukausi sitte olin Napolissa, kaupungissa, joka miellyttää minua tavattomasti, sillä se on säilyttänyt paljon alkuperäisiä kreikkalaisia tapoja ja muotoja ja se ansaitsee hyvin nimensä Partenope ihanan ilmastonsa ja kauniin rakenteensa vuoksi. Eräänä päivänä menin Minervan temppeliin rukoilemaan, en niin paljoa omasta puolestani kuin kaupungin, jolle Pallas ei enää entisen ystävällisesti hymyile. Temppeli oli autio ja tyhjä. Atenan muistot täyttivät mieleni. Kun luulin olevani yksin temppelissä ja vakava mieliala oli minut vallannut, kohosi rukous sydämestä huulille ja minä itkin rukoillessani. Minut keskeytti silloin vierestä kuuluva huokaus. Käännyin äkkiä ja näin edessäni naisen. Hän rukoili myöskin ja oli kohottanut huntunsa, ja kun katseemme kohtasivat toisensa, oli kuin taivainen säde noista tummista ja hymyilevistä silmistä olisi tunkeutunut sieluuni. En milloinkaan ole kuolevaisia piirteitä nähnyt niin mestarillisen ihania. Lievä surumielisyys pehmensi ja kohotti niiden ilmettä; tuo sanoinkuvaamaton jokin, joka käy sydämestä sydämeen ja jonka kuvanveistäjät ovat painaneet Psyken piirteisiin, teki hänen kauneutensa taivaalliseksi ja yleväksi; hänenkin silmissään kyynelet kiilsivät. Olin varma, että hänkin oli atenalainen ja että rukoillessani Atenan puolesta hänen henkensä oli minun tavannut. Puhuttelin häntä, vaikka vapisevin äänin. 'Ihana neito', sanoin, 'etkö olekin atenalainen?