United States or Belarus ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja sitähän minun piti sinulle kertoakkin, kuka minulle sitte näytti että syksykin on kaunis.» »Näyttikö sen joku?» »Näyttipä niinkin tai oikeastaan minä näin sen heti, kun hänetkin näin.» Hän otti tytön molemmat kädet omiinsa ja katsoi häntä silmiin. »Se näyttäjä oli muuan pieni pihlajanterttu. Kun minä sinut näin, niin sinä olit kuin nuori punamarjainen pihlaja mäenrinteessä.
Silloin Heikki meni, ja Eevi jäi yksin lapsensa luo. Hän kumartui vuoteen laitaa vastaan ja laski kätensä nukkuvan otsalle. »Sinä, minun ainoa iloni», kuiskasi hän hiljaa, ja kuumat kyyneleet alkoivat valua peitteelle. Kesä oli kulunut, samoin syksykin, ja nyt oli talvi. Viljo oli aivan terve ja oli kasvanut paljon, mutta hento hän oli, vähäverinen ja kalpea kuin pimennossa kasvanut kukka.
Ja niin kauan oli sitten vielä kesä viipynyt, ruvennut toistamiseen kukittamaan mansikoita ja pihlajia. Mutta nytpä oli sen valta loppunut, kun syksy syöntyi. Ja nyt oli syksykin hänen mielestään tarpeekseen mellastanut, ja hänen vuoronsa tullut. Hän lähetti pohjatuulen maita kylmäämään.
»Niin sinun kauttasi minä huomasin että syksykin voi olla kaunis, jopa paljoa kauniimpi kuin kevät, sillä syksy on viileämpi, tyynempi ja hiljaisempi. Ja silloin vasta minä ymmärsin mikä elämän kauniiksi tekee ja mitä ihminen etsii.» Tyttö oli hivuutunut maahan hänen eteensä ja istui nyt käsivarsiaan hänen polviinsa nojaten ja häntä silmiin katsellen: »Puhu vielä siitä samasta!
Niin, antaa mennä vain, virkkoi Miina, hyvä se on, kun nuorena pääsee maailmaa kokemaan. Noin kuudentoista-vuotiaana minä itsekkin maailmalle kodistani lähdin. Onhan se sentään hauskaa, kun lapsensa siihen mittaan saa, että ihmisiin kelpaavat. Hm, sanoi rehtori. Mutta sen tiedän vain, että Jojua tulee kovin ikävä, kun hän lähtee pois; ja sitten tulee se pimeä syksykin vielä, sanoi Solmia.