United States or Zambia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaan lapseni, jos tahdot, pelasta: Se miehenä vois maataan palvella! Viaton säästä! Kunnialla mun Suo kuolla, urhoin edest' uhratun: Niin lapsen isänmaa, Mun kuolo, saa." Näin äiti rukoili ja silmänsä Nyt muuriss' aukon löysi äkkiä Siit' ulos laski lapsen itkevän Kuin suuhun surman kaikki nielevän, Vaikk' antoi enkelten Sen kätehen. Taas julmur' raaka sisään karkasi, Kädestä miekanterä irvisti.
Hän hiukan on kalvas, eipä kumma, Kun Hegeliä on lukenunna. Mut mielipoeta on hällä Fouqué. Ei huoli hän enään kritiikasta, Kun huolekseen sen ottanut vasta On kallis mummonsa Hekate. Hän juristintietäni kehuu ja lisää: "Tuoss' aineessa muinoin pakkasin sisään." Siit' ilmasi mulle hän iloa uutta, Ett' olimme tehnehet tuttavuutta, Ja kysyi, emmekö mennä vuonna Jo olleet Espanjan lähetin luona?
Siit' ulos tunkeutuu hopeainen aisa; sen päähän sorjan, kultaisen ikehenpä hän solmi ja siihen kultaiset silavyöt; hevot vinhat itsepä Here niihin toi; veti mielt' asemelske ja taistelohuudot.
Hirvittävä tapaus kait lempemme ois myrskyävä vapaus, ei moista kukaan koskaan anteeks saa! »Höystettä siin' ei ole moraalin!» »Pois siit' on laillisuuden tuoksukin!» nousee. Jumalan kiitos, kristityissä maissa nuo tavarat on kiellettyjä laissa.
Hänen muut runoelmansa ilmestyivät v. 1755 koottuina nimellä Vähäinen cocous suomalaisista runoista. SIIT
Kuku toivoa, käkönen, Onnen vuosia tuhannen Tälle surman morsiolle! Rasahtiko? Terve, Aino! Säikyitkö minua, armas? Luulit muiksi, nythän tunnet. Päivät, yöt sinua etsin, Nytpä löysinkin lopulta. Kuulin kuin hävisit häistä, Hylkäsit Suvannon sulhon. Siit' iloitsin, läksin, juoksin Tässä nyt sinut tapasin. Tässä on sylini lämmin! Kannan kämmenin sinua, Niinkuin piennä tyttösenä.
Siit' on sulle rauhan Suoja, lewon Luoja kiitos kaikkuwa kylissä, kiitos kauan tulkittawa, tunnettawa sydämissäkin sywissä.»
Sivullas, näetkös, Valtaus on ja Murha; Nyt näytä mulle, että olet Kosto: Nuo pistä tai ne vaununpyöriis sido, Ma silloin tulen ajomieheks sulle Ja kiidän kanssas halki ilmojen; Kaks sälköä sä hanki pikimustaa Vetämään kiirein koston-vaunujasi, Ja murhamiehet etsi luolistaan; Ja kun on vaunus niiden päitä täynnä, Min' astun pois ja pyörän rinnalla Kuin orja jalan talsin päivän pitkän, Siit' alkaen kuin Hyperion nousee Ja siihen asti kuin se mereen laskee; Näin päivästä mä päivään laahustan, Jos Valtauksen ja Murhan pois sa juurit.
Miksi Totuuden siemen siellä hyljätään? Ja Moab, ennen kansain valtias, On hengenheikko, arka, neuvoton, Lihava, liikasyöjä, henkipatto, Sisältä ontto, ulkoeläjä. Siit' olen levoton, en unta saa, Näkyjä näen. Missä viipyvät Vakoojani, mun uskolliseni? Ma heitä varron. Tunnen, aavistan, Ett' tääll' on kohta miehet Moabin, Rukoillen apua taas toistamiseen. Seuraanko heitä?
Mies tänne kutsu; toden Tunnustakoon hän. OTHELLO. Tunnustanut on hän. DESDEMONA. Mit', armas? OTHELLO. Ett' on käyttänyt hän sua. DESDEMONA. Luvattomasti? OTHELLO. Niin. DESDEMONA. Sit' ei hän saata Sanoa. OTHELLO. Ei, suu hält' on tukittu; Siit' oiva Jago pitänyt on huolta. DESDEMONA. Oo, pelkoni sen sanoo! Hänkö kuollut?