United States or Guatemala ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mehiläishoitaja odottaa kunnes joukko on sulloutunut tiiviisti yhteen; sitten hän, pää leveän olkihatun peitossa (sillä rauhallisinkin mehiläinen käyttää ehdottomasti pistintänsä, kun se eksyy hiuksiin, joissa se luulee joutuneensa ansaan), mutta ilman naamaria ja ilman harsoa, jos hänellä nimittäin on kokemusta, kastettuaan ensin kyynärpäihin asti paljastetut käsivartensa kylmään veteen, korjaa parven ravistamalla voimakkaasti ylösalaisin käännetyn pesän yläpuolella oksaa, joka parvea kannattaa. Rypäle putoaa siihen raskaasti kuten kypsynyt hedelmä. Jos taas oksa on liian paksu, ammentaa hän joukkoa suoraan kauhalla ja kaataa sitten minne vain tahtoo nämä elävät kauhalliset, ikäänkuin jyviä ammentaisi. Hänen ei tarvitse pelätä mehiläisiä, jotka surisevat hänen ympärillään ja joukottain peittävät hänen käsiänsä ja kasvojansa. Hän kuuntelee niiden riemulaulua, joka ei ensinkään muistuta niiden sotalaulua. Hänen ei tarvitse pelätä, että parvi jakaantuisi, närkästyisi, hajaantuisi tahi lähtisi pakoon. Olen sen jo sanonut: sinä päivänä nuo salaperäiset työntekijät ovat juhlatunnelman vallassa ja niissä on luottamus, jota ei mikään voisi järkähyttää. Ne ovat luopuneet rikkauksista, joita niillä oli puolustettavina, eivätkä enää tunne vihollisiansa. Ne ovat vaarattomia, koska ovat onnellisia, ja onnellisia ne ovat syystä, jota emme tunne: ne täyttävät lain. Kaikilla olennoilla on täten sokean onnen hetki, jonka luonto niille varaa tahtoessaan saapua oman tarkotuksensa perille.
Mutta joka tapauksessa tämäkin oli hirveä ja vaikuttava näytelmä, johonka nykyaika, onnellista kyllä, ei voi mitään verrata: suunnaton teatteri, jossa istuinrivit kohoavat kohoamistaan ja johon 15-80 tuhatta ihmistä on sulloutunut seuraamaan ei mitään tekaistua murhenäytelmää ei mitään lavaesitystä vaan todellista taistelua voitosta ja tappiosta, kaikkien arenalla olevien kamppailua elämästä ja kuolemasta!
Väen tungos oli tällä haavaa tavattoman suuri, ja kreivi olisi ollut pakotettu hakemaan itselleen huonetta jostakin matalasta majasta, ellei ravintolan isäntä, eräs kohtelias tukholmalainen, olisi luovuttanut hänelle kahta omaa huonettaan ja sulloutunut itse perheineen kolmanteen. Epämukavaahan se oli, mutta täytyi tyytyä. Alakuloisena ja levottomana heittäysi kreivi sohvalle.
Kun me kaupunkilaiset, joita oli tungokseen asti sulloutunut seisomaan Ullanlinnan kalliolle, näimme vihollisten tuollaisia järjestelyjä puuhailevan, valtasi meidät sanomaton kauhistus. Että Helsinki nyt oli tuomittu varmaan perikatoon, sen jokainen selvästi havaitsi, eikä siinä epäilemistä ollutkaan.