United States or Ethiopia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän nosti minut korkealle vanhoihin, ladon katossa riippuviin mehiläis-pesiin, joihin kanat tavallisesti munivat, ja minä annoin ihastuneena sileät valkoiset munat vieressämme seisovalle Ilselle. Neiti Streit istui sillä aikaa koko päivän itkien suuressa asuinhuoneessa neulomustyö sylissä.
Tässä pihanpuolisessa huoneessa olin minä viettänyt elämäni kolme ensimmäistä vuotta... Ohuet harmaan vaaleat kähärät liehuivat niiden kasvojen ympäri, jotka selvimmin olivat kiintyneet muistiini minä voisin vielä maalata hehkuvien silmien vehreän vaalean loiston ja kasvojen harmaan-värisen ihon. Hän oli neiti Streit, minun kasvattajattareni.
Neiti Streit piti enimmiten ne edessä ja valitti pelkäävänsä ääretöntä, hiljaista aroa; päivänpaisteessa ja kuutamossa rupesi hän opettamaan minua lukemaan ja kirjoittamaan. Hän oli viisitoistavuotiaana tullut kaupunkiin palvelukseen mummolleni, ja tämä oli opettanut häntä lukemaan ja kirjoittamaan. Kuitenkin alkoi hän uudestaan minun kanssani.
Niin kului muutamia vuosia ja neiti Streit kävi yhä levottomammaksi ja itki vielä katkerammin. Hänellä oli tapana väliin seisoa pihalla ja siellä huutaa lempeällä ohuella äänellään, silmät taivaasen luotuina: "Ah, rientävät pilvet, oi ilman purjeet.
Olla suuttunut ja heikkohermoinen oli minun käsitykseni mukaan aivan samaa. Tätä silkkistä kahisevaa olentoa, joka ainoastaan liiteli huoneen lävitse ja korkeintaan yhden ainoan kerran laski kuuman hienon kätensä pääni päälle, kutsui neiti Streit armoksi ja minun täytyi kutsua häntä äidiksi. Ja sitten muistan heränneeni kerran vaan en enää pimeässä pihakammarissa.
Se on ripustanut kauppiaan kyltin otsaamme ja on Dagobertille erinäiseksi vastukseksi hänen kokiessaan kohota korkeammaksi upseeriksi." "Onko hän upseeri?" huudahdin minä kummastuneena. Neiti Streit oli monesti kertonut minulle upseerien kirjavista puvuista ynnä kiiltävistä napeista ja sanonut heidän usein käyneen vanhempieni luona.
Minä istuin suuren miehen sylissä. Keltainen tukka oli pörröllään hänen kulmillansa ja hän nauroi minulle. "Hä, hä, hä, onko pienokainen nyt nukkunut kylliksi?" Hänen vieressänsä käveli neiti Streit puettuna mustaan hattuun ja harsoon.
Neiti Streit arveli tosin, että mummo oli haaveksivainen ja pelkäsi sanomattomasti hänen arkaa silmäystänsä; mutta minusta oli vanhan rouvan kummallinen käytös eroittamaton koko hänen olemuksestansa, ja jos hän viime aikoina oli muuttunut jäykemmäksi ja äreämmäksi, niin oli se tapahtunut yhtä hiljaa ja huomaamatta kuin minä olin kasvanut minä luulin kaikkien mummojen olevan samankaltaisia.
Ei neiti Streit eikä Ilsekään olleet ainoallakaan sanalla maininneet tätä "kadonnutta", joka kuitenkin lienee ollut sukua mummolle, sillä hänhän oli mummon viimeinen ajatus. Nyt vasta liikutti minua sydämeni pohjaan asti juhlallinen huuto: "Kristiina, minä annan anteeksi!" Ehdottomasti muistelin kertomusta tuhlaajapojasta, joka kuitenkin salaa asui lempilapsena isänsä sydämen pohjassa.
Heintz kuljetti matkalaukun lähimmäiseen kylään ja minä saatin heitä kappaleen matkaa. Jätettyäni heidät hyvästi, pysähdyin katselemaan meneviä, kunnes hänen heiluva leninkinsä katosi näkyvistäni kaukana metsän rajassa. Sitte otin hatun päästäni ja heitin sen korkealle ilmaan ja riisuin ahtaan puristavan nuttuni, jota ilman ei neiti Streit milloinkaan sallinut minun mennä ulos.