United States or Palau ? Vote for the TOP Country of the Week !
BRABANTIO. Siis Kypron meiltä vieköön turkkilainen, Sit' ei hän saa, jos nauraa voimme vainen. Se tuomion hyvin kantaa, jok' ei siitä Muut' itselleen kuin lohdutusta niitä. Mut sitä tuomio ja suru painaa, Ken tuskain hinnaks kärsimystä lainaa. Kaksmieliset on moiset lausumat, Sokuriksi ja sapeks kelpaavat. Mut sanat sanoj' on; en koskaan kuullut, Ett' ehjäks sydän korvan kautt' on tullut.
Ompa vainen niinki, Verkavästi, sarkatakki, Ompa vainen niinki, Palttinapaita, pumpulihuivi, Ompa vainen niinki, Leikkatukka, liippahattu, Ompa vainen niinki j. n. e. Suru tuli Suomen maalle, Ai, ai Suomen maalle, Suru tuli Suomen poikasille, Ai, ai poikasille, Itku pitkä piikasille, Ai, ai piikasille, Mure musta vanhemmille, Ai, ai vanhemmille j. n. e.
Kaikki on niin elävää, linnut, vesikaislat ja itse ilmakin ovat kuin olisivat iloissaan, vaan sinä yksin istut synkkämielisenä ja ääneti niinkuin kuollut. Mikä sinua vaivaa? Sinä olet aina, niinkuin joku suru mieltäsi painaisi."
Kun suru suora, vilpitön sydämmen valtoaa, Niin puhtahimmin laulumme se silloin kajahtaa, On laulu siksi puhdasta, kun murhe puhdas on, On kielten helkky hellintä, kun tunne hellä on. Jos luottamista näihin lie, mun laulu hellää ois, Ja kielin hellin, kaihovin se kaipausta sois, Mun laulu sulle ilmoittais, sä kansa onneton, Kuin paljo hukkas kansa se, mi hukkas Suonion.
Näissä ja tällaisissa katkerissa mietteissä vietti everstiluutnantti iltapäiviänsä, odotellen sitä aikaa, jolloin hänen piti menemän määrätylle kaksintaistelupaikalle. Hänen näkönsä oli yhtä synkeä kuin mielensäkin. Hänen sydäntänsä vaivaava suru loi varjoja hänen kasvoillensa. Lähestyvä taistelu näytti hänestä nyt aivan toisenlaiselta kuin edellisenä päivänä.
S'il vous plait, madame. Vous avez l'air bien triste, monsieur! Vous avez des chagrines? Non, madame, au contraire. Olen. Ette halua kahvia ja konjakkia? Olkaa hyvä. Olette niin alakuloinen. Painaako suru mieltänne? Istun pienessä ruokaravintolassa Boulevard de Clichyn varrella ja olen lopettanut päivällis-illalliseni. Huone on soikea, ja ulko-ovi aukeaa suoraan bulevardille.
Kun veljet mainitsin, niin kyyneltulva Taas posken kostutti, kuin mesikaste Maast' otetun ja surkastuneen liljan. MARCUS. Sit' itkee kenties, että tappoivat He hänen miehensä; tai kenties sitä, Ett' tietää syyttömiksi veljensä. TITUS. Iloitse: he jos miehes tappoivat, Niin oikeus sen kostanut on heille. Ei, ei, niin rumaa työtä eivät tehneet, Sen siskon suru selväst' osoittaa.
SAKERI. Niin kuitenkin, että istuvat kiinni, kiinni kuin kruuvi-penkissä! Haa, onpa mies kädessämme kuitenkin ja seittemän sataa riksiä! IIVARI. Seittemän sataa riksiä! IIVARI. Ei juuri niin, poikani! SAKERI. Siivosti vaan! Saatpa muutoin korvillesi! NIKO. Noh, olenpa siivo, siivo kuin lammas! Olkoon menneeksi ja tulkoon mitä tuleman pitää! Suru ja murhe ei luontooni kuulu.
Suru oli paennut ja viha ja kauhu oli valloittanut hänen sydämensä. Hän ei ollut luullut pahuuden ja kavaluuden voivan niin pitkälle menevän, kuin se nyt oli mennyt.
Kerran kyllä oli hän sanonut minua 'nuoreksi professoriksi', eihän sekään merkinnyt mitään, sillä olihan hänen isänsäkin samana iltana sen julkisesti lausunut. Asiat noin harkittuani, lankesin entiseen suru= ja synkkämielisyyteeni, mutta se suruni ei kuitenkaan enää ollut pelkkä suru onnen epätasaisesta ja'osta, siinä oli jo puoleksi pettyneen toiwon surua.