United States or Puerto Rico ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Ei». Eevi punastui, sillä hän tunsi leikissä piilevän huomautuksen. »Sirkka on hyvä ja herttainen ja erinomaisen kelpo vaimo, joskin tekeytyy väliin kovin pintapuoliseksi. Etkö muista, olen kai hänestä sinulle kertonut? Muistan hänet erityisesti semmoisena kuin hän oli viimeisellä huviretkellämme.
Mutta ennenkuin hän uudelleen ehti kääntyä toveriinsa päin, tunsi hän kaksi tukevaa kättä hartioillaan, ja vankkaa pudistusta seurasi huudahdus: »Eevi, Eevi, mikä tuuli sinut tänne tuo?» »Sirkka», huudahti Eevi iloisesti tuntiessaan entisen luokkatoverinsa. »Mikä onnellinen sattuma!» »No, hyvä on alku hauskalle matkalle. Tulehan viereeni tänne!» »Ei, odota vähän, tule sinä tänne!»
Ja sitten tuli juhlallisia valoja, teeskentelemättömiä tunnustuksia, tulevaisuuden tuumia loppumattomiin asti. Hän vannoi ettei koskaan menisi naimisiin kenenkään muun kanssa kuin minun; minä vannoin ansaitsevani hänen kätensä työlläni ja rakkaudellani. Aidan takana lauloi sirkka kehoittavaa lauluaan, ja koko hämärässä kuiskaileva laakso kuunteli ilolla meidän lemmen puheitamme.
"Anna vasta, jos tarvitsee, ei se kuitenkaan olisi tavallista kuria, jota sinä nyt antaisit", sanoi Kaisa vakaasti. "Ja toisekseen", lisäsi hän, "etkö sinä huomaa, kenen syy tämä oikeastaan on? Oliko meidän maata lammin tuolla puolen, ja kuka käski sinne mennä?" Isäntä herkesi ääneti ja lähti kävelemään. Kalle ei olisi tämän keskustelun aikana ääntänyt, vaikka sirkka olisi silmää kaivanut.
Sirkka uunin korvassa tyytyväisnä soipi. Jooseppi Mustakallio. Lumisilla. Voi kun nyt on lumi nuoskaa! Joutukaa jo, pojat juoskaa. Kalle, Pekka, Heikki, Ville, tulkaa, tulkaa lumisille! Minä jo viskaan aika pallon, suuren, niinkuin miehen kallon, Riston niskaan. Kas nyt, Heikki, tätä elämätä! Tämähän on vasta leikki!
Et usko, miten monta kepposta minä olen hänelle tehnyt! Siihen aikaan, kun meillä ei vielä ollut tuota Kerttu-Kaisaa, olin itse lapsena talossa ja vielä nytkin saan vehkeistä huolta pitää, kunnes Kerttu oppii.» »Vehkeileminen, sekö on sinun virkasi kodissa?» »Niin», sanoi Sirkka juhlallisesti, »et usko miten tarpeellista se on.
MAIJU. »Sirkka» ja »Yö ja päivä», kun eivät juohdu nyt mieleeni muut. Enkä löydä edes niitäkään. Olkoot sama se minä näyttelen näitä. Ja mitäs minä sitten vielä tarvitsen. Vaatteita ? Niin, herran tähden vaatteita ! Päästäkää minut rauhaan siitä kahvista, kuulittehan jo, että minä. en juo. MARTHA. Minäpä kaadan päällenne, ellette nyt ota hyvällä.
Kaikki on hauskaa: kova kiire ja ihmislaumat espiksellä, syksysateet maalla ja rapakko, joka roiskii ja loiskii.» Eevi ei voinut olla nauramatta. »Minä puhun täyttä totta», vakuutti Sirkka. »Kaikki tuo on todella mainion hauskaa.
Me katsomme toisiamme silmiin, toverini ja minä. »Kun sirkka vielä sirittäisi», hän sanoo puoliääneen. Kuluu kotvanen, kuluu toinen. Iankaikkisuus tuntuu kyyristäytyvän yhteen hetkeen. Ja se on kuitenkin vain sydämen muutamain tykytysten, kahden kolmen hengenvedon ylen vähäinen väliaika.
Minulla olisi pienoinen pirtti, jossa yksin elelisin, kissa kehräisi uunilla, sirkka sirittäisi karsinassa ja surullinen kuu paistaisi lumikenttiä pitkin ja jäähileet ikkunassa kimmeltäisivät siellä tahtoisin olla. En ketään kutsuisi luokseni, jotka minua häiriten menneistä ajoista muistuttaisivat.