United States or Maldives ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hektorin luo nyt riensi ja virkkoi Foibos Apollo: "Hektor, Akhilleun kanss' älä vasta sa antau taistoon, vaan hänen ryntäystään jää vartoamaan väen keskeen, ettei peitsellään osu tai sua iskene miekoin." Virkki, ja taajaan rintamahan jopa taansihe Hektor, peljästyin jumal-ääntä, mi noin oli kuulunut korvaan.
Mutta kun lyönyt on kuolo ja kohtalo maahan Akhilleun, silloin pelkäämätt' etumaisten käy kera taistoon, sillä akhaijeist' ainoakaan ei muu sua surmaa." Jätti jo, virkkaen noin, hänet taas, varoteltuna tarkoin. Hälveni pois jumal-usva, mi kaihtoi silmät Akhilleun.
Se unelmoimaan suurta sua kehottavi, oi, ja taistoon ihanteista sen vakaa ääni soi, ja kun hehkuun laskee päivä, jo mielehes se taas tuo loitot totuusmaailmat ja aavistetut kauneusmaas. Se soi ikävöiden, ett' aika sarastais, kun vihkiä maan kansat se veljesliittoon sais, kun tuskat saavat lohdun, ja viihtyy surut syyn, ja raskaat päät ne lepoon jo painuu rintaan lemmittyyn!
Joukkoja niitäpä, joill' oli maana pelasginen Argos, joill' oli Trekhis, joill' Alope, Alos äärt' asumaansa, miehiä Fthian maan, myös Hellaan nais-ihanaisen, heimoa myrmidonein sekä helleenein ja akhaijein, heitä Akhilleus toi viiskymmen-purtisen voiman. Mutt' ei taistoon melskehiseen heill' into nyt ollut; ei näet ollut, ken rivit suorinut ois sotarintaan.
Niin monen monta lailla mun sai halu lainehille, niin monen monta sinne jäi, sai haudan toivehille, ja toiset taistoon kyllästyi ja kotilahteen kääntyi ja kuoli ennen äidin luo kuin tuonne kau'as nääntyi.
Virkki, jo peitsen kiidättäin; esitaistelijanpa kaatoi, Aineiaan asekumppanin, Deikoonin, Pergason poian, kuulun kuin Priamon pojat itse Ilionissa, kun uljas ol' ain' etumaisena taistoon. Peitsell' iski jo hänt' Agamemnon valtias kilpeen; peistä se kestänyt ei, läpi kilven kiitävä vaski tunkihe, puhkoi vyön sekä vatsanpohjihin puuttui. Kaatui mies rytinällä, ja kalskuen soi sopavasket.
Itse hän ryntäsi Paionian hepourhojen jälkeen, jotka nyt vinhaan kiitivät pois joen kuohuvan viertä, huomaten uljaimpansa jo taistoon sortuvan tuimaan, Aiakon aaluvan kun käsi iski ja ankara miekka.
Mut urhoin miekat kun aikaa öistä Valaisi hetkeksi hehkullaan, Niin sankareista ja urhotöistä Nous laulu innokas kaikumaan. Se lauloi, kuinka nyt aamuhetki Jo koittaa Suomelle suloinen: "Pois poistakaamme nyt viimeisetki Me jäljet yöllisen orjuuden". "Kuin koirat herrainsa eestä, ennen Me käytiin taistoon ja kuolemaan. Nyt, eestä kansamme kuoloon mennen, Nyt ihmisinä me taistellaan."
Sa onnettaren sulho, käyt vain taistoon, Kun oikullinen armos apuun joutuu. Sinäkin valas söit ja valtaa mairit. Mik' olet narri! Suurisuinen narri! Mun hyväkseni kerskut, poljet, noidut! Oi, sua kylmäverist' orja-parkaa! Kuin pauanne mun sivullani haastoit, Mua auttaa vannoit, käskit minun luottaa Väkeesi, onneesi ja tähtiisi. Nyt vihamiestenikö puoleen luovut? Sun leijonanko talja ylläs! Hyi!
Siis heti nyt mua kuule, ma airut Zeun olen ylhän, kaukaakin joka suosijanas sua suojaten katsoo. Sun hiuskaunot akhaijit Zeus heti suoria taistoon käskee kaikki; jo liet katulaajan kaatava Troian; eivät kauemmin nyt siit' ikivallat Olympon riitele, yht' ovat mieltä; jo heidät kaikki on Here kääntänyt puolelleen, tuho eessä on iliolaisten, säätämä Zeun.