United States or El Salvador ? Vote for the TOP Country of the Week !
niin että avojaloin arvon Bernhard lepohon tuohon juoksi, juostessaankin viel' ehtivänsä luullen liian verkkaan. Oi, outo rikkaus! Oi, tosi hyvyys! Egidius, Sylvester samoin seuras myös ylkää, rakkaudesta morsiameen. Läks sitten tämä mestari ja isä naisensa kanssa ynnä perhekunnan, joill' oli vyö jo nöyrä uumenillaan;
Eikö Tybaltin kuoloss' yksin tuskaa kyllin? Tai, liitossa jos karvas suru viihtyy Ja toisten tuskain seuraa kaipaa, miks'ei Tybaltin kuolonsanaa seurannut Isän tai äidin, niin, tai kumpaisenkin? Vähemmän tuota oisin vaikeroinut. Vaan Tybaltin kun kuolemata seuras: "Maanpakoon Romeo!" niin sen sanan kautta On isä, äiti, Tybalt, Romeo, Julia, Kaikk', kaikki surmattu. "Maanpakoon Romeo!"
LAERTES. Nöyrimmät jäähyväiset, isä hyvä! POLONIUS. Jo aika rientää; mene, seuras vartoo. LAERTES. Ophelia, hyvästi! ja muista tarkoin Mun sanani. OPHELIA. Ne muistohoni olen Ma sulkenut; sun hallussas on avain. LAERTES. Hyvästi! POLONIUS. Ophelia, hän mitä sanoi sulle? OPHELIA. Luvalla lausuin, sanan Hamletista. POLONIUS. Haa! Sepä oivaa!
Hän lausui: »Rakkaus, mua kaunistava, päämiestä toista muistamaan mun käskee, min vuoks tääll' omaani niin kiitetähän. On oikein: missä toinen, siellä toinen; päämäärän saman vuoks he taistelivat, siks kunniakin sama heille tulkoon. Armeija Kristuksen, jot' ollut kallis ol' asestaa, se viiriänsä seuras hitaasti, arkana ja rivein harvoin,
Tai kun he seuras Pultavaankin asti Kahdettatoista hurjaa Kaarleaan, Tai kun he äsken piti urhoisasti Yksinkin jätettynä puoliaan. Ja viimein vielä verillänsä kasti Levolla makailevan Ruotsinmaan. Vaan ken ne tietää, kuka muistaa meitä? Työt sankartemme vieras lippu peittää.
Ja miehens' murheinen ja onneton Hän kohta seuras häntä kuollohon. Mä kyllä ihmisiä vihaan, mutt' Vaarallisempi vihollinen on Minussa itsessäni asunut! Se historjani! Hyvä ystäväin, Sä älä ihmettele, että näin Mä piillen tyttäreni lapsen kanssa. Kuin arvaat, toivon aina parastansa. Pelastaa Aina kultain kumminkin Maailman turhuudesta tahtoisin Näethän, etten korvess elä suotta.
Terve kolminkerroin ylevälle, Jonka vainottujen auttajaksi Kasvatit ja varjoks vaivasille! Istu, lepää matkan vaivastasi Sekä riemuin kuule mitä kerron: Sota olj jo kova syksyst' alkain, Ystävä ja vieras maata raivas, Aseeton sai rauhassa tok' olla; Kulunut on päivä tuskin siitä, Miehiä kun naapurpitäjäästä Joukkoo seuras vihollista vastaan.
Ja sitten seuras aika niin kolkko, sumuinen, Ja yhä Suomi sortui poluilta isien, Ja hurmevuohon hukkui jo joukko jumalain, Ei maassa sorretussa soi ääni laulajain. Ja yhä Suomen peittää verinen vainon-yö, Ja vihamiehen kalpa sen lapset yhä lyö, Sen lapset nälkä tappaa, ne perii vieras maa: Heit' unissansa Suomi se surren vaikertaa.
Hän lausui: »Rakkaus, mua kaunistava, päämiestä toista muistamaan mun käskee, min vuoks tääll' omaani niin kiitetähän. On oikein: missä toinen, siellä toinen; päämäärän saman vuoks he taistelivat, siks kunniakin sama heille tulkoon. Armeija Kristuksen, jot' ollut kallis ol' asestaa, se viiriänsä seuras hitaasti, arkana ja rivein harvoin,
Huus Nainen mulle: »Miksi tuleen sytyt näöstä kynttiläin vain kirkkahien, takana tulevia katsomatta?» Näin sitten kansaa, joka seuras niitä kuin saattajina, kaikki valkovaattein; maan päällä moist' ei valkeutta koskaan. Veet puron välkkyi vasemmalla; siihen jos katsoin, näin, se että kuvasteli vasenta sivuain kuin peili ikään.