United States or Barbados ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ma sitä muista en. Kuin pisar merehen, kuin tähti aavan avaruuden helmaan niin hukkuu murheeni, niin vaipuu lauluni syksyn suureen suru-runoelmaan. Koti kaukainen, armas, mi syliis mun synnytit kerran, koti kadonnut, kaunis, ole siunattu nimehen Herran! Koti tuskainen, ankee, koti rauhan aarteita vailla, olet ainoa keidas elon muistojen korpimailla!
Nää, tertut täyteläiset kuin kypsyy, armahin, nää helmät vihriäiset jo kuorin karvaisin! Ne riippuu oksan täyden niin hiljaa itsekseen ja tuulenhengen käyden ne soutaa verkalleen. Mut sydän niissä salaa niin paisuvainen on, se ilmaan päästä halaa ja nähdä auringon. Ja kuoren, armahani, se särkee, vapaaks saa. Niin laulut laulamani sun syliis putoaa. JOS MUODOIN TUHANSIN SA ITSES PEIT
Maanpiirillä mit' on mull' etsittävää Nyt enää? Päiväni on laskenut Ja sammunut on valoni. No niin! Sa aukee, hauta; rauhainen sa olet. Niin, aukee, syliis minut sulje; sitä Ei Valpurini tohdi. VALPURI. Tohtiip', Aksel! Jäähyväiseksi viime kerran tohtii Valpuris sinut syliins' sulkea. AKSEL. Oi, kohtaloni! Tähän minut surmaa! VALPURI. Ei, armas ystävä, sun elää pitää. AKSEL. Miks elää?
Tässä rupesivat hänen kyyneleensä vuotamaan, ja toisella nuotilla lauloi hän nyt itkevänä sekä katkonaisissa jaksoissa: Oi äiti, oi äiti! Helmahas sulje Eksynyt raukka, Langennut lapsi! Opeta häntä Rukoilemaan... .......... Hellitse häntä, Viihdytä häntä! Oi äiti, oi äiti! Sulje ma syliis, Painele vasten Rintaasi hellää! Anna mun tuta Lempeä taivaan, Sykkäilevästä Sydämmest' äidin!
Silloin salli luokseis tulla, syliis, Isä, lenteä Toivon siivillä mun sieluin elon kolkon keskeltä. Rakkauteni jääköön tänne muistoks omaisilleni, Kiitolliset kyyneleeni Teille, ystävilleni! Oi, ei kuolo saata meitä ikuisesti eroittaa: Katsokaapas taivaanrantaa, elonpäivää nousevaa; Vaiheet ajan katoovaisen hajoavat e'essä sen; Usko, Toivo, Rakkaus pysyy, niiss' on elo ijäinen! rt
Tätä aamua odotin, armain, yöt monet unettomat, sadekuurot kun pilvin harmain ohi kiitäen kulkivat. Nyt loistavan nään ma sen tuolla suven suurin toivehin. Tänä aamuna tahtoisin kuolla sun syliis, armahin! On suuri sun rantas autius, sitä sentään ikävöin: miten villisorsan valitus soi kaislikossa öin...
Mua painaa muistot eilisen ja toivot huomenen. Maan pääll' on muisto ikuinen ja toivo ikuinen. Oi Lothos, väsyin muistamaan ja väsyin toivomaan, oi, unohduksen autuuden juon huuliltasi vaan! Vuossata vaihtuu toisehen, vuostuhat toisehen, ah, elämä on loputon, sen kulku ikuinen. Oi pelasta mun sieluni sun syliis hiljaiseen, pois jumaluuteen, Nirvanaan, pois uneen, unheeseen!
Mikä hetki on tämä, niin korkeaa hekumaa täys? Mikä ihmeellinen huimaus, koska nautitsen onneni kultasesta, ylitsekuohuvasta maljasta? Noo, minä ehkä pyörryn ja vaivun. Mutta silloin juoksen sun syliis, Tapani, juoksen, juoksen! 1:N NEITO. Hän pyörtyy. 2:N NEITO. Hän kuolee! Ah! rientäkäät tänne! ANNA. Voi lastani, voi! KERTTU. Pois valitus ja vaikerrus!
Mut minäpä tiedän, mikä on parempi, ja se on makkara. Tule, tule Forella, Prinssi kysyy sinua. Väistyä hän tahtoi varmaan. Niijaanko nyt, se lie liikaa? Enkä viitsi. *Prinssi*. Min' oon prinssi Amundus. *Forella*. Vai niin. Oiva sattumus! Ota syliis! *Prinssi*. Ootko höpsy? *Forella*. Tässä istun niinkuin löpsy, Tule auta seisaallen, Anna muisku huulillen'! *Prinssi*. Hupsu, kuka lienetki?
»Pitele sinä Virkkua», sanoi hän, »ota syliis!» Ja itse hän nosti Vahdin yhtä korkealle. Matkien ja ärsyttäen hän nyt rupesi töytäämään Vahtia äkisti Virkkua vastaan ja kolautti usean kerran niiden kuonot yhteen. Kunnes Virkun toinen suupieli värähti ylös ja hampaat paljastuivat.