United States or Samoa ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuka? Siitä tiedämme me jo kertoa. Se oli tuo onneton Sándor, jonka hevonen naapurikylästä oli tuonut tähän kaupunkiin, Julian asuntoon asti. Nähdessään portin avoinna juoksi se sisään pihalle epätoivoisen ratsastajansa kanssa ja seisahtui sitte kauniisti porstuan eteen, tuttavantapaisella hirnunnalla tervehtien ulkona seisovia palkollisia.
"Mutta missä on hevoseni?" kysyi Kálmán, joka oli yhtä pelästyksissään siitä, että Sándor oli vienyt hevosen, kuin Zsuzsi täti siitä, että hevonen oli vienyt Sándor'in. "Oi hyvä Jumala, hyvä Jumala! Kuinka voin lähteä kotia ilman poikaani?" "Ja kuinka voin minä lähteä kotia ilman hevostani?" No näistäkös sanoista Zsuzsi täti kiroili runoilijaa: hänen olisi ollut parempi syntyä sokeana maailmaan!
Naiset jäivät saliin, "mutta me", sanoi Lörincz setä, "menemme minun kamariini polttamaan piipun tupakkaa", ja sitte vei hän miespuoliset vieraat omaan huoneesensa, jokaisessa ovessa riidellen Sándor orpanan kanssa, joka ei mistään hinnasta tahtonut sallia itsensä menevän edellä.
Sándor veikkomme täytyi nyt näyttää loppuun asti tätä itsensä murhaamiseksi keksittyä roolia, ja koko illallisen aikana jokaisesta ympäri-käyvästä ruokalajista sanoa, ettei "hän voi sitä syödä, sillä hänen päätänsä kivistää", vaikka hänen silmänsä olivat milt'ei puhjeta nälästä.
Hän istui siis tyvenesti ompelupöytänsä viereen, kun sitä vastoin nuori Sándor herra vetäytyi toiseen akkunaan, katsella töllistellen erästä suurta öljytaulua, joka kuvasi kaunista punaposkista paimen-tyttöä. Varmaankin mietiskeli hän, kuinka paljon taulun raami lienee maksanut.
Károly rupesi sill'aikaa huomaamaan, että Sándor veikkomme sangen lemmellisesti likisti hänen jalkaansa, ja jottei tämä hyväntahtoisuus jäisi ilman vastausta, haki hänkin toisella jalallaan Sándor veikkomme varpaankänsiä ja tallasi niitä niin kovasti kuin suinkin jaksoi.
Yht'äkkiä tuon suuren keskustelun aikana oli hänestä, kuin joku vetäisi päärynäpuun oksista; hän meni akkunan luo ja katsoi ulos: Sándor orpanamme noukki päärynän röhkäleitä ja pisteli niitä poskiinsa niin halukkaasti, kuin olisi syönyt sokurissa keitetyitä hedelmiä. Ne eivät kuitenkaan voineet vahingoittaa häntä, sillä hän ei syönyt niitä ilman leipää; taskussansa oli sitä aika kappale.
Mutta juuri kun hän oli ehtinyt perille, oli Julia jo tarttunut Sándor orpanamme käteen, ja esitteli hänet papille. "Tässä on ylkämieheni, jalo herra Sándor Gulyási".
Onneksi kantoi sitä hajdú, muuten olisi varmaankin täytynyt heittää arpaa, kuka siitä ensiksi ottaisi. Kun vuoro tuli Sándor orpanalleni, ilmoitti hän yleiseksi hämmästykseksi: "kiitän nöyrimmästi, minä en syö". "Et syö?" kysyi Lörincz herra ällistyneenä. "Hän kiittää nöyrimmästi", selitti Menyhért herra, "hänen on tapa syödä sangen vähän". "Hm.
Tämä onni tavallisesti kuvautuu vaimon kasvoille, ja Linan kasvot kävivät vuosi vuodelta kauniimmiksi. Sándor orpanammekin on onnellinen; hänellä on tarpeeksi kaunis puoliso, tarpeeksi paljon rahoja ja hän itse on enemmän kuin tarpeeksi yksinkertainen, jottei hänen onnensa olisi täydellinen. Zsuzsi täti käy heitä joka vuosi tervehtimässä, ja käyttää miniänsä vanhoja silkkihameita.