United States or Germany ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tiedäthän hänen vaan olevan tyttöpuolen, ja minun luullakseni laskee Sylfest hänet mielellänsä, päästäksensä hänestä. Kenties, vaan ei tänne ylös meille. Torger istui kotvan aikaa. Kaikki jo vuosia kestänyt vääryys, joka eroitti pellot toisistaan, johtui hänen mieleensä. Minä lähden matkustamaan, isä, minä en jaksa olla tässä kylässä enään. Jon vähän puri huultansa.
Kuuluu olevan aika mies tuo sinun poikasi, hän seisoi kaukana kirkon laattialla, niinkuin olen kuullut. Lukeminen ei ole miehuuden merkki, sanoi Jon. Torger, hänpä on hyvä soittamaan. Niin kai, onpa hyvä olla reipas jollakin tavalla. Kun hän vaan saa jonkun tanssimaan, vastasi Sylfest. Ja niin voipi nyt ajatella että Kari pääsisi hyvästi toimeeutulevain ihmisten luokse.
Miehet alkoivat vähän erältään puhella ilmasta ja viimeisestä vuodentulosta, kaikista poikineista lehmistä j.n.e. Viimein esitti Jon asiansa niin hyvin kuin osasi. Sylfest veti toisen suupielen nauruun. On suuri kunnia minulle tuosta On suuri kunnia minulle tuosta tuommoisesta tarjoomuksesta, sanoi hän.
Tunturilla olivat ajatukset tunkeuneet väkisten hänen mieleensä, jonkatähden hän oli iloissaan kuin pääsi kotiinsa. Kun hän nyt viululaatikko selässä käveli kivikkoa pitkin, tuntui hänestä kuin kalliomöhkäleet olisivat nousseet sumun seasta pystyyn häntä vastaan, ja hänelle muistui mieleen Sylfest ja hänen sukunsa, jonka Herra hävitti maan päältä sentähden, että se oli tehnyt syntiä.
Oli ollut puheena valita Jon kunnallislautakuntaan, mutta Sylfest oli estänyt sen. Jon oli ajatellut ostaa muutamia satoja syötettyjä härkiä, aikoen lähettää ne Englantiin. Sylfest sai siitä vihiä, lisäsi muutamia riksiä ja sai koko kaupan. Jon istui kirje kädessä mietiskellen. Hän lukitsi sen arkkuun ja otti taas uudestaan esille.
Saattaa olla tyytyväinen vähempään kuin sinä Sylfest, virkkoi Jon. Niin, sitähän minä tarkoitinkin, vastasi Sylfest. Kuinka paljon tulee jokaisen lapsesi osaksi, sinä Jon? Tuleeko housunlahe mieheen? Jon punastui, vaan tukehutti suuttumuksensa. Sinä Sylfest kyllä tiedät että minulla olisi voinut olla enemmän kuin nyt on, äläkä ole niin kovin varma niitystä vielä.
Edellisenä kevännä olivat Sylfestin pojat tukkineet puron, joten sen vesi tulvasi Jonin tiluksille; ei aikaakaan, niin olivat he panneet veräjän auki, niin että Sylfestin eläimet tulivat naapurin aituuksiin ja hänen vaimonsa täytyi käydä niitä poisajamassa monta kertaa päivässä. Tämä oli kuitenkin vähintä, Sylfest oli käynyt Jonin tielle ja tehnyt hänelle vahinkoa monella monituisella tavalla.
Kappaleen matkaa torpasta alaspäin oli komea talo, ja sitä hallitsi kyläkunnan suurin äytäri Sylfest. Hyvä niitty eroitti talon torpasta. Tämä niitty oli ennen ollut yhteinen, mutta talon omistajat olivat monella juonella riistäneet pois omistus-oikeuden torpanväeltä, ja nyt kuului niitty taloon.
Minä voin vielä hankkia oikeuteni takaisin. Mutta jos nyt teet tahtoni mukaan, niin lupaan etten enää milloinkaan koske siihen asiaan. Sylfest hymyili. Parasta on että uhkaat, sanoi hän, kovinhan sinun sanoistasi säikähtyy. Pilkkaa sinä vaan, sanoi Jon suuttuneena ja nousi ylös. Herra on kerran tuomitseva meidän välimme, Sylfest.
Päiväntullen seisoi Jon ikkunanpielessä katsellen ulos. Missä oli Isotalo? Sylfest, koko hänen sukunsa, rahat, eläimet, tilukset kaikki tyyni oli poisla'astu, maasta syöty yhtenä ainoana yönä. Mutta toinen puoli niittyä, se mikä oikeastaan oli Jonin oma, oli vahingoittumatta ja Jonin aitauksen takana. Lumivyöry oli kulkenut suoraan puroa myöten, joka ennen aikaan oli rajana.