United States or Lithuania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tartun elon sorjan tukkaan, pidän kiinni enkä päästä, sääli muita en, en itse myöskään itseäin mä säästä. Kiitän joka tuokiosta, kiitän Sallimusta syvää, minkä elää vielä salli, minkä antoi pahaa, hyvää. Teen sen itsetietoisesti: rikon taikka kärsin, kestän, noin ma pelon peikot torjun, noin ma kuolon kauhut estän.
Surun ruhtinas, Suomi! Nyt kostuu, nyt kastuu niin moni luomi, kun armeijat astuu maan suuren ja sorjan, ei enää nyt Moskovan, Pietarin orjan, vaan valppahan, vapaan, taas Kasimirin tapaan, kun Europa säilyy ja Puolan päivä päilyy. Syreenit hiljaiset kesä-yössä, kuulkaa: minusta herkkää, heleää nyt luulkaa, en liene korppikotka alla taivaan, ma itseäin vain ihmiseksi raivaan.
Hookon kuningas käy mieron teitä, Skule kuningas sai vallan sorjan. Terve sä, herra! kauvan uljasna seiso, Terve kuningas, jalo, koko Norjan! Terve sä, herra! kauvan uljasna seiso, Terve kuningas, jalo, koko Norjan! SKULE KUNINGAS. Kiitos runoelmasta, Jatgeir runoilija! Se on ihan mieleni mukaan; sillä se ylistää miehiäni samalla kuin minua itseä.
Enempää ei hän saanut sanotuksi. Hän tunsi, että nyt hän saa häntä rakastaa, ja hänet valtasi sellainen ilo ja kiitollisuus, että hän kävi ikäänkuin mykäksi, ja ainoastaan silmät tulivat täyteen kyyneliä. Vinitius kiersi käsivartensa hänen sorjan vartalonsa ympäri, painoi häntä vastaansa ja lausui: "Lygia! Siunattu olkoon hetki, jolloin ensi kerran kuulin Hänen nimensä."
Ei voinut erhettyä tuon sorjan haamun suhteen, jonka olkapäillä tuuheiden keltakiharain meri aaltoili. Köykäisesti se myrsky-ilman kantamana lähestyi meitä, liitäen yli tasankoa peittävien matalain pensastojen. Minä yritin puhumaan, mutta en voinut; koetin kannustaa hevostani, mutta se oli säikähdyksestä kuin halvattu.
Nyt Polydoron peitsellään, Priamon pojan sorjan, sorti Akhilleus; eip' isä taistoon laskenut häntä lainkaan ois; oli poika hän nuorin näät sekä rakkain taatolleen. Toist' ei niin ollut juoksuhun nopsaa.
Voi sinä kultainen isäntä, tähänkö minut hukutat, oman varsasi vireän, oman sorjan kutriharjan, kasvatin kotiahojen, lepikkojen lellitellyn, oman leikkikumppanisi, oman entisen ilosi, juottamasi, syöttämäsi, riimusta taluttamasi?
ELLI. Kysy, niin saat kuulla! Lausupa mulle kerran totta, lausu Elli kulta, Ootko koskaan tuntenut sa rakkauden tulta. Onkohan poian silmäykset vielä eläissäsi Koskaan saaneet lämpimäksi nuorta sydäntäsi? Yhden mä tiedän sorjan ja sievän, josta ma hiukan tykkään. Saisko tuota rakastaa, en ole kysynytkään. Ei ole tullut isännältä tuota kysytyksi, Saisko ottaa ystävää, vai täytyykö olla yksin.
Vaan minä lausun nyt, mink' arvelen itse ma parhaaks, sill' ei neuvoa oivempaa ole keksivä kenkään, kuin mitä mietin nyt sekä miettinyt aikoja ennen siit' olen alkain, kuin otit Briseun tyttären sorjan luota Akhilleun suuttunehen sinä, korkeasynty; suoneet emmepä ois sitä suinkaan.
Virran kimppuun tuosta jo käänsi hän hohtavat liekit; raitoihin, jalaviin, tamariskeihin tuli tarttui, ruohikot roihusi kaikk', apilastot, kaislikot vehmaat, joit' oli sankeanaan joen sorjan vieriä pitkin. Tuskissaan kalat, ankeriaat, väki vellovan virran, kimmurrellen ui mikä minnekin veess' ihanassa, näät kovin vaivasi niitä Hefaiston hehkuva henki.