United States or Guyana ? Vote for the TOP Country of the Week !
Perille tultua oli emäntä rappusilla vastaan ottamassa, pyyhki kiireellä käsiään emännöitsijäliinaansa ja siinä samalla puheli: Tulipahan sieltä vieraita. Suutani vasta syyhyttikin niin napakasti oikealta puolen. Tässä ollaan niin jokapäiväisissä, kun lapoin vastikään rieskoja uunista.
"Ei nyt ole aikaa viivytellä silmänräpäystäkään; hän on jo noussut ja pukenut päällensä. Tule vaan veikkonen. Hänen pitää saada nähdä sinut, kelpo ase kädessäs ja tuon konnan veret sormissas, niin että hän oppii minkä-arvoinen kunnon miehen apu on. Hän on jo liian kauan aina tukkiellut suutani ujostelemisillaan ja epäilemisillään.
Ei tarvitse tämän miehen almuja rukoilla. OLLI. Ei suuret sanat suuta halkaise OLLI. Mitä sinä taas siinä vehkeilet, Eero? EERO. Aukaisepa hiukan suutasi vielä, että saan nähdä. OLLI. Suutani? Mitäs siitä tahdot? EERO. Katsoisinpahan vaan, onko sinulla kuinka terävä hammas tuolla kielen kantimessa, koska sanasi tulevat niin pistäviksi.
»Hyvin vain. Me tässä mamman kanssa rupattelemme kuutamossa; vaikka en minä ole suutani avannut, vaan mamma on puhetta pitänyt», tuumi Nikkilä hilpeästi. »Mitä se isä sanoo?» emäntä kysäsi. »Niin että toimita mamma vieraalle tuoli.» »Mamma!» nauroi emäntä. »Jo se on tuo isävaari lystikäs», nauroi hän tuolia etsiessään. Viion leski istuutui, mutta jäi sanattomaksi.
Noudatin kehotusta ja panin maata. Ylhäälle kallionlohkareitten väliin oli kasaantunut vähän sammaleista multaa, jossa kasvoi joitakuita sananjalkoja. Siinä oli nyt vuoteeni. Viimeinen ääni, minkä kuulin, oli kotkien kirkuminen. Luullakseni oli kello yhdeksän tienoilla aamua, kun minut herätettiin jotenkin kovakätisesti, ja minä huomasin Alanin painavan kättään suutani vasten.
Sillä jos hän olisikin kihloissa luutnantin kanssa, niin syytönhän hän on siihen, kun minä en koskaan ole rohjennut puhua suutani puhtaaksi. Niin, aika pöllö olin, se on vissi! Mutta olemmehan tuttuja jo lapsuudesta saakka, ja pitäisihän Helmin jokseenkin tietää minkälaisia tunteita minulla on häntä kohtaan. Saakeli soikoon!
Eivätkä herttuat ole rahtuakaan paremmat. Tiedäthän sinä, että vanha herttua Fredrik Frans omalla kädellään antoi minulle lyönnin vasten suutani. Sitä minä en eläessäni unohda. 'Pois tieltä, tolvana! sanoi hän ja samassa löi hän. Eikä hän väärään lyönytkään.» Kun he nyt olivat tointuneet säikäyksestään, kääntyivät he takaisin ja tulivat »Vaaliruhtinaan sillalle».
Minä en ollut koko aikana avannut suutani puolustuksekseni, josta sitten jälestäpäin olin hyvin hyvilläni, vaikka olinkin äänetön ylpeyden vuoksi enkä niinkään rohkeuttani. Minä en voinut sitä sietää, että samalla kertaa olisin menettänyt henkeni ja arvoni. Nyt katsoin noita petoja, vuoroon sitä, joka piteli minua kiinni, vuoroon toista, joka oli tuominnut minut hengiltä.
Minä siis en milloinkaan uskaltanut suutani avata kristinopista, joka niinkuin tiedämme on yksinkertainen, helposti ymmärrettävä, ja jonka varsinaisena tunnusmerkkinä on koristamaton totuus. Missäkään ei ehdotuksen tekijöitä pidetä niin suuressa kunniassa kuin tässä maassa, ja jota mahdottomampi ja järjettömämpi jokin ehdotus on, sitä suurempaa mieltymystä se voittaa.
Enkä minä jaksa olla toisin kuin olen! En, vaikka pitäisi minun muuten koskeen mennä! Enkä minä saa sille olluksi hyvänä, vaikka koirana sitä silmänsä kerjätköön. Sillä minkä minä sille mahdan, että on minusta kuin kurnuttava sammakko ja minä itse samanlainen? No, en sano, en sano vasta mitään, en suutani avaa! Mutta mikä käski hänen lähentelemään?