United States or Pakistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vihdoin tulivat he eräälle paikalle, jossa ukko Blücher seisoi miekka kädessään. "Se ei ole hän", sanoi Witt, "ei hän ole rahtuakaan näköisensä". Sotamies vakuutti, että kyllä tämä oli Blücher. "Loruja", sanoi Swart, "Rostockin torilla on hän aivan toisennäköinen. Eihän tällä ole mitään leijonan-nahkaa". "Ei", sanoi Witt, "se ei voi olla hän.
Nyt oli Swartin vuoro nauraa tullinpalvelijalle vasten naamaa. "Tässä näyttää käyvän toisin kuin oikeuden edessä", sanoi Swart, "semmoinen tuomari hän on myös mies, joka ainoastaan tekee velvollisuutensa, ymmärtäköön nyt tätä ken voi! No, hyvästi vaan, hyvä herra!"
Vihdoin sanoin minä itsekseni: "'Swart', sanoin minä, 'jos sinä aina vaan astuskelet näin, niin sinä ehkä eksyt. Jospa sinä vaan tietäisit jonkin paikan, mihin voisit mennä'. "Eräs mies tuli astuskellen pitkin katua, häneltä minä kysyin: "'Sanokaat minulle', sanoin minä, 'ettekö tiedä mitään paikkaa, jossa minä voisin maata yötä?
Sanomattoman ihanaa on, kun ihminen, joka rakastaa meitä enemmän kuin mitään muuta maan päällä, kohottaa kätensä taivasta kohti ja rukoilee meidän puolestamme, kun olemme joutuneet väärälle tielle. »Katsos», sanoi Swart, »tuossa se pieni tyttö taas on, ja miten kiire hänellä on! kuinka hän juoksee edestakaisin kuin rotta ristiäisissä. No, tämäpä vasta on hauskaa nähdä. Mutta kuulehan kummia!
"Ei, naapuri", sanoi Witt, "katsos vaan hänen tukkaansa, tiheä kuin metsä; ehkä se on santarmi?" "Ehkä vaan", sanoi Swart, "mutta musikantit sanoivat, että vanha Blücher seisoo täällä jossakin, häntä tahtoisin minä niin mielelläni nähdä. Hän seisoo tosin Rostockin torilla, mutta minä tahtoisin sentään nähdä, miltä hän näyttää täällä".
»Katsos vaan sitä miestä, kuinka turkasesti hän on koristeltu!» sanoi Swart. »Katsos, katsos, kuinka hän pöyhistelee itseään ja panee kätensä kupeilleen! Ja katsos tuota toista sitten! Nyt hän suuttuu, nyt hän nousee seisaalleen; saas nähdä, eikö tässä nouse aika meteli. Kuules kuinka hän elämöi!» »Mitä?» sanoi Witt. Ei suinkaan hän tahdo lyödä toista kuoliaaksi!»
"Sepä oli kysymys", sanoi lukkari pudistaen päätänsä tuon epäilyksen johdosta. "Te saatte asettaa minun mihin tahansa, te saatte sysipimeänä yönä asettaa minut synkkään korpeen, niin panempa vaikka kuinka suuren veikan, että löydän tien, nimittäin jos minulla on muassani kartta. Sitähän minun täytyy lapsillekin opettaa". "Jaa jaa, Swart", sanoi Witt, "luulenpa että lukkari on oikeassa.
"Siinä olet oikeassa", sanoi Witt, "se olisi kyllä parasta". "Ja, jos se tuleekin vähän maksamaan meille, niin ei se tee mitään", sanoi Swart. "No, hyvästi sitten, herra Henrikki! Kiiruhda nyt, naapuri, että pääsemme lähtemään!" He menivät ja pian he istuivat matkavaunuissa.
Ukko Swart nukkui, kissa nukkui, koira nukkui, mutta turilaat eivät nukkuneet, ne lentelivät suristen sinne tänne, ja eräs oikein vanha jörö niistä istahti ukko Swartin nenänkärjelle. Oikeastaan ei se ollutkaan mikään kärki, siksi oli se liian leveä ja mukulamainen, olipa se ennemmin nappi. No niin, turilas se käveli lystikseen ylt'ympäri nappia.
»Minun mielestäni on kaikki nyt selvillä», sanoi ukko Witt. »Niin, sikäli kuin minä voin huomata, olemme me yksimieliset tässä suhtein, niinkuin kruununvouti sanoo», arveli Swart. »Se on minunkin mielipiteeni.» »No, asia on siis päätetty!» »Niin, hyvästi sitten, naapuri! Kovasti meitä tässä koeteltiin, ennenkuin asia tuli selväksi.»