United States or Montserrat ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja hän soi sen kernaasti, sillä hän surkutteli heidän suurta tietämättömyyttänsä. Ja hän opetti heille vielä kaikellaista, ja sanoi heille, mitä heidän joutilaina hetkinä arkipäivinä piti lukea, räknätä eli kirjoittaa. Sitä hän sitten sunnuntaina kyseli ja katseli. Niin siitä tuli oikia sunnuntaikoulu. Ja sinne tuli aina enemmin väkeä.
Kuolinvuoteellaan hän surkutteli ettei enää jaksanut kävelytoverilleen viedä paria sokeripalasta. Niin suuri on rakkauden tarve koppivankeudessakin; yksistään jo se seikka, että sai nähdä ihmistä, joka sinua ymmärsi, voi nostattaa lapsellista riemua ja ihastusta! Butsevitsh kuoli hiljaa.
Tässä puvussa egyptiläisen kasvot näyttivät vielä jäykemmiltä ja hänen ihonsa vielä mustemmalta kuin tavallisesti. Räätäli oli kumminkin toista mieltä; hän ei osannut kyllin kiittää Omarin suloista näköä ja surkutteli suuresti niitä kaupungin naisia jotka taitaisivat välinpitämättömästi nähdä noita kasvoja, täyttä kuuta kauniimpia.
Hän surkutteli minua, kun olin niin märkä ja loassa, ja veti muutaman puulaatikon nuotion luo, ja leikkasi viipaleen paistista ja antoi palan leipää. Vaan minä huomasin, että vaikka hän hymyili, niin hänen silmissään näkyi kuitenkin ihmettelevä ja tarkastava katse aivan kuin hän olisi tutkinut, mikä olen miehiäni.
Kunnioitettu kirkkoherrakin surkutteli liikutetulla sydämellä Laurin kovaa onnea ja muistutti häntä siitä, kuinka he samana päivänä olivat tavanneet toisensa aavistamatta että kova onni oli Lauria lähellä.
Hän surkutteli nyt kahdenkertaisesti onnetointa kohtaloansa, kun niin pian täytyi erotaksensa hänestä ja kenties jättää hänen uhriksi epätoivolle ja epäilykselle. Tässä hädässä ja murheessa oli rukous ainoa turvansa. Hän rukoili Klaudian edestä, että Herra johtaisi häntä viisaudessa ja vahvistaisi totuudessa, vaikkapa se tapahtuisikin suuren surun kautta.
Mari oli usein puhunut Vimpareista, joita sääli ja surkutteli, ja tuntui että hän on ollut väliin siellä pitkät ajat jokapäiväinen vieras. »Minä lähden käymään siellä.» Maantieltä poikkesi kesällä ensimäinen tienhaara Kontinkankaalle, jonka takana Vimparin asunto oli. Tie lähti nytkin sinne vetämään. Outoa oli Elsasta kulkea talvella näitä seutuja.
Simo Hanskurin sydämessä tuntui suuri helpoitus, koska tämä vaarallinen keskustelu näin rauhallisesti oli päättynyt. Mutta hän nyt syvästi surkutteli kasvattinsa Eachin Mac-Ian'in onnetonta tilaa. "Poika-raukka", sanoi hän itsekseen, "hänen kun piti nousta tuolle korkealle paikalle ainoasti siksi, että isän jälkeen tulee syöstyksi siitä alas häpeällä!
Mutta sydämessään hän surkutteli noita raukkoja, jotka surusta ja murheesta olivat tehneet evankeliumin itselleen.
Anni ei antanut mitään suoraa vastausta, sanoi vaan: "Kaikkia muita ihmisiä kohtaan sinä olet hienoinen kuin voi, mutta minua kohtaan kova kuin piikivi". Lents luuli olevansa varakas mies, ja vasta nyt Anni hänen siksi aikoi tehdä. Anni ei myöntänyt olevansa ansioon kykenevämpi, hän vaan valitti, ettei hänestä ollut mitään hyötyä ja surkutteli päiviänsä, kun hän kuitenkin koki parastansa.