United States or Liberia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuitenkin ma suren Ja sydämmeni verta haikeest' itkee, Kun sinä ystäväni, kilpaajani Jaloissa töissä, valtakumppanini, Toveri, veikko sotatantereella, Oikea käteni, sydän, josta lennon Sai mieleni, kun, sanon, tähtiemme Noin leppymättä piti riitaiseksi Välimme tehdä! Tuon miehen silmist' asia jo kuultaa; Kuulkaamme, mit' on hällä sanomista. Mist' olet? AIRUT. Egyptistä kurja mies.
Mut ovensuussa vanhus virittää laulujaan; Vavisten aluss' ääni ja värjyin kulkee vaan, Kuin lintu, joka metsäst' on tuotu häkkihin. Säveltään visertääpi sydämin tykkivin. Vaan pian into nousee ja sydän lämpiää, Ja sävel kasvaa, paisuu ja kaikuin helkähtää, Jo ukon käyrä varsi se sorjaks kohoaa, Ja silmist' ihmeenlainen välähdys tuikahtaa.
Katso vanhaa leijonaa, ku seudut raataa; Kun sen teuraat vertyy, kun se karjaa kaataa, Käy se ylvästellen mahtavuudestansa, Turvana tarmo ja hirveä suu. Vaan se huomaa avuks' rientäväisen paimon, Loistavan tään silmist' äkkää hengen aimon Uljas lannistuu ja, laskein teurahansa, Metsien yöhön jo piiloutuu.
Vaan pian into nousee ja sydän lämpiää, Ja sävel kasvaa, paisuu ja kaikuin helkähtää, Ja ukon käyrä varsi se sorjaks kohoaa, Ja silmist' ihmeenlainen välähdys tuikahtaa. Hän sankareista laulaa, uroista Kalevan, Ja valon taistelusta pimeyttä vastahan, Hän neiden surman laulaa, mit' äidin lempi on, Ja pojan tuiretuisen kamalan kohtalon.
Vaan pian into nousee ja sydän lämpiää, ja sävel kasvaa, paisuu ja kaikuin helkähtää, ja ukon käyrä varsi se sorjaks kohoaa, ja silmist' ihmeenlainen välähdys tuikahtaa. Hän sankareista laulaa, uroista Kalevan, ja valon taistelusta pimeyttä vastahan, hän neiden surman laulaa, mit' äidin lempi on, ja pojan tuiretuisen kamalan kohtalon.
Ei äidin herja, mutta mummon häijyys Pusertaa raukan silmist' itkun helmet; Ne uhriveroks taivas omistaa; Noill' aito päärlyillä hän taivaalt' ostaa Oikeuden itselleen ja koston teille. ELEONORA. Hävytön maan ja taivaan pilkkaaja! CONSTANCE. Hävytön maan ja taivaan häväisijä! Minäkö pilkkaan? Sinä ja sun joukkos, Te tältä poljetulta piltiltä Maat, oikeudet, kuninkuudet veitte.
Kuin kova lammastarhass' on pihavartio koirain, kiljuna kun rajun leijonan käy, joka metsikön laitaan hiipii vuoriltaan; iso silloin touhupa nousee koirien, paimenien, menojansa on heilt' uni mennyt: noin unen armaan myös oli vienyt vartiomiesten silmist' yö ylen ankea, sill' yhä tanteren puoleen 188 tarkkasivat, tulo konsa jo kuuluis iliolaisten.
Aika satoi lunta päähän, ruumis raukes vaivoistaan, mutta katso, pilkistäähän poika silmist' aina vaan." MATKAMIEHEN N
Vaan, side silmist' poissa, Jo paljast' pilaa noissa! Sa naurain jätit sokkoa. Hän riensi tänne, sinne, Eik' tiennyt vihdoin minne, Hänt' kaikki pilkkasi. Jos et suo lempeäs mulle, En selville ma tulle, Vaan sokkona jään iäksi. Löydetty. Ma kerran salossa Kävelin, Noin suotta vainen Siell' kuljeksin. Näin varjosessa Ma kukkasen, Kuin silmä kirkas, Kuin tähtinen.
Kun nuorukainen Teitä tervehtii, Otsalla seppel, silmist' into loistaa, Hän kaunokasvojanne ihmeksii Ja kukkaa kiittelee! me kiittelemme toista. Myös meitä kevään loiste miellyttää, Vaan tuo, mi kevään mentyäkin vielä jää. Enemmin nähneet oomme me kuin hän; Ah! aian annit vaihtuvat kuin tuuli. Kas, niityn kukka kuihtuu kiiltäissään, Ei toisin kukan käy min poski luo ja huuli.