United States or South Africa ? Vote for the TOP Country of the Week !
Aamulla heti noustuaan Esteri sai Elliltä kirjeen hän aukaisi sen repäisten, mutta luettuaan jonkun matkaa ojensi sen neiti Smarinille ja istahti pöytänsä ääreen jossa kauniissa kehyksissä oli Laurin valokuva. Neiti Smarin tarttui kirjeeseen vapisevin käsin kuin pahaa aavistavaan sähkösanomaan.
Esteri nousi ja meni täti Smarinille sanomaan, että piano pitäisi saada muutetuksi pois salista. »Sinulle tulee paljon vieraita?» kysyi neiti Smarin. »Minulla on siis tädin mielestä käynyt liiaksi vieraita?» sanoi Esteri ja lähti pois. Hän tiesi ettei täti sitä tarkoittanut. Vaan hän oli kuitenkin tyytyväinen että oli suuttunut ja lähtenyt ulos kävelemään.
Hän istahti kirjoituspöydän ääreen kirjoittamaan Laurille kirjelipun ja ilmoitti täti Smarinille, että hän lähtee huomenna rekiretkelle. Laurin häntä rekiretkelle pyydellessä oli Esteri lähtönsä välttämättömäksi ehdoksi asettanut sen, että Ellikin lähtee. Mutta kun hän, heidän tultuaan maataloon, minne retkeläiset kokoontuivat, odottamattaan näki Ellin, hämmästyi hän sanattomaksi.
Sillä jo sisään tultuani selitin täti Smarinille että olin tullut vain vaihtamaan uudet jalkineet, kun olin menettänyt toisen kenkäni menetin sen hevosella kotia ajaessani, viskasin kadulle, etten voinut palata juhlaan, jo käskettyäni ajajan kääntyä takaisin: Niin kuin näet, minä olen heikko, hyvin heikko. Usko minua, Lauri rakas, elä tule!» Esteri lopetti siihen.
Oli vain sänky, jossa hän makasi, ja yksi tuoli sytytetyn lampun alustana. Hänestä tuntui olonsa hyvälle ja mielensä keveältä. Hän oli kerran kuvitellen esittänyt täti Smarinille, että täti ostaisi jostakin maalta pienen mökin, jonne asettuisivat yhdessä. Täti olisi heti ollut suostuvainen. »Nyt me, täti, sen toteutamme! Pidämme yhdessä koulua jonkun talon pirtissä, pienille ja suurille.
Eikä hän ajatellut mitään, ei tahtonutkaan ajatella. Jos jotakin mieleen pyrki, tukahdutti hän se pianon ääressä. Oli kuin elämä olisi kulkeva näin hautaan asti, samaa suoraa linjaa. Niin heidän istuessaan eräänä iltana neiti Smarinin kammarissa Miina toi kirjeen Esterille ilmoittaen että kirjeen tuoja odottaa vastausta. Katsahtamattakaan osoitetta Esteri ojensi kirjeen neiti Smarinille.
Miina tuli ilmoittamaan herra Levonin. Esteri nousi kiihkeänä. Mutta istahti sitten tyynesti ja sanoi neiti Smarinille: »En ota vastaan. Tästä lähtien en ketään, olkoon minkänimellinen hyvänsä.» Ja tästä lähtien Esteri istui päivät pianon ääressä, illat neiti Smarinin kammarissa. Hän istui avoimin silmin, vaan puhui vähän, tuskin enempää kuin sen, minkä neiti Smarin kysyi.
Hän oli Esterin taloon tullessa saanut määräyksen, ettei hän saa Esterille tulevia kirjeitä viedä Esterille eikä Esterin kirjeitä viedä postiin, vaan ne oli ensin annettava neiti Smarinille itselleen. Miina oli tehnyt työtä käskettyä aavistamatta, että siinä oli mitään pahaa.
Hän päätti rohkaista itsensä. Ja perille tultua hän kysyi: »Eikö Esteri kuitenkin tanssi yhden franseesin? Ainoastaan yhden ainoan franseesin!» »Minä tanssin kaikki franseesit ja kaikkea!» huudahti Esteri. Kun hän seuraavana päivänä istahti pianonsa ääreen, hypähti hän ylös ensimmäisen akordin lyötyään. »Tämä on epäsoinnussa!» huudahti hän neiti Smarinille.
Miina tuli kammariin kouransilmässä pullo ja itkien moitti ihmisten uskottomuutta. Neiti Smarin anteeksi pyytäen päivällistä kiivastumistaan lohduttaen vakuutti, että hän aivan täydellisesti uskoi Miinan lääkkeet hyviksi ja auttaviksi, mutta hän on nyt aivan terve. Miina tuippasi kourastaan pullon neiti Smarinille ja sanoi käskevästi: »No koettakaa saada neiti Esteri ottamaan näitä!» »Esteri?»