United States or Kiribati ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hevonen käydä jurpotteli omia aikojaan ja Jaakko istui surullisiin mietteisin vaipuneena, eikä näkynyt huomaavan mitään ulkomaailmasta. Kun hän oli noin kulkenut useampia virstoja kaupungista, tapasi hän tiellä erään herrasmiehen jalkasin kävelemässä; tuliko hän edestä vai takaa, tieltä tai tien vierestä, sitä ei Jaakko huomannut.
Hän oli siis vaiti, kunnes kuningas, taas joutuen surullisiin mietteisiinsä, katkerasti hänelle lausui: "Jumal'avita, tuo puhe voipi olla soveliasta sairaan viihdyttämiseksi; mutta saako liittokunta kuninkaita, joukko ylimyksiä ja koko Europan ritaristo menettää rohkeutensa yhden ainoan miehen sairauden tähden, jos tämä mies sattuukin olemaan Englannin kuningas?
Voi, voi, voi! liian myöhään!" Pikku Mowcher paran oli kaikesta tästä itkusta ja riehumisesta tullut niin vilu, että hän kääntyi kaminin-ristikolla, pisti vähäiset, märät jalka-raukkansa tuhkaan, lämmittääksensä niitä, ja istui katsellen valkeata, niinkuin iso vauva. Minä istuin tuolilla toisella puolella liettä surullisiin mietteisin vaipuneena ja katsellen myöskin valkeata ja toisinaan häntä.
Eräänä päivänä istuivat Kirrilän vanhukset salissansa, vaipuneina noihin surullisiin ajatuksiinsa. Kaukaan aikaan ei kumpikaan heistä puhunut mitään, sillä kummallakin oli omat synkät ajatuksensa. Vihdoin katkasi Kirri äänettömyyden, sanoen: "Kumma kun ei kaukaan aikaan ole kuulunut mitään Martista, eikä Kolkkilastakaan!
Puoli-ääninen ohkaus kuului ympäri läsnä-olevaa joukkoa. "Niin", jatkoi ritari Charteris, "näin on asiain laita meidän tiedustelemisemme ovat saattaneet surullisiin ja peloittaviin päätöksiin. Mutta samoin kuin ei kukaan ihminen voi olla enemmän murheissaan kuin minä, että ne siihen suuntaan näkyvät viittaavan, samoin ei kukaan ihminen maan päällä voi vähemmän kuin minä niitä pelätä.
Bertelsköld oli vaipunut niin syvälle näihin surullisiin ajatuksiin, että tilanhoitajan viimein täytyi muistuttaa häntä siitä, että takkavalkea ja tuota pikaa laitettu illallinen jo häntä odottivat. Teidän pitää tulla muoriani katsomaan, sanoi hän. Kelpo muori, vaikka jo kappaleen matkaa kukoistusaikaansa tuonnempana!
Miellyttävä illan hiljaisuus oli hänestä raskas, ja tähän asti tuntematon suru täytti hänen silmänsä kyyneleillä. Niitä peittääksensä laski hän päänsä käsiänsä vastaan ja vaipui surullisiin mietteisin. Painoiko hänen elonsa hermoja maneitillisen valon voima kahdesta leimuavasta, tarkastavasta silmästä.
Virta ei ollut vielä jäässä: sen lyijyiset aallot vyöryilivät raskaasti yksitoikkoisten lumisten rantainsa välitse. Niiden takana kirgisiläiset aromaat. Minä vaivuin ajatuksiin, suurimmaksi osaksi surullisiin. Linna-elämä ei ennustanut minulle mitään hauskuutta.
Välistä vaipui työ hänen polvilleen, ja hän itse joutui syviin, surullisiin ajatuksiin, välistä lakkasi hän kokonaan kutomasta ja kuunteli jotain eteisestä, mutta kuin ei ketään tullut, ryhtyi hän jälleen yksitoikkoiseen tehtäväänsä. Hän odotti poikaansa. Kello löi yksitoista, löi kaksitoista. Yhä vielä istuu äiti yksinään valvomassa.
Hän ei kuitenkaan puhunut mitään, vaan ei voinut olla kauemmin huoneessa. Hänestä tuntui liian kuumalta sisällä, hiki valui hänen otsalleen, ja hän näytti niin peljästyneeltä, ikäänkuin olisi tehnyt rikoksen. Hän jätti äkkiä hyvästi, ei uskaltanut enää katsoa äidin surullisiin kasvoihin, vaan riensi ulos kylmään, tähtikirkkaasen yöhön.