United States or Laos ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja lyödään pyhää arpaa, Luetaan luottehet, Nuo syntysanat syvät Ja vakaat, ainaiset, Laulunkin sävel vieno Ja hurmaavainen soi, Mut päivän päästösanaa Ne eivät selvitellä voi. Nyt tuli valon mailta Ylimys ylhäinen; Ja hänen sieluuns' aatos Välähti taivainen: »Avuillaan ylevillä, Jos Jumala sen suo, Monenkin kansan verraks Kohota voisi kansa tuo.»
Oi, lämpöä hiukan se etsi vain, Se kulki ja eksyi toivottomiin Kun nyt olet lämmin armahain, Niin liekuta pääni uinuksiin. MUN RINNASSAIN SOI S
Siltä näytti Nehljudofista, kun hän katseli Katjushan solakkaa vartaloa valkoisessa poimullisessa puvussa ja hänen hartaan iloisia kasvojansa, joiden ilmeestä hän päätti, että juuri sama mikä soi hänen sydämmessään, soi Katjushankin sydämmessä. Aamu- ja päiväjumalanpalveluksen välillä Nehljudof tuli ulos kirkosta. Väkijoukko hajosi hänen edeltänsä ja kumarsi hänelle.
Sävel: Honkain keskellä. Yö yhä uinuvi, männikkö huojuu, Aamun poika on vuorella, oi! Järvet ne välkkyvi, kankahat kaikuu, Rastahan laulu helkkyen soi. Hoi lal la lal la laa Nyt vuoret kajahtaa! Ei kaikuun ja rastaaseen luottaa saa! Käki jo kukkuvi koivussa yllä: Muistatko tyttöä torpan tuon? Sulhonsa viipyvi vuosia kyllä Ennenkun taas onpi omansa luon! Hoi lal la lal la laa Nyt vuoret kajahtaa!
Lomassa aina kuului äidin vieno ääni, yhtä hiljaisena kuin ennenkin, mutta suloisempana vielä ja rakkaampana jos mahdollista. Puoli kahdeksan kello löi. Täytyi jo nousta pukeutumaan, että ennättäisi kouluun. Kas, kuinka hän nyt tuntui heikolta. Ja päätä huimasi, silmien edessä pyöri niin somia, täriseviä vinkuroita ja korvissa soi, että kumisi.
Ah, iloist' on sua ylistää, Ja mielellän' mä sen teenkin; Mä tiedän: et mua hyljää sä, Vaan katsot myös vähäiseenkin. Oi kiitos kaikesta, mitä soi Sun armos armasta mulle, Oi kiitos muustakin, jot' en voi Mä tyystin lausua sulle! Mä olen taimi sun tarhassas Ja varten taivasta luotu, Sun isällisehen huomahas Jo syntymästäni suotu. Mua suojaa sä, Isä armoinen, Sun henkes voimalla vielä.
Härkä pysähtyi ladon eteen, alkoi mylviä ja kuopasi tuon tuostakin nurmea, että sammal pölähteli. Yhä lujemmin puristautuivat silloin pojat ladon kattoon ja vasta kun härkä heitti mylvimisen, rohkeni Otto kysyä: Joko se meni? Esa nosti päätänsä. Härkä söi rauhallisena ladon edessä. Näkyykö sitä? tiedusti Otto. Näkyy... Se syö tuossa! kuului vastaus ja nyt alkoi taas hiljaisuus. Kului hetki.
Ja unhottaen vanhoja ylistää Vaan laulelevat voittoja nuoren, Ja Hjalmar, Hjalmar soi yhä salissa Ja Fjalar, se uljas, unhotetaan; Kas silloin Fjalar maljoa maistavi Ja nuoruuden hän hohtehen saapi, Ja silloin puoleen laulajan silmäyksen Hän loistavan kiitollisena luo." Oihonna päätti. Nurmella kiilteli Jo iltakaste, kannelta taivaan Kuun kirkas silmä katseli tyyneyttä Ja kulkua hiljaisen kesäyön.
Hällepä neidon soi valioimman poiat akhaijein; kunnialahjan senp' Agamemnon valtias ryösti. Mieleen jäytävä jäi viha siitä; mut iliolaiset saivat akhaijit karkkoamaan peräkeulojen keskeen, saartivat umpeen tiet; jopa saapui hälle akhaijein vanhimmat monet tarjoamaan ani-loistavat lahjat.
Säveleitä Seuras säveleet, ja uudet virret Virkos vuorill', laaksoiss'. Ilotelme Kaikui pilvilöistä, kaikui puista Ukon ympärillä; itse riemuun Ratketen ei muistanut hän huolta. Lauluun yhtyi hän, ja kaunis virsi Suvivirs' "Jo joutuu armas aika" Hiljaa värähdellen soi sen suusta. Ja se armas aika joutui, suvi, Josta lauloi hän, siit' eivät muurit Häntä sulkeneet.